Sophie did not possess many books. She had her hymnal, her Evangelium, and a list, bound with ribbon, of all the dogs that her family had ever had, although some of them had died so long ago that she could not remember them. To this she now added the introductory chapter of the story of the Blue Flower. This was in the handwriting of Karoline Just, who did all Fritz’s copying for him.

‘Söphgen likes listening to stories,’ Fritz wrote in his notebook. ‘She doesn’t want to be embarrassed by my love. My love weighs down on her so often. She cares more about other people and their feelings than about her own. But she is cold through and through.’

Penelope Fitzgerald: The Blue Flower

Naistenviikkohaaste jatkuu brittiläisten naiskirjailijoiden aatelilla. Penelope Fitzgeraldiin olen aiemmin tutustunut yhden romaanin verran. The Bookshop oli sen verran mainio tuttavuus, että päätin tutustua tähän kirjailijaan lisää. Fitzgeraldin viimeiseksi jäänyt romaani The Blue Flower on historiallinen romaani oikeasti eläneestä saksalaisesta runoilijasta nimeltä Novalis (1772-1801). Oikealta nimeltään tämä 1700-luvun lopussa elänyt varhaisromantiikan runoilija oli vapaaherra Georg Philipp Friedrich von Hardenberg tai tuttavallisesti vain Fritz. Fitzgeraldin romaanin keskiössä on 22-vuotiaan Fritzin rakastuminen vasta 12-vuotiaaseen Sophie von Kühniin.

Fritz oli yksitoistalapsisen perheen toiseksi vanhin lapsi ja opiskeli laajasti oikeustiedettä, filosofiaa ja matematiikkaa Jenan, Leipzigin ja Wittenbergin yliopistoissa. Lahjakas Fritz osoitti varhain taitonsa myös kirjoittamisessa ja hänen tiensä ristesi myös tunnettujen kirjailijoiden ja filosofien kuten Goethen, Schillerin ja Fichten kanssa. Hänen isänsä oli suolanvalmistuslaitoksen johtaja ja järjesti Fritzille tämän valmistuttua Wittenbergistä työn erään raatimies Justin palveluksessa Tennstedtissä. Eräänä päivänä Just vie Fritzin vierailemaan Grüningeniin, jossa nauravainen herra Rockenthien ottaa heidät avosylin vastaan. Siellä Fritz iskee silmänsä Rockenthienin 12-vuotiaaseen kasvattityttäreen, Sophieen. Tarvitaan vain varttitunti ja runoilija ilmoittaa tytölle aikovansa tämän kanssa joskus naimisiin. Hän on täysin tytön pauloissa eikä pysty päästämään tätä mielestään. Söphgen on hänen ‘valittunsa’, hänen ‘filosofiansa’.

Fritzin perhe ottaa tiedon tästä kuohuttavasta ihastumisesta vastaan ristiriitaisesti. Vanhemmille Fritz ei uskalla heti kertoa, varsinkin ankara isä saattaisi kieltää koko hullutuksen. On odotettava, että Sophie hieman varttuu. Veli Erasmus käy salaa tapaamassa Sophieta eikä ole alkuun lainkaan vakuuttunut veljensä valinnasta. Eihän Sophie ole edes kaunis saati älykäs! Kuitenkin myös Erasmus on pian tytön pauloissa. Grüningenissa Fritzin Sophieta kohtaan osoittamasta huomiosta ollaan sen sijaan ihmeen hyvillään, onhan Fritz lupaava runoilija ja oppinut mies.

Valitettavasti rakastavaisten polku on kivikkoinen, sillä pian kihlauksen jälkeen Sophien terveydentila heikkenee nopeasti tuberkuloosin johdosta. Rakkaudesta ja huolesta sekava Fritz järjestää Sophielle parhaan mahdollisen hoidon. Se sisältää mm. edityksellisiä leikkausoperaatioita, jotka suoritetaan tietysti ilman minkäänlaista puudutusta. Toki potilas saa hieman viiniä ja laudanumia. Kaksi ensimmäistä leikkausta epäonnistuvat, ja kolmaskin onnistuu vain vaientamaan Sophien isän ennen niin kuuluvan naurun. Karmivaa.

Kirjan nimi The Blue Flower viittaa Fritzin kirjoittaman tarinan ensimmäiseen lukuun, jota hän lukee Sophielle ja muutamalle muulle läheiselle. Tarinassa mies ei voi lakata ajattelemasta sinistä kukkaa, jonka on kätkenyt sydämeensä. Fritz tivaa kaikilta mikä tuon sinisen kukan merkitys on, aivan kuin ei itsekään saisi siitä kiinni. Tämä tarina jäi Novalikselta kesken, mutta on julkaistu keskeneräisenä novellina nimellä Heinrich von Ofterdingen ja löytyy myös suomennettuna.

Fitzgerald onnistuu luomaan elävän ajankuvan melko niukoista aineksista. Lyhyet luvut eivät turhia rönsyile, vaan keskittyvät olennaiseen. Ne ovat fragmentaarisia välähdyksiä runoilijan elämästä. Lukija solahtaa kuitenkin ihmeen helposti maailmaan, jossa paremmankin väen huushollissa vietetään pyykkipäivää vain kerran vuodessa. Kuuntelin samaan aikaan äänikirjana Novaliksen aikalaisen Jane Austenin romaania Ylpeys ja ennakkoluulo. Oli kiinnostavaa verrata tuon ajan maalaisaatelisen elämän kuvausta, toinen omana aikanaan kerrottua ja toinen 1900-luvun näkövinkkelistä kuviteltua. Paljon samaa löytyi varsinkin suhteessa naisen asemaan. Eletäänhän aikaa, jolloin hyvä naimakauppa oli naisen pääsylippu turvattuun elämään ja pianofortea pimputeltiin kun ei muuta saatu tehdä. Yllättäen yhteistä löytyy myös kirjailijoiden terävästä huumorista, molemmat kuvaavat henkilöidensä hupsutuksia ja eksentrisyyttä armotta. Tosin Fitzgeraldin hauskuus taittuu synkempiin tunnelmiin loppua kohden. Viimeistään jälkisanoissa koko henkilökaarti kuolla kupsahtaa mitä karmivammilla tavoilla. Se siitä romantiikasta.

Penelope Fitzgerald: The Blue Flower
Flamingo 1995
Omasta hyllystä

Muissa blogeissa:
Hyönteisdokumentti

Sinua voisi myös kiinnostaa

Penelope Fitzgerald: Human Voices

Penelope Fitzgerald: Offshore

Barbara Pym: Excellent Women | Naistenviikkohaaste 2019

Muriel Spark: Loitering with Intent | Naistenviikkohaaste 2019

Muriel Spark: The Girls of Slender Means | Naistenviikkohaaste 2019

Muriel Spark: The Prime of Miss Jean Brodie | Klassikkohaaste 8

Penelope Fitzgerald: The Bookshop

Seuraa Kirjaluotsia

#naistenviikkohaaste Novalis Penelope Fitzgerald The Blue Flower