menu Menu
Min Jin Lee: Pachinko
Etelä-Korea, Lee Min Jin, Ulkomainen kaunokirjallisuus, W F Howes, Yhdysvallat 04/04/2022 4 kommenttia
Annastiina Heikkilä: Vapaus valita kohtalonsa Edellinen Kate DiCamillo: The Beatryce Prophecy Seuraava

Why did her family think pachinko was so terrible? Her father, a traveling salesman, had sold expensive life insurance policies to isolated housewives who couldn’t afford them, and Mozasu created spaces where grown men and women could play pinball for money. Both men had made money from chance and fear and loneliness. Every morning, Mozasu and his men tinkered with the machines to fix the outcomes–there could only be a few winners and a lot of losers. And yet we played on, because we had hope that we might be the lucky ones. How could you get angry at the ones who wanted to be in the game? Etsuko had failed in this important way–she had not taught her children to hope, to believe in the perhaps-absurd possibility that they might win. Pachinko was a foolish game, but life was not.

Min Jin Lee: Pachinko

Min Jin Leen sukusaaga Pachinko on pitkään pyörinyt lukulistallani. Huippusuosittua romaania on suositellut myös Barack Obama, jonka kirjamaku tuntuu usein osuvan omaani. Nyt kirjan pohjalta on tehty kahdeksanosainen draamasarja Apple TV+ -palveluun, joten päätin tutustua kirjaan ennen sarjan katsomista. Nyt olen katsonut sarjaakin jo pari ensimmäistä jaksoa ja vaikuttaa tosi upealta toteutukselta. Romaani on melkoinen tiiliskivi ja äänikirjana yli 18 tuntia. Aikamoinen tovi on tullut siis vietettyä korealaisen sukuepookin parissa. Äänikirjaksi tämä romaani soveltuu kyllä hyvin, sillä tarina etenee kronologisesti. Tämä oli virkistävää, sillä niin usein nykypäivän historiallisissa romaaneissa pompitaan ajasta toiseen. Pachinko keskittyy yhden korealaisperheen elämään neljän sukupolven ajan Koreassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa ja etenee kuin juna. Kiskoilla pysytään ja edetään eikä oteta aikamatkoja suuntaan tai toiseen. Baekin suvun koettelemuksia seurataan siis järjestyksessä 1900-luvun alusta 80-luvun loppuun saakka. Tämä koskee siis kirjaa, sarjassa nimittäin sukkuloidaan eri ajoissa. Koska olin juuri lukenut kirjan, pysyin hyvin kärryillä, mutta mietin tuntuuko sarja sekavalta sellaisesta, joka ei tarinaa tunne.

Romaanin keskushenkilö on Sunja, joka tarinan alussa on nuori tyttö Yeongdon saarella Korean Busanissa. Hänen isänsä on kuollut tuberkuloosiin ja äiti pyörittää yksin perheen majataloa. Elämä Japanin miehittämässä Koreassa on haastavaa, mutta majatalon pyörittäminen tuo riittävästi tuloja heille kahdelle. Sunja auttaa kaikessa missä pystyy, mutta torireissulla kohdattu mies muuttaa elämän suunnan. Sunja huomaa olevansa raskaana Hamsulle, vanhemmalle liikemiehelle, jolla on vaimo ja lapset Japanissa. Vaikka Hamsu vakuuttaa, että huolehtii Sunjasta ja lapsesta, Sunja ei halua ryhtyä korealaiseksi vaimoksi miehelle, jolla on jo perhe muualla. Majatalossa tuberkuloosista toipuva pappi Isak Baek pelastaa nuoren tytön pulasta ja häpeästä. Hän lupaa ottaa Sunjan vaimokseen ja rakastaa tämän lasta kuin omaansa. Niin Sunja päätyy papin vaimoksi Japanin Osakaan.

Osakassa pariskunta asuu Isakin veljen Yosebin ja tämän vaimon Kyungheen luona. Sunja synnyttää Noa-pojan ja myöhemmin he saavat Isakin kanssa toisen pojan, Mozasun. Korealaisten siirtolaisten asema Japanissa ei ole hääppöinen, mutta Isak joutuu kristinuskonsa vuoksi vielä erityisen vainon kohteeksi. Myös töitä on vaikea saada, mutta yritteliäisyyden puutteesta heitä ei voi syyttää. Sunja ja Kyunghee myyvät tekemäänsä kimchiä torilla ja saavat sen seurauksena yllättävän työtarjouksen. Toisen maailmansodan syttyessä heidän on paettava maaseudulle, jossa he saavat työtä maatilalta. Molempien työpaikkojen takaa löytyy kukas muukaan kuin Hamsu, joka on suhteillaan ja rikkauksillaan salaa järjestellyt Sunjan ja poikansa asioita. Sunja ei haluaisi olla Hamsun kanssa missään tekemisissä, mutta tilanne on mikä on eikä lahjahevosen suuhun ole katsominen.

Kirjan nimi Pachinko viittaa Japanissa suosittuihin pelihalleihin. Pachinko on pajatson tyylinen rahapeliautomaatti, jota pelataan metallikuulilla. Pachinko-hallit ovat työllistäneet Japanissa paljon korealaisia ja liiketoiminta on usein yhdistetty järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Romaanissa Sanjun molemmat pojat päätyvät kasvaessaan pachinko-bisnekseen ja vaikka he pyrkivät toimimaan rehellisesti, on heillä suuri työ taistella vallitsevia stereotypioita vastaan. Korealaisilla on Japanissa jo lähtökohtaisesti huono asema eikä pachinko uravalintana sitä ainakaan paranna. Uhkapeleihin liittyy monenlaisia lieveilmiöitä eikä siinä maailmassa toimiva voi olla törmäämättä yakuzaan eli Japanin alamaailmaan. Sunjan pojille suhde yakuzaan on erityisen monimutkainen, sillä heidät monesta pulasta pelastanut Hamsu on osa alamaailman kermaa. Suoraselkäiselle Noalle tieto biologisen isän henkilöllisyydestä on erityisen murskaava.

Loppua kohden kirja jollain tapaa menettää intensiteettinsä tai ainakin oma mielenkiintoni alkoi hiipua mitä lähemmäs nykyaikaa siirryttiin. Nuorten korealaismiesten haasteet työelämässä ja rakkaudessa ja heidän kokemansa rasismi Japanissa ja Yhdysvalloissa oli toki kiinnostavasti kerrottu, mutta silti pidin enemmän kirjan aiemmista vaiheista. Loppupuolella Min Jin Lee myös harhautuu mielestäni liikaa sivuhenkilöihin ja sukutarinan fokus rönsyilee liiaksi muihin ihmisiin. Tuntui erikoiselta yhtäkkiä hypätä Sunjan pojan kaverin naisystävän näkökulmaan, kun hän suree kuihtunutta seksielämäänsä ja tajuaa miehensä olevan kaapissa oleva homoseksuaali. Tai seurata mitä tapahtuu Sunjan pojan naisystävän tyttärelle, joka tekee seksityötä, juo liikaa ja sairastuu aidsiin. Kiinnostavia kohtaloita nekin, mutta ehkä hieman liikaa teemoja, rönsyjä ja hätäistä poukkoilua, kun Sunjan ja hänen poikiensa tarinassa olisi riittänyt jo pureksittavaa. Romaanin viimeinen kolmannes tuntui muutenkin ihan eri kirjalta, en saanut edes samanlaista visuaalista kuvaa ympäristöstä, jonka Min Jin Lee niin upeasti sai aikaan kahdessa ensimmäisessä osassa.

Korean niemimaan väkivaltaisesta historiasta on kirjoitettu viime vuosina muitakin kiinnostavia romaaneja. Kannattaa tutustua esimerkiksi Lisa Seen romaaniin The Island of Sea Women ja Mary Lynn Brachtin romaaniin The White Chrysanthemum, joissa molemmissa päähenkilöt ovat haenyeo-sukeltajia eli perinteistä sukellusammattia harjoittavia naisia. Näissä romaaneissa japanilaismiehitys ja toisen maailmansodan tapahtumat on kuvattu todella brutaalisti. Pachinko oli siinä mielessä helpompi kirja, että sen henkilöt onnistuvat siirtolaisina välttämään maahan jääneiden kohtalon. Toisen maailmansodan jälkeisistä tapahtumista Koreassa romaanissa ei juurikaan kerrota. Henkilöt kyllä haaveilevat paluusta, mutta suurin osa toteaa sen mahdottomaksi. Yksi kirjan henkilö palaa kotiseudulleen Pohjois-Koreaan eikä hänestä kuulla sen jälkeen enää mitään. Kiinnostavaa on Sunjan lasten ja lastenlasten identiteetin muotoutuminen Japanin korealaisina. Noa häpeää taustaansa niin paljon, että päätyy esittämään japanilaista ja salaamaan korealaisuutensa jopa vaimoltaan ja lapsiltaan. Mozasun Japanissa syntynyt poika taas joutuu 14-vuotiaana hakemaan Japanin kansalaisuutta ja vastaamaan tukaliin kysymyksiin, vaikka ei ole koskaan edes käynyt isänsä kotimaassa. Myöhemmin hänen amerikkalaiskorealainen tyttöystävänsä potee identiteettikriisiä, kun hänen korealaisuutensa on niin erilaista verrattuna Japanin korealaisiin.

Pachinko on hyvin otteessaan pitävä sukutarina, jonka kautta voi kurkistaa Japanin korealaisten historiaan ja kulttuuriin. Kovin toiveikasta kuvaa romaani ei anna. Vaikka suvun nuori polvi menestyy opinnoissa ja liiketoimissa, alamaailman ja vähempiarvoisuuden tahrat eivät helpolla irtoa. En erityisemmin pitänyt äänikirjan lukijasta, mutta hienosti hän äänsi korean- ja japaninkieliset nimet ja sanat. Se on äänikirjoissa aina plussaa. Jos tämä romaani joskus suomennetaan ja tehdään äänikirjaksi, toivottavasti löytyy kaksikielinen tai muuten kielitaitoinen lukija. Sarjassa muuten puhutaan autenttisesti koreaa, japania ja englantia, ja tekstityksessä eri kielet on merkattu värikoodein. Erityisesti nuorempien puheessa kielet sekoittuvat samassa virkkeessäkin ja sen näkee konkreettisesti monivärisinä tekstityksinä. Hauska ja havainnollinen idea!

Helmet-lukuhaaste 2022:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 36 – Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää.

Min Jin Lee:
Pachinko
W. F. Howes 2019
(alun perin julkaistu 2017)
Äänikirjan lukija: Allison Hiroto

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

helmet2022 helmethaaste Japani Korea Min Jin Lee Pachinko sukutarina


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Jos joskus suomennetaan, niin voisi kyllä ehkä lukea! Lienenkö koskaan lukenut korealaista kirjaa, en varmaan.

    1. Suomennetuista korealaisista suosittelen tutustumaan Kyung-sook Shinin ja Han Kangin kirjoihin. Osan näistä Taru Salminen on kääntänyt suoraan koreasta.

keyboard_arrow_up