Seuraavana vuonna alkoi kouluttamiseni yläkerran naisten kamarissa toden teolla, vaikka tiesin jo muutenkin aika lailla. Tiesin, että miehet kävivät harvoin naisten kamarissa; se oli tarkoitettu yksinomaan meille, siellä me teimme työmme ja vaihdoimme ajatuksiamme. Tiesin viettäväni lähes koko elämäni sen kaltaisessa huoneessa. Tiesin senkin, että ero nein – kodin sisäisen valtakunnan – ja wain – miesten ulkoisen valtakunnan välillä oli konfutselaisen yhteiskunnan ehdoton perusta. Olipa ihminen rikas tai köyhä, keisari tai orja, kodin elämänpiiri kuului naisille ja ulkoinen elämänpiiri miehille. Naiset eivät saaneet siirtyä ajatuksissaan tai toimissaan sisätilojen kamarien tuolle puolen. Ymmärsin myös, että elämäämme hallitsi kaksi konfutselaista ihannetta. Ensimmäinen oli Kolmen kohdan tottelevaisuussääntö: “Kun olet tyttö, tottele isääsi; kun olet vaimo, tottele miestäsi; kun olet leski, tottele poikaasi.” Toinen oli Neljä hyvettä, jotka määrittävät naisen käyttäytymistä, puhetta, ryhtiä ja tehtäviä: “Ole siveä ja taipuisa, tyyni ja rehti käytökseltäsi; puhu hiljaisin ja miellyttävin sanoin; liiku pidättyvästi ja hienosti; pyri käsitöissä ja koruompelussa täydellisyyteen.” Jos tyttö ei hairahdu näistä periaatteista, hänestä kasvaa hyveellinen nainen.

Minun on jo kauan tehnyt mieli tutustua Lisa Seen kirjoihin, koska ne ovat kuulostaneet juuri sellaisilta, joista yleensä pidän: vieraaseen kulttuuriin sijoittuvia ja salaisuuksien verhoon kietoutuvia sukutarinoita. Nyt tuli viimein sopiva hetki, kun sattumalta törmäsin kirpparilla romaaniin Lumikukka ja salainen viuhka. Vuonna 2006 suomennettu romaani sijoittuu 1800-luvun Kiinaan, syrjäiseen maalaiskylään, ja kertoo kahden tytön vaiherikkaan elämäntarinan. Kirjan kertoja on kahdeksankymmentävuotias Lilja, joka käy läpi elämäntarinansa: “maitovuodet” eli lapsuusajan, “hiusten sitomisen ajan” eli valmistautumisen naimisiinmenoon, “riisi- ja suolapäivät” eli arjen lasten kasvaessa ja päätyen lopulta “hiljaa istumisen aikaan” eli vanhuuteen. Dramaattisin vaihe on kuitenkin jalkojen sitomisen aika, jolloin vanhan perinteen mukaan tyttären jalat sidotaan eli käytännössä murskataan, jotta niistä tulee mahdollisimman pienet. Liljan poikkeukselliset “kultaiset liljat” takaavat vaatimattoman maanviljelijäperheen tyttärelle sosiaalisen nousun: naittamisen korkeampiarvoiseen sukuun ja elinikäisen laotong-ystävyyden hienosta suvusta tulevan Lumikukan kanssa.

Yllä olevassa lainauksessa kiteytyy hyvin se maailma, jossa Lilja ja Lumikukka elävät. Konfutselaisessa yhteiskunnassa naisen tehtävä oli mennä naimisiin, olla kuuliainen ja synnyttää poikalapsia. Suurin osa ajasta kului sisällä naisten kamarissa käsitöitä tehden. Liljalle maailma vähän avartuu, kun hän saa solmia elinikäisen laotong-ystävyyden varakkaan perheen tyttären kanssa. Lilja ja Lumikukka jakavat ilot ja surut ja ollessaan erossa toisistaan viestivät kirjoittamalla viuhkaan salaisella ja vain naisten käyttöön tarkoitetulla nu shu -kirjoituksella. Vuosien saatossa viuhkaan tallentuvat järjestettyjen avioliittojen haasteet, äitiyden onnenhetket ja traagiset menetykset. Naiset ovat sidottuja toisiinsa yhtä lujasti kuin heidän tiukkaan sidotut jalkansa, mutta salaisuudet ja väärin tulkitut sanat pingottavat siteen myös lähelle katkeamispistettä.

Lue lisää »