menu Menu
Victoria Hislop: Paluu
Bazar, Hislop Victoria, Iso-Britannia, Käännöskirjallisuus 09/05/2016 3 kommenttia
Cecilia Samartin: Mofongo Edellinen Sharon Guskin: The Forgetting Time Seuraava

Soleá oli voimakkaan hallittu ja ilmaisi käsittämättömän syvää tunnetta, ja kappaleen päätyttyä yleisö oli melkein kireänä tuskasta ja paatoksesta. Kaikki tiesivät, että esiintyminen oli spontaani. Hiljaa mutistut Olé-huudot vaiennettiin. Tuntui kuin he eivät olisi halunneet rikkoa lumousta.

Tocaor ymmärsi keventää tunnelmaa iloisemmalla alegríasilla ja huomasi tanssijansa rentoutuneen, kun tämä otti kiinni uudesta rytmistä ja eteni tunnustellen liikkeisiin. Jäykkyys, jota Mercedes oli tuntenut viikkoina, jolloin ei ollut tanssinut lainkaan, oli nyt poissa, ja hän pystyi taivuttamaan ja kiertämään vartaloaan yhtä notkeasti kuin ennenkin ja napsuttelemaan sormiaan tutun tarkasti ja terävästi.

Tanssin ilo siirsi kaikkien ajatukset pois sirpaleiksi hajonneesta elämästä ja palaneesta kodista, ruumiista ja niiden ihmisten julmista kasvoista, jotka olivat ajaneet heidät pois omasta kotikaupungistaan. Monet taputtivat mukana sitä innokkaammin, mitä useampi minuutti kului.

Victoria Hislopilla on kyky herättää eloon historian tapahtumia tunteisiin vetoavalla tavalla. Pidin kovasti hänen Kreikkaan sijoittuvista kirjoistaan Saari ja Elämänlanka, ja Saari-romaanin pohjalta tehty kreikkalainen tv-sarja on ollut viime vuosien mieleenpainuvimpia sarjoja. Myös hänen uusin romaaninsa, Kyproksen aavekaupunkiin Famagustaan sijoittunut The Sunrise, oli kiinnostavaa luettavaa. Siksi olinkin erityisen innoissani Hislopin uusimmasta suomennetusta romaanista Paluu, joka valottaa Espanjan sisällissodan vaiheita. Se on Hislopin toinen romaani, alkuperäisteos on julkaistu vuonna 2008. Kiinnostavan historiallisen aiheen lisäksi kirjassa minua ihastutti yllättävän paneutuva flamencokulttuurin kuvaus.

Hislop noudattaa kirjoissaan usein samaa kaavaa. Nykyaikaan sijoittuvassa kehystarinassa nuori nainen tai mies on vähän eksyksissä omassa elämässään, kunnes kuulee joltain vanhukselta tunteisiin vetoavan sukutarinan menneisyydestä ja palaset loksahtavat kohdalleen. Näin on myös Paluun kohdalla. Kehystarinassa nuori englantilainen Sonia matkustaa ystävänsä kanssa Granadaan tanssimaan salsaa ja saadakseen ajatukset pois ikäväksi käyneestä avioliitostaan. Matkallaan Sonia rakastuu flamencoon ja tutustuu vanhaan kahvilanomistajaan Migueliin, joka kertoo hänelle tarinan kahvilan entisistä omistajista, Ramirezin perheestä. Suurin osa kirjasta kertookin Ramirezin perheen kamppailusta vuonna 1936 alkaneen sisällissodan myllerryksissä.

Kehystarina sijoittuu vuoteen 2001, samaan vuoteen jolloin itse asuin Espanjassa. Siitä huolimatta, tai ehkä juuri sen vuoksi, koin kehystarinan paikoin vaivaannuttavana ja ontuvana, ja kiinnitin turhaan huomiota uskottavuutta nakertaviin pikkuseikkoihin. Kuten siihen, että Sonia maksaa mistä tahansa ostoksesta aina muutaman pesetan, oli kyseessä kahvikupillinen tai kirja museokaupasta. Pesetan kurssi oli silloin n. 1 €=160 pesetaa, joten muutamalla pesetalla ei olisi kyllä saanut kahvikupillistakaan. Voi tosin olla, että tämä lapsus menee kääntäjän tai toimittajan piikkiin. Kehystarinassa on kuitenkin muitakin puutteita. Miguel kertoo Ramirezien tarinan Sonialle yhden päivän aikana. Hislop tuntuu itsekin unohtavan välillä kuka tarinaa kertoo ja ikäänkuin siihen havahtuen mainitsee kömpelösti parilla rivillä, että Miguel tilaa uudet kahvit ja jatkaa tarinaansa. Itse olin niin Ramirezien tarinan pauloissa, että meni hetki ymmärtäessä ketkä siellä nyt kesken kaiken kahvittelevat. Miguelin oikean henkilöllisyyden selvitessä kirjan lopussa (olin tietenkin jo sen arvannutkin), tajuaa, ettei hän edes olisi voinut tietää kaikkea kertomaansa. Melko ontuva kehystarina siis tällä kertaa.

Onneksi historiallinen osuus korvaa kehystarinan aiheuttamat harmitukset. Ramirezin perheeseen kuuluu äiti Concha ja isä Pablo sekä neljä lasta. Vanhin poika Antonio on opettaja, keskimmäinen poika Ignacio on ylpeä härkätaistelija ja nuorin Emilio auttaa vanhempien kahvilassa ja on intohimoinen kitaristi. Tytär Mercedes on taitava flamencotanssija, joka ei haluaisi tehdä mitään muuta kuin tanssia. Intohimo tanssiin johdattaa hänet myös muunlaisen intohimon pariin, kun gitano Javier saapuu kitaroineen kaupunkiin. Ramirezien mukava elämä suistuu kuitenkin raiteiltaan sisällissodan puhjetessa. Veljekset nousevat toisiaan vastaan ja vähitellen jokainen perheenjäsen joutuu vuorollaan petoksen, vainon, perusteettoman vangitsemisen tai mielivaltaisen väkivallan uhriksi tai ajautuu pakolaiseksi omassa maassaan.

Espanjan sisällissotaa on pidetty toisen maailmansodan esinäytöksenä, sillä vastakkain olivat osaksi samat ideologiat ja taisteluihin osallistuivat myös tulevan toisen maailmansodan vastapuolet Saksa ja Neuvostoliitto. Espanjan sisällissota käytiin vuosina 1936–1939 vapailla vaaleilla valitun toisen tasavallan hallituksen (tasavaltalaiset) ja kenraali Francisco Francon johtamien kansallismielisten kapinallisten välillä. Äärimmäisen raaka ja satoja tuhansia kuolonuhreja vaatinut sota päättyi kansallismielisten voittoon. Siitä alkoi kenraali Francon diktatuuri, jota kesti hänen kuolemaansa asti, vuoteen 1975.

Kaiken kurjuuden keskellä Mercedesin tanssi tuo lohtua sekä hänelle itselleen että jokaiselle, joka näkee hänen ilmaisevan jaettua tuskaa tanssikenkiensä välityksellä. Flamencon kuvaus on yllättävän autenttista ja vivahteikasta. Flamencoa harrastaneena pelkäsin kliseiden ryöppyä, mutta yllättävää kyllä Hislopin flamencokuvauksesta löytyy aitoa kokemusta hipovaa duendea. Espanjan mustalaisväestölle flamenco on aina ollut kanava ilmaista köyhän ja syrjityn vähemmistön kokemaa tuskaa. Kirjasta käy ilmi, että sisällissodan aikana Francon kansallismieliset joukot pitivät tanssimista syntinä ja jopa laittomana. Francon ja flamencon suhde on hyvin kaksijakoinen. Toisaalta Franco halusi houkutella turisteja markkinoimalla flamencoa kansallisaarteena, mutta samanaikaisesti hänen salainen poliisinsa hääti aitoa flamencoa edustaneita mustalaisia kodeistaan ja kielsi esityksiä, jotka eivät mukailleet Francon käsitystä siivosta turismiflamencosta.

Espanjan sisällissodasta on kirjoitettu yllättävän vähän ja aihe on vieläkin arka Espanjassa. Eikä ihme, sisällissota raastoi kansan kahtia julmalla tavalla ja teki jopa saman suvun jäsenistä vihollisia. Osa tuon ajan kauhujen keskellä eläneistä on vielä elossa ja trauma varmasti siirtyy vielä pitkään sukupolvesta toiseen. Muistan lukeneeni Espanjan sisällissodasta aiemmin vain yhden romaanin, C. J. Sansomin Talvi Madridissa (Winter in Madrid 2006, suom. Seppo Raudaskoski, Otava 2010). Ehkä parhaiten tunnettu romaani aiheesta on kuitenkin Ernest Hemingwayn Kenelle kellot soivat (For Whom The Bell Tolls 1940), jonka sanotaan perustuvan Hemingwayn omiin kokemuksiin kirjeenvaihtajana Espanjan sisällissodan aikaan. Sen onnistuin takavarikoimaan anopin kirjahyllystä odottamaan sopivaa hetkeä. Tietokirjallisuuden puolella kiinnostava on uunituore Jukka Kekkosen Kun aseet puhuvat. Poliittinen väkivalta Espanjan ja Suomen sisällissodissa (Art House 2016), joka vertailee Suomen ja Espanjan sisällissotia. Siitä oli arvio Hesarissa juuri kun sain Paluun luettua. Innostuin aiheesta sen verran, että olisi kiinnostavaa kuulla, jos joku on lukenut tai tietää jostain espanjalaisen kirjailijan sisällissotaa käsittelevästä romaanista. Ei haittaa vaikka olisi saatavilla vain espanjaksi.

Victoria Hislop: PaluuVictoria Hislop: Paluu
The Return (2008), suom. Laura Jänisniemi.
Bazar 2016.

Bazar Espanjan sisällissota Paluu sukutarina Victoria Hislop


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Tässä muutama ehdotus, joista en ole kylläkään itse lukenut yhtään:

    Javier Cercas: Salamiin soturit

    Max Aub on kirjoittanut viisiosaisen sarjan El laberinto mágico, jonka ensimmäinen osa Campo cerrado on saatavilla myös englanniksi nimellä Field of Honour.

    Susana Fortesin Esperando a Robert Capa, Waiting for Robert Capa, on romaani kahden sotavalokuvaajan tosielämän rakkaustarinasta.

    Manuel Rivasin Los libros arden mal, Books Burn Badly, ainakin alkaa sisällissodasta, joskin sen aikajänne on paljon sotaa pidempi.

    1. Oi, kiitos paljon näistä vinkeistä. Erityisesti Fortesin ja Rivasin kirjat kuulostavat kiinnostavilta tutkailtuani niitä Goodreadsista. Näyttää löytyvän myös kirjastosta. Harmi vaan, ettei löydy espanjaksi, olisi hauskaa lukea alkuperäiskielellä ja samalla ylläpitää espanjan taitoja.

      1. No juuri nuo kaksi minuakin alkoivat kiinnostaa! Onneksi ne on saatavilla myös englanniksi, koska minun espanjankielentaitoni on lähes olematon.

keyboard_arrow_up