menu Menu
Nguyễn Phan Quế Mai: The Mountains Sing
Dreamscape Media, Nguyễn Phan Quế Mai, Ulkomainen kaunokirjallisuus, Vietnam 16/11/2020 2 kommenttia
Evie Wyld: Me olemme susia Edellinen Anita Brookner: Hotel du Lac Seuraava

With hope being my guiding light, I journeyed on. Sometimes when I allowed myself a good sleep, I’d go into a village and ask people to let us stay the night. I paid for it. There were plenty of thieves around, but many country people opened their doors to us. We slept on dirt floors, or, if we were lucky, in a nest made out of straw. Thinking back those days, I miss the smell of dry rice straw. It was like perfume, the perfume of my sleep.

So I walked, and walked, and walked. I looked for Minh wherever I was, but there was never any sign of him.

I was exhausted at the end of each day. I experienced many moments of despair. Even now, sometimes in my dreams, I find myself marching with the bamboo pole braced across my shoulder, my baskets heavy, the road in front of me stretching until eternity. I wake with sweat dampening my back.

Once, on the way to a village, I broke down crying. Around me, rice plants began rustling their tiny, green hands. They were offering me their most soothing rice lullaby. I realized that whenever humans failed us, it was nature who could help save us.

I willed myself to be like nature, so I found myself singing, just like the rice plants. I sang to Sáng and to myself. I sang out loud and in silence. I was determined to sing on. I learned then that as long as I have my voice, I am still alive.

Nguyễn Phan Quế Mai: The Mountains Sing

Kun matkailu on pandemian vuoksi hankalaa, onneksi kirjojen avulla pääsee nojatuolimatkoille kaukaisiin maihin ja äänikirjojen avulla lisäksi lämpimään kielikylpyyn. Vietnamilaisen Nguyễn Phan Quế Main historiallinen romaani The Mountains Sing on palkitun runoilijan esikoisromaani ja samalla ensimmäinen kirja, jonka hän on kirjoittanut englanniksi. Vietnamin kipeää lähihistoriaa yhden perheen tarinan kautta käsittelevä romaani tutustuttaa historian ohella vietnamilaiseen kulttuuriin ja sananlaskuperinteeseen. Kirjailijan tausta runoilijana näkyy romaanissa kauniina ja aistikkaana kerrontana, vaikka pohjoisvietnamilaisen Trầnin perheen tarina onkin historian kauheuksia täynnä. Vietnamin sodasta on kirjoitettu paljon, mutta yleensä amerikkalaisten perspektiivistä. Suomessakin vieraillut Kim Thúy taas on kirjoittanut kokemuksistaan lapsuuden Saigonissa kommunistivallan alla ja pakolaismatkastaan Kanadaan teoksissaan Ru ja Vi. Nguyễn Phan Quế Mai tarjoaa harvemmin kirjallisuudessa esillä olleen näkökulman ja tutustuttaa lukijan Pohjois-Vietnamia ravistelleisiin tragedioihin 1900-luvun aikana.

Quế Mai kertoo tarinansa kahden minäkertojan avulla kahdessa ajassa vuorotellen. Ensimmäinen kertoja on Trấn Diệu Lan eli isoäiti, joka syntyi vuonna 1920 menestyneeseen maanviljelijäperheeseen. Toinen kertoja on hänen tyttärentyttärensä Hủỏng, joka kasvaa Vietnamin sodan aikana ja jonka molemmat vanhemmat ovat sotimassa, isä sotilaana ja äiti lääkärinä. Hủỏng ei ole nähnyt isäänsä seitsemään vuoteen. Isoäiti uskoo, että ihminen ei kuole, niin kauan kuin hänen tarinansa elää, ja siksi hän haluaa kertoa lapsenlapselleen oman, vastoinkäymisiä ja menetyksiä täynnä olevan elämäntarinansa. Diệu Lan on selviytynyt ranskalaisten siirtomaavallan ylimielisyydestä, japanilaismiehityksen brutaalista terrorista (isän murhasi japanilainen miehittäjä), suuresta nälänhädästä (äiti kuoli häijyn maanomistajan pahoinpitelemänä yhden maissintähkän varastamisesta), kommunistien maareformista (joutui jättämään kotinsa kommunistien käsiin ja pakenemaan lastensa kanssa) ja lopulta 20 vuotta kestäneesta sodasta, amerikkalaisten pommeista ja myrkyistä.

Vaikka vietnamilaiset ovat kärsineet useamman vieraan vallan käsissä, brutaaleimmalta tuntuu oman kansan taholta tuleva vihamielisyys. Diệu Lanin elämää mullistaa eniten maareformi, jossa kommunistit yllyttivät työläisiä nousemaan kapinaan kapitalistiryöväreinä pitämiään maanomistajia vastaan. Diệu Lan on aviomiehensä ja veljensä kanssa pyörittänyt kukoistavaa tilaa ja tarjonnut työtä monille paikallisille. Vaikka he ovat aina kohdelleet reilusti työntekijöitään, jotka ovat heille kuin perheenjäseniä, se ei estä heitä joutumasta vallankumouksesta humaltuneen kommunistijoukon lynkkaamaksi. Tutut kyläläiset nousevat heitä vastaan, aviomies myrkytetään, veli tapetaan ja Diệu Lan joutuu pakenemaan viiden pienen lapsen kanssa. Kuudes ja vanhin lapsi, Minh, jää kiinni enonsa kanssa, mutta onnistuu pakenemaan omia teitään. Diệu Lan käyttää koko loppuelämänsä vanhimman poikansa etsimiseen. Myös muut lapset nuorimmaista lukuun ottamatta hän joutuu tilapäisesti jättämään matkan varrelle selviytyäkseen Hanoihin, josta uskoo löytävänsä apua tai töitä elättääkseen taas perheensä. Hän on hetkessä muuttunut menestyneestä maanviljelijästä kerjäläiseksi.

Toisella aikajanalla, 70-luvun Hanoissa, Hương pelastuu isoäitinsä kanssa täpärästi pommituksessa, joka tuhoaa perheen kodin. Opettajana toimineen isoäidin on otettava vastaan toisenlaisia töitä, jotta heillä on varaa rakentaa uusi koti. Diệu Lan ryhtyy kauppiaaksi, mitä kommunistisessa valtiossa katsotaan pahalla silmällä. Edes Hươngin paras ystävä naapurista ei saa enää olla tekemisissä ystävänsä kanssa. Hươngin vanhemmat ja enot ovat olleet sotimassa jo vuosia, ja sodan loppuvaiheessa odotukset heidän paluustaan kasvavat päivä päivältä. Yksi eno palaa pyörätuolissa, toisesta saadaan suru-uutinen, kolmas on liittynyt puolueeseen eikä hyväksy äitinsä työtä kauppiaana. Hươngin äiti palaa muuttuneena ja salaisuuksia hautovana, mutta isää ei vain kuulu kotiin. Sodan päätyttyä ja kuukausien kuluessa toivo alkaa hiipua. Sota ei päästä muutenkaan otteestaan. Vauvoja syntyy kuolleena tai pahasti vammautuneena johtuen amerikkalaisten käyttämästä Agent Orange -kasvimyrkystä, jota käytettiin paljastamaan Vietkongin sissejä tiheästä viidakosta.

Hương rakastaa lukemista ja lukee niin länsimaisia kirjailijoita kuin kotimaansa kirjallisuutta. Kaikki eivät katso hyvällä, että hän lukee amerikkalaisia kirjoja, mutta Hươngilla on siinä hyvä ajatus. Lukemalla vihollisen kirjoittamia kirjoja, hän pystyy näkemään heistä toisen puolen, heidän inhimillisyytensä. Hän uskoo, että jos ihmiset lukisivat toistensa kirjoja ja olisivat valmiita näkemään toisen kulttuurin hyvät puolet, ei olisi sotia. Tähän ajatukseen on lukijana helppo yhtyä ja nyt opin taas paljon uutta vietnamilaisesta kulttuurista. Kirjassa Hươngin isoäiti muistuttaa, että sanonnat ovat esi-isien viisauden ydintä, jota on siirretty sukupolvelta toiselle suullisena perinteenä jo ennen kirjakielen syntymistä. Vietnamilaiset sanonnat ovatkin oikein kuvaavia. Kiitollisuuden vieraalta saadusta pienestäkin avusta voi kiteyttää vaikka näin: Một miếng khi đói bằng một gói khi no. – Yksi palanen nälkäisenä vastaa kokonaista pakettia vatsan ollessa täysi. Ja vastauksena siihen voi sanoa: Lá lành đùm lá rách. – Koskemattomat lehdet suojelevat revittyjä lehtiä. Välillä mennään ojasta allikkoon vietnamilaiseen tapaan: tránh vỏ dưa gặp vỏ dừa – väistin meloninkuorta törmätäkseni heti kookoksen kuoreen. Mutta onneksi cái khó ló cái khôn – vaikeudet valaisevat tietä viisauteen.

Äänikirjana tätä romaania oli ilo kuunnella, sillä lukija hallitsee niin englannin kuin vietnamin ääntämisen. Vietnamin kieli kuulostaa suomalaisen korvaan niin erilaiselta, että alkuun oli vaikea saada selvää henkilöiden nimistä ja yhdistää kenestä milloinkin oli puhe. Kuuntelun edetessä kielen nuottiin alkoi tottua ja nimet oli helpompi erottaa toisistaan. En kyllä edelleenkään osaisi ääntää tätä kirjassa usein toistuvaa lasten nimien rimpsua: Minh, Ngọc, Ðạt, Hạnh, Thuận, Sáng. Jos tämä romaani joskus suomennetaan ja tehdään äänikirjaksi, toivotan jo valmiiksi onnea sen lukijalle. Kirjan käännösoikeudet on kirjailijan nettisivujen mukaan myyty jo useampaan maahan, joukossa mm. Ruotsi. Minulla ei ole tietoa Suomen tilanteesta. Uskoisin tälle kirjalle löytyvän yleisöä myös Suomesta, ainakin Kim Thúy on jo avannut vietnamilaiselle kulttuurille polkua suomalaisten sydämiin.

Nguyễn Phan Quế Mai:
The Mountains Sing
Dreamscape Media 2020
Äänikirjan lukija: Quyen Ngo
Kuunneltu Storytelista

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

äänikirja esikoisromaani kommunismi maareformi nälänhätä perheet Vietnam Vietnamin sota


Edellinen Seuraava

Vastaa

  1. Kuulostaa kirjalta, jonka toivoisin suomennetuksi. Kuulostaa mielenkiintoiselta, joskin herättäisi varmaan monenlaisia tunteita.

    1. Tämä oli tosiaan hurja ja hurjan mielenkiintoinen romaani. Kurjuudesta toiseen meneminen välillä ahdisti, mutta kerronta on kuitenkin kaunista ja nostaa ahdistuksen yläpuolelle. Varsinaista sotakuvausta ei juurikaan ole, koska näkökulma on kotona odottavien. Toivotaan, että joku suomalainen kääntäjä ja kustantamo tarttuisi tähän.

keyboard_arrow_up