Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Syön suklaarusinoita, Kismet-suklaavohveleita, persikanmakuista tikkaria, jonka sisässä on purkka, jonka narskuttelen esiin ja syljen roskiin. Tikkarin mukana tulleessa kääreessä on tarra, jossa joku nainen nuolee samanlaista tikkaria. Ikenissäni on hedelmätoffeeta ja siihen tarttuneita paperikäärön riekaleita. Imeskelen sinistä huulipunakarkkia kadoksiin.

Seitsemältä puhelin soi, kaikki on hyvin. Mä sanon puhelimeen, mua kyl vähän jännittää. Äiti sanoo, omas kodis ei oo mitään pelättävää. Mä sanon, telkkarist ei tuu mitään. Äiti vastaa, ens kerral käydään vuokraamas sulle ostarilta video. Suljen luurin, sitten kotona on hiljaista, hiljaisempaa kuin koskaan.

Mä haen sateenkaaritikut vetolaatikostani ja lukittaudun vessaan. Revin paperinpalasia silpuksi, kuin nuhtelisin niitä. Haluan lisätä paperille jotain, selitykseksi. Painan lyijykynällä paperiin sanaa, ikuisuus, paperista leviää nyt ruusun tuoksua ympärilleni. Vaikka tulitikun liekki sytyttää paperin palamaan, sana palon keskellä tuhoaa paperin. Liekkikin sammuu itsestään, kuin vähenevä aika.

– Niko Hallikainen: Suuri märkä salaisuus

Niko Hallikaisen parin vuoden takainen romaani Suuri Märkä Salaisuus  on intensiivinen ja omaperäinen kasvutarina, joka sukeltaa syvälle nuoren pojan elämään Itä-Helsingin lähiössä 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. Teos kuvaa pojan matkaa seitsemänvuotiaasta kuusitoistavuotiaaksi, käsitellen yksinäisyyttä, köyhyyttä ja seksuaalisuuden heräämistä. Romaanin minäkertoja elää yksinhuoltajaäitinsä kanssa pienessä asunnossa, jonka ikkunasta voi seurata Bar Kurkiauran värikästä asiakaskuntaa. Äidin tehdessä vuorotyötä sairaanhoitajana poika viettää paljon aikaa yksin, seuranaan videovuokraamon elokuvat, herkut ja oma mielikuvituksensa. Alkoholisti-isä käy joskus kolkuttelemassa oveen, mutta häntä ei pidä päästää sisään – eikä poika haluakaan. Yksinäisyys ja ulkopuolisuuden tunne ovat alati läsnä hänen arjessaan, ja hän tarkkailee ympäröivää maailmaa herkällä ja tarkkanäköisellä otteella.

Teos käsittelee myös luokkaeroja ja köyhyyttä, ja pojan havainnot varakkaampien koulutovereiden elämästä ja omasta osattomuudestaan ovat osuvia. Eri Itä-Helsingin lähiöihin viitataan pelkällä postinumerolla ja välillä tarkistin niitä mieheltäni, joka on elänyt oman Kontula-lapsuutensa – aivan eri aikaan kylläkin. Myöskään luokkakavereiden nimiä ei mainita, vaan heistä käytetään muita kuvaavia nimityksiä. Ensin heidät määritellään vanhempiensa ammattien kautta – kodinkonemyyjän tytär, lentomekaanikon poika, verottajan tytär, kampaajan tytär, tuomarin tytär. Kun he alkavat erottua omilla saavutuksillaan, heistä tulee urheilija, kuorolaulaja, kovanaama, cheerleader 1 ja 2, pelaaja, telinevoimistelija, hiusmalli, priimus. Urheilija on se, joka saa kertojan himon heräämään, heti Leonardo di Caprion jälkeen. Lopussa nimet sekoitetaan vielä kertaalleen, kun ysiluokan päätösbileissä päätetään ottaa käyttöön ala-asteen englannin tuntien nimet: Macy, Tracy, Billy, Nicole… On mahdotonta pysyä perässä, kuka on kuka, mutta sillä ei ole väliä. Jokainen saa kadota omiin sekoiluihinsa.

Hallikaisen kerronta on runollista ja täynnä omaperäisiä kielikuvia, jotka tuovat esiin lapsen ja nuoren mielenmaiseman vivahteikkaasti ja persoonallisesti. Alkuun olin aivan haltioissani romaanin hengästyttävästä kielestä, joka suorastaan hukuttaa lukijan moniaistilliseen kuvailuun ja yksityiskohtiin. Vaikka olen kirjailijaa ja päähenkilöä kymmenen vuotta vanhempi, tunnistin helposti ajankuvan ja samaistuin myös moniin kuvattuihin kokemuksiin (yhtäkkiä taas muistan miltä tuntui salaa koskettaa avautuvan kuvaputkitelevision sähköstä rätisevää pintaa). Romaanin edetessä kuitenkin vinhana vaihtuvien havaintojen ja vertauskuvien tulva alkoi uuvuttaa. Kerronta koostuu irrallisista virkkeistä, jotka sinkoilevat aiheesta toiseen kuin hengästyttävässä mietelausekilpailussa. Parhaimmillaan Hallikainen vangitsee lauseisiin herkkävireisen oivalluksen, mutta seuraava saattaa vesittää sen banaaliudellaan.

Halu on itseään radikalisoiva repeämä.

Kaikki hyvä voi purkautua selittämättömästi.

Kärsimättömyys on romahtamaisillaan mussa.

Romaanin takakannessa lukee: Hypnoottinen kurjuuskertomus räjähtää hävyttömästä äärimmäisyydestään. Jäin miettimään tätä markkinointilausetta kirjan luettuani. Hypnoottinen pitää paikkansa ainakin kirjan alkupuolen suhteen, sillä alkuun en malttanut laskea kirjaa käsistäni. Kurjuus on kuitenkin suhteellista. Vaikka kertojalle tapahtuu paljon kipeää, äidin ja pojan välillä vallitsee rakkaus ja läheisyys. Loppua kohden kirja tosiaan räjähtää hävytömästä äärimmäisyydestä, kun teinien käsistä lähtenyttä biletystä kuvataan sivutolkulla. Silti jäin pohtimaan: mitä sillä kaikella haluttiin sanoa? Vaikka poika halveksii isänsä alkoholismia, löytää hän itsekin lopulta lohtunsa viinasta. Se tuntuu ristiriitaiselta, mutta samalla julman todelta. Eniten rakastin romaanin alkupuolta ja sen tapaa kuvata yksin vietettyjä öitä, yksinäisyyttä ja ihmetystä täynnä olevaa lapsuuden maailmaa.

Helmet-lukuhaaste 2025:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 3 – Kirjan päähenkilö on nuorempi kuin sinä.

Niko Hallikainen:
Suuri märkä salaisuus
Otava 2023

* Osta kirja Finlandia Kirjasta

Muissa blogeissa:
Donna Mobilen kirjat
Helmi Kekkonen
Reader, why did I marry him?
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Sinua voisi myös kiinnostaa

Jonas Hassen Khemiri: Siskokset

Johannes Anyuru: Ixelles

Antti Rönkä: Kiltti poika

Sami Oskari Lahtinen: Dinosaureeni

Mikko Kauppila: Terveisin K

Joonatan Tola: Punainen planeetta & Hullut ihanat linnut

Suvi Vaarla: Westend

Sabine Forsblom: Betinka

Noora Vallinkoski: Perno Mega City

Seuraa Kirjaluotsia

helmet2025 helmethaaste Itä-Helsinki kasvutarina lähiö luokkaerot Niko Hallikainen Suuri märkä salaisuus