menu Menu
Eppu Nuotio, Pirkko Soininen: Nainen parvekkeella
Bazar, Kotimainen kaunokirjallisuus, Nuotio Eppu, Soininen Pirkko, Suomi 07/04/2016 2 kommenttia
Marjut Helminen: Appelsiinilehto Edellinen Wally Lamb: We are water Seuraava

Pariisi on outo kaupunki, se on niin kaikesta kerrostunut, että sen aiheuttama tunnemyrsky jättää jälkeensä valtavat aallot. Pariisi on päähenkilö eikä suostu sivuhenkilöksi silloinkaan, kun tarkoitus on kertoa jostakusta joka rakasti ja jostakusta joka kuoli ja jostakusta jota kovertaa loputon kaipaus.

Pariisin historia on valunut sen mukulakivikaduille, sen talojen kiviseinät ovat pidättäneet henkeään taistelujen ja rakkaudentunnustusten aikana. Pariisi on pirskahtelevan ilon ja kirvelevän murheen kaupunki, Edelfeltin kaupunki, Virginien kaupunki, Thérèsen kaupunki ja minun äitini kaupunki. Ja sinun kaupunkisi.

Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen yhdessä kirjoittama Nainen parvekkeella on lähtökohdiltaan kiehtova. Romanttinen Pariisi ennen ja nyt, Edelfeltin teoksen ympärille kietoutuva mysteeri ja rikostarina – kiinnostus heräsi välittömästi kun kuulin tästä kirjahankkeesta. Suomalainen nuori dokumenttiohjaaja Salome Virta tulee Pariisiin etsimään Albert Edelfeltin kadonneiksi luultuja luonnoksia teoksesta Nainen parvekkeella. Suomesta käsin hänen tutkimuksiaan seuraa iäkäs taiteenharrastaja A. S. Joenmaa, jonka Salome on paikallistanut Edelfeltin alkuperäisen teoksen nykyomistajaksi. Molemmilla on henkilökohtainen side maalaukseen, mutta pian he saavat huomata, että joku muukin on itsepintaisen kiinnostunut maalauksesta ja sen luonnoksista.

Romaani koostuu pääasiassa Salomen ja Joenmaan sähköpostikirjeenvaihdosta, joten kirjaa voisi kutsua myös kirjeromaaniksi. Välillä kertojana on myös Joenmaan poika Tuomas, joka epäilee isäänsä dementoituneeksi ja Salomea taidevarkaaksi. Toisessa aikatasossa liikutaan Edelfeltin jäljillä Pariisissa vuonna 1883. Vaikka kirjaa markkinoidaan rikosromaanina, mielestäni se on enemmän taidevarkautta sivuava ihmissuhderomaani. Mitään kovin jännittävää kirjassa ei tapahdu, lopun hieman vaivaannuttavaa toimintakohtausta lukuun ottamatta. Lähestyvän jännityksen tuntua kirjassa kyllä on ja riittävästi yllätyksellisyyttä, mikä saa sivut kääntymään rivakasti. Loppuratkaisu oli yllättävä, mutta ei ehkä kovin omaperäinen. Rikosromaanityyliin lukijaa harhautetaan matkan varrella ihan mallikkaasti.

Valitettavasti suuret odotukset kirjaa kohtaan eivät kaikilta osin täyttyneet. Tuntui siltä kuin olisin lukenut vasta käsikirjoitusvaiheessa olevaa runkoa, josta puuttui vielä lihaa luiden ympäriltä. Olisin mielelläni sukeltanut syvemmin 1800-luvun lopun Pariisiin ja tutustunut paremmin viehättävään portinvartijapariskuntaan Hortense ja Baptiste Mullinsiin. Kielellisesti vanhempi aikataso erottui edukseen, muuten kieli oli paikoitellen vaivaannuttavan kliseistä ja töksähtelevää, erityisesti Tuomaksen osuudet (siinä muuten harvinaisen vastenmielinen romaanihenkilö). Pidän kyllä yleensä kirjeromaaneista ja tässäkin kerrontatapa toimi, kun päästiin vauhtiin. Oli kiinnostavaa seurata Salomen ja Arvo Samuelin suhteen kehittymistä epäluulon sävyttämästä ja kylmäkiskoisesta suhtautumisesta huolehtivaksi ja luottamukselliseksi ystävyydeksi.

Ainakin kirjan innoittamana tekee mieli mennä Ateneumiin tutkimaan Edelfeltin taidetta ja kuulostelemaan mitä tarinoita maalaukset kuiskuttelevatkaan. Sain muuten kirjan lukemisen aikoihin äidiltäni palapelin, jossa on kuva Edelfeltin maalauksesta Pariisin Luxembourgin puistossa. Sen parissa voi hyvin jatkaa Edelfelt-mysteerin kokoamista pala palalta.

nainen_parvekkeellaEppu Nuotio ja Pirkko Soininen: Nainen parvekkeella
Bazar 2016.

Kirjan ovat lukeneet myös mm.:
Kirsin Book Club
Hemulin kirjahylly
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Lumiomena
Kirjapolkuni

Eppu Nuotio kirjeromaani Nainen parvekkeella Pirkko Soininen taidemysteeri


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

    1. Oli tosiaan herkulliset ainekset, mutta soppa jäi valitettavasti vähän laimeaksi. Olin kyllä juuri tätä ennen lukenut niin intensiivisen ja perusteellisen romaanin (Wally Lambin We are water), että tahaton vertailu saattoi entisestään laimentaa vaikutelmaa. Varsinkin kun sekin sivusi taidemaailmaa. Joskus voimakkaat lukukokemukset ujuttavat lonkeronsa myös seuraavan epäonnisen kirjan sivuille. Tälle kävi nyt niin.

keyboard_arrow_up