menu Menu
Minna Canth: Hanna
Canth Minna, Kotimainen kaunokirjallisuus, Otava, Suomi 28/11/2020 0 kommenttia
Toshikazu Kawaguchi: Before the Coffee Gets Cold Edellinen Anniina Tarasova: Kuoleman kulissit Seuraava

Sitten hän jo kerran, kun istuttiin ruokasalissa ja juotiin iltapäiväkahvia, sanoi isälle, että hän oli päättänyt ruveta opettajattareksi ja pitäisi hänen sen vuoksi päästä jatkamaan lukujaan. Mutta isä nauroi.
”Meinaatko sinä siis jäädä vanhaksi piiaksi?” hän kysyi.
Hanna punastui eikä virkkanut ensin mitään. Woldemar tuli hänen mieleensä kuin salaman isku. Mutta samaa päätä hänet sieltä karkoitettiin myös.
”Meinaan”, sanoi hän.
Isä yhä enemmän nauroi.
”Elä, Hanna rukka, ole lapsellinen”, lausui hän. ”Mitä iloa sinä luulet opettajattarilla olevan? Paljon työtä ja vähän palkkaa. Muutamassa vuodessa ne kuihtuvat, poloiset, ja ovat sitten kuin haudasta nousseet haamut. Minulla oikein on paha olla, kuin tuommoinen sattuu vastaani tulemaan.”
Hannan meni mieli pahaksi; kyynelet alkoivat vieriä alas poskille.
”Ihmettä”, sanoi isä. ”Mikä sitä tyttöä vaivaa? Täällä häntä pidetään kodissa kuin kukkaa kämmenellä, saa olla ja elää melkein niinkuin itse tahtoo, eikä se kumminkaan kelpaa. On kaiketi kyllästynyt hyville päivilleen.”
Isä oli jo vähän suutuksissa. Hanna koetti pyyhkiä kyyneleitä pois, mutta niitä yhä runsaammin valui uusia sijaan.
”Kyllä isä on oikeassa”, puuttui nyt äitikin puheeseen, ”siinä suhteessa kumminkin, ettei sinun terveytesi kestäisi. Sinä olet ilmankin niin heikko, Hannaseni.”
”Kun minulle olisi edes jotain tehtävää täällä kotona”, sai Hanna hetken päästä sanotuksi.
”Sitäkö sinä vaan kaipaat. No, työtä aina löytyy: alotetaan huomenna Jussille paitoja. Poika onkin juuri tarpeessa.”
”Ja sitten, kun syksy tulee, sinä saat ruveta huvittelemaan, niinkuin muutkin nuoret tytöt”, jatkoi isä, pudistaen porpa papyrossistaan. ”Käydä tansseissa ja seuroissa, että opit tapoja.”

Minna Canth: Hanna

Olen jo pitkään halunnut lukea Minna Canthin pienoisromaanin Hanna, josta Saara Turunen teki oman versionsa novellikokoelmassa Jatkuu! Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista. Minna Canthin menneen juhlavuoden ja Minna Rytisalon upean historiallisen romaanin Rouva C. myötä kasvoi tarve päästä alkulähteelle. Canthin teksteihin törmäilen tämän tästä (viimeksi surullisen kuuluisassa Naistenpäivän konsertissa Musiikkitalossa, jossa nähtiin Anna-Mari Kähärän upea kuoroteos Kaikki naiset älkööt tehkö käsitöitä), mutta en häpeäkseni ole juurikaan lukenut Canthin kirjoja. Nyt viimein tartuin Hannaan, kun Helmet-haasteessa oli sopivasti kohta ”Kirja on julkaistu myös selkokielellä”. Selkomukautuksen on tehnyt bloggaajakollega Tuija Takala ja se julkaistiin suoraan äänikirjana. Myös tämän alkuperäisen päätin kuunnella äänikirjaversiona, jonka lukee Krista Putkonen-Örn. Hyvin toimi Hanna äänikirjana, vaikka vanhahtava kieli kuulostikin välillä hassulta tutun lukijaäänen tulkitsemana. Sanaa etehinen muuten toistetaan tässä vähän väliä. Mielessäni kuulin aina sanan vetehinen, joten Hannan perheen eteiseen tuli väkisin maagisia ulottuvuuksia.

Hanna ilmestyi vuonna 1886, jolloin Canth oli 42-vuotias. Hanna on kiinnostava ajankuva ja samalla sen käsittelemät teemat ovat yhä ajankohtaisia, vaikka naisten asema onkin onneksi noista ajoista kohentunut – osin kiitos Minna Canthin. Romaanin päähenkilö Hanna on kuuliainen ja arka porvarisperheen tytär Kuopiosta, joka haaveilee opettajan urasta. Isä kuitenkin ampuu alas tuollaiset haaveet: tytön tulisi mieluummin haaveilla naimisiin menosta. Kyllä Hannalla on haaveita rakkaudestakin, mutta hän ei oikein tiedä miten nuorten miesten kiinnostukseen tulisi vastata. Lyseolainen Woldemar kiinnostelee ja myöhemmin Hanna pääsee hetkeksi myös salakihloihin, mutta kovin epäonninen hän on rakkaudessa. Isä yrittää naittaa häntä huonomaineiselle Sassalle, mutta äidin tukemana Hanna kieltäytyy. Äiti on muutenkin Hannan tuki ja turva, ja äidin helmoihin Hanna-raukka taitaa jäädäkin. Isän alkoholismi on Hannalle suuri häpeä ja isän väkivaltainen purkaus heti romaanin alussa kummittelee Hannan elämässä siitä eteenpäin. Romaanin edetessä Hanna hiipuu 16-vuotiaasta toiveikkaasta koulutytöstä toivonsa menettäneeksi nuoreksi naiseksi, jolle merkitystä elämään tuo enää paitojen ompelu perheen miesväelle.

Hannan masentavasta tilanteesta huolimatta itse romaani ei ole niin ahdistavaa luettavaa, kuin voisi odottaa. Kerronnassa on myös kauneutta ja keveyttä, komiikkaakin. Osin hauskuus on tarkoituksellista, osin se kumpuaa tahattomasti ajankuvaan liittyvistä erityispiirteistä – siitä mikä on silloin ollut sallittua käytöstä ja mikä paheksuttavaa. Esimerkiksi se miten tytöt loukkaantuvat verisesti, kun pojat kehtaavat oikein paitahihasillaan ja paljain jaloin vilahtaa tyttöjen ikkunan alitse uimareissullaan. Tai miten tytöt pelkäävät seuraamuksia, kun heidät nähdään kaupungilla juoksemassa ja nauramassa. Nämä tilanteet sekä huvittavat että surettavat. Pojille kolttoset sallitaan, ja varsinkin Hannan Jussi-veli on niissä varsin etevä. Pojathan ovat poikia, vielä aikuisinakin. Tyttöjen on taas oltava siveyden sipuleita ja kuuliaisia isälle ja myöhemmin aviomiehelleen. Kun asioista ei suoraan puhuta, Hannakin oppii sukupuoliasioista kuuntelemalla piikojen puheita.

Romaanissa on paljon myös iloa ja ystävyyttä. Hanna ystävineen nauttii kesästä maalla ja palaa riemusta opintojen taas alettua. Tytöt haluaisivat opiskella filosofiaa ja näyttää lyseon pojille, mihin tytöt todella pystyvät. Pastori Järvelä saadaan myöntymään pyyntöön, mutta uskonnon opetuksen oheen lisätty filosofianopetus on tytöille lopulta pettymys: pastori ei edes määrää filosofian oppikirjaa! Mutta silti he rakastavat pastoria ääääärettömästi. Kotona Hanna yrittää tankata isän kirjahyllystä löytämiään Kantin ja Hegelin teoksia. On surullista miten tuollainen into oppimiseen tukahdutetaan ja potentiaali hukataan pelkkiin ompeluhommiin. Onneksi tyttöjen koulutuksen suhteen meillä on otettu sentään suuria loikkia noista ajoista. Olipa ilo tutustua viimein Hannaan!

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 23 – Kirja on julkaistu myös selkokielellä. Selkomukautuksen on tehnyt Tuija Takala (Avain 2019, julkaistu äänikirjana).

1800-luku äänikirja Hanna helmethaaste kasvutarina klassikko Minna Canth naisen asema pienoisromaani


Edellinen Seuraava

Vastaa

keyboard_arrow_up