Kuin heräävä ihminen, joka pinnistelee muistaakseen unen, jota hänen muistinsa itsepintaisesti haluaa unohtaa, koetin palatsissa käydessäni toistaa näitä eloisia ja pelkoa herättäviä yksityiskohtia sulttaanille. Puhuin pyöristä, katapultista, kupolista, ruudista ja vivuista, joita Hoca oli selostanut minulle vaikka kuinka monta kertaa. Sanat eivät olleet minun sanojani, mutta vaikka siinä mitä minä sanoin ei ollut lainkaan Hocan intohimon tulta, näin kuitenkin, että puheeni vaikuttivat sulttaaniin. Tunsin itsekin liikutusta siitä että tämä vaikeaselkoinen vuodatus, minun kömpelö tulkintani Hocan tulisieluisesta voiton ja pelastuksen runoudesta, herätti tässä vakavamielisenä pitämässäni miehessä innostusta ja toivoa. Hallitsijalla oli tapana sanoa että Hoca, tuo kotona istuva mies, olin minä. Nämä hänen älylliset pelinsä hämmensivät mieleni tyystin, mutta eivät enää päässeet yllättämään minua. Kun hän sanoi, että minä olin Hoca, katsoin viisaammaksi olla seuraamatta hänen logiikkaansa, sillä pian hän alkoi väittää että minä olin se joka opettanut Hocalle tämän kaiken – ei se unelias olento joka nyt olin, vaan se joka oli kauan sitten muuttanut Hocan.

Pidin kovasti Orhan Pamukin uusimmasta romaanista Kummallinen mieleni ja Helsinki Litissä saatu nobelistin nimmari on nyt suuri aarteeni. Kummallinen mieleni oli ensimmäinen Pamukini ja päätin heti tutustua kirjailijaan paremmin. Kirjastosta sattui käteen Pamukin varhaista tuotantoa edustava Valkoinen linna, joka on myös ensimmäinen häneltä suomennettu teos. Tämä Pamukin läpimurtoteos on postmoderni tutkielma identiteetistä ja länsimaisen ja itämaisen kulttuurin kohtaamisesta. Erikoinen kaksoisolentotarina sijoittuu 1600-luvun Istanbuliin.

Tarinan kertoja on nuori venetsialainen oppinut, joka jää turkkilaisten merirosvojen vangiksi ja lopulta kaupataan orjaksi istanbulilaiselle tiedemiehelle. Italialainen järkyttyy nähdessään tämän Hocaksi kutsutun miehen, sillä hän on italialaisen ilmetty kaksoisolento. Hoca haluaa, että italialainen opettaa hänelle kaiken länsimaisen kulttuurin saavutuksista, lääketieteestä, astronomiasta ja tekniikasta. Miehet suunnittelevat yhdessä upean ilotulituksen, jolla voittavat sulttaanin luottamuksen. Sen jälkeen Hoca hivuttautuu sulttaanin suosioon esittelemällä erilaisia tieteellisiä keksintöjä ja ajatuksia, joiden takana on tietysti italialaiset aivot. Italialaisen ja turkkilaisen käydessä vuosia läpi ajatuksiaan, tietojaan ja jopa syntejään, heidän identiteettinsä alkavat sulautua yhteen.

Turkkilainen on lopen kyllästynyt maanmiehiinsä, heidän saamattomuuteen ja älylliseen laiskuuteen ja yltyy tuon tuosta solvaamaan heitä sanoja säästelemättä. Hän ihailee eurooppalaisten saavutuksia ja älykkyyttä ja imee kaiken tiedon mitä italialainen hänelle kertoo. Kaiken kunnian hän tietysti ottaa itselleen ja ylenee hovin pääastrologiksi. Vähitellen sulttaanille alkaa selvitä kuka saavutusten takana oikeasti on. Italialainen pääsee kiinni hovin houkutuksiin ja turkkilainen vetäytyy suunnittelemaan kaikkien aikojen mahtavinta sotakonetta.

Tarina huipentuu Valkoisen linnan valloitusyritykseen, johon sulttaani on pestannut molemmat miehet kolossaalisen sotakoneen kanssa. Kun miehet tajuavat epäonnistumisen olevan vääjäämätön ja sen että kaikki tullaan laittamaan italialaisen syyksi, heidän on tehtävä ratkaisunsa. Mutta kumpi häipyy ja kumpi jää? Jos olet selkeiden loppuratkaisujen ystävä, tämä kirja ei ole sinua varten. Jos taas pidät kirjoista, joiden mysteerit jäävät kytemään mieleen, tämä on juuri sinua varten. Vaikka kyseessä ei ole varsinaisesti juonivetoinen romaani, jotain ihmeellistä imua tässä tarinassa oli. Tämä olisi hyvin voinut olla yksi tarinoista Italo Calvinon postmodernissa klassikossa Jos talviyönä matkamies.

Nyt olen tutustunut kahteen hyvin erilaiseen Pamukiin. Kummallinen mieleni edusti perinteisempää kerrontaa, Valkoinen linna taas postmodernia leikittelyä. Henkilökohtaisesti pidin kypsemmästä ja realistisemmasta Pamukista enemmän. Kummallinen mieleni herätti Istanbulin eloon ja olin hieman pettynyt, että tässä teoksessa kaupunki jäi vain kulissiksi. Tosin kirjan ohuudesta olisi voinut jo päätellä, että mistään kovin seikkaperäisestä historiallisesta romaanista ei ole kyse. Istanbulin värikkäässä historiassa riittäisi kyllä ihmeteltävää. Viime vuonna vaikutuin Elif Shafakin kirjasta Valkoinen elefantti, joka sijoittuu 1500-luvun Istanbuliin, osmanien valtakunnan kukoistuskauteen. Aion kyllä jatkaa myös Pamukin seurassa, ehkä seuraavaksi kokeiluun menee Lumi tai Viattomuuden museo. Mitä Pamukin kirjaa sinä suosittelisit?

Orhan Pamuk: Valkoinen linna
Beyaz Kale (1985), suom. Kalevi Nyytäjä Victoria Holbrookin englanninnoksesta The White Castle
Tammi 1993
Kirjastolaina

Muissa blogeissa mm.:
Booking it some more
Elämä on ihanaa
Kirjamuistikirja
Kirjavinkit

1600-luku Istanbul Keltainen kirjasto Orhan Pamuk Tammi Valkoinen linna