menu Menu
Michelle Obama: Becoming
Elämäkerta, Obama Michelle, Random House, Yhdysvallat 07/12/2018 2 kommenttia
Kirjabloggaajien joulukalenteri luukku 11 - Joulunviettoa poikkeusoloissa Edellinen Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia Seuraava

For every door that’s been opened to me, I’ve tried to open my door to others. And here is what I have to say, finally: Let’s invite one another in. Maybe then we can begin to fear less, to make fewer wrong assumptions, to let go of the biases and stereotypes that unnecessarily divide us. Maybe we can better embrace the ways we are the same. It’s not about being perfect. It’s not about where you get yourself in the end. There’s power in allowing yourself to be known and heard, in owning your unique story, in using your authentic voice. And there’s grace in being willing to know and hear others. This, for me, is how we become.

Michelle Obaman muistelmateos Becoming tuntuu olevan yksi vuoden odotetuimpia kirjoja. Kustantajan tiedotteen mukaan kirjaa myytiin ensimmäisen viikon aikana pelkästään Yhdysvalloissa 1,4 miljoonaa kappaletta ja se nousi myydyimpien tietokirjojen kärkeen myös Englannissa, Ranskassa, Saksassa, Hollannissa, Espanjassa, Tanskassa ja meillä Suomessa. Ilkka Rekiaron tekemä suomennos julkaistiin nimellä Minun tarinani 13.11. eli samana päivänä kun alkuperäisteos tuli myyntiin maailmanlaajuisesti. Myös suomenkielinen äänikirja julkaistiin heti lukijanaan Krista Putkonen-Örn. Mahdollisimman autenttisen elämyksen saamiseksi päädyin kuitenkin kuuntelemaan äänikirjan englanniksi, sillä Michelle Obama lukee sen itse. Hulppeat 19 tuntia kestävän äänikirjan kanssa tulikin valvottua muutama yö, vaikka nopeutinkin Michellen rauhallista lukutahtia 1,5-kertaiseksi (anteeksi Michelle!). Michellen tarina oli niin kiinnostava, etten malttanut millään lopettaa ajoissa ja kirjan teemat pyörivät mielessä vielä pitkälle aamuyön puolelle.

Yhdysvaltain ensimmäisen afroamerikkalaisen presidenttiperheen tarina on mielenkiintoinen jo itsessään, mutta Michellellä on lisäksi niin valloittava karisma, että juuri hänen näkökulmansa kiinnostaa. Kirja on jaettu kolmeen osaan: Becoming Me, Becoming Us ja Becoming More. Ensimmäisessä osassa Michelle valottaa omaa lapsuuttaan Chicagon South Siden kaupunginosassa sekä ponnistelujaan opintojen parissa. Toisessa osassa Barack ja lapset ovat keskiössä, kuin myös Michellen kipuilut perheen, oman uran ja miehen poliittisten pyrkimysten yhdistämisessä. Viimeinen osa keskittyy aikaan Valkoisessa talossa. Sen verran kurkkasin suomennosta, että osat ovat kääntyneet suomeksi Minuksi, Meiksi, Enemmäksi. Becoming onkin hankala käännettävä, sillä aivan vastaavaa sanaa ei suomeksi löydy. Se on kuitenkin tärkeä osa Michellen tarinaa ja hän viittaa sanaan usein. Hänen mukaansa becoming on jatkuva kehittymisen prosessi, jossa tärkeää ei ole lopputulos (tulla joksikin), vaan pyrkimys oman ja toisten äänen kuuntelemiseen erilaisia valintoja tehdessä.

Michellen lapsuuden perheestä välittyy lämmin kuva. Äiti opetti Michellen varhain lukemaan ja sai rakastamaan kirjoja, MS-tautia sairastavalta isältään Michelle peri optimismin sekä rakkauden musiikkiin ja pari vuotta vanhempi koripalloilijaveli Craig oli aina läheinen. Ydinperheen lisäksi lähellä oli paljon sukulaisia ja ystäviä, joilta sai tukea. Alakerrassa asuva sukulaistäti opetti Michellen soittamaan pianoa. Elämä 1960-luvun South Sidessa olisi voinut olla hyvin turvatonta, mutta vaikuttaa siltä, että perhe on saanut luotua turvallisen ja parempaan tulevaisuuteen uskovan ilmapiirin. Vanhemmat kannustivat lapsia kouluttautumaan ja uskomaan itseensä ja siihen, että voivat saavuttaa elämässään mitä haluavat. Tätä viestiä Michelle on halunnut myös välittää eteenpäin kohtaamisissaan lasten ja nuorten kanssa.

Erityistä sähköä tarinaan syntyy tietysti, kun Barack astuu mukaan kuvioihin. Parin ensikohtaaminen tapahtuu työn merkeissä ja ottaa aikansa, että kipinä syttyy. Mutta kun se sitten syttyy, loppu onkin historiaa. Michelle kertoo avoimesti myös miehensä ikävämmistä puolista (taivaanrannanmaalari, joka on aina myöhässä ja jättää tavaroita lojumaan) ja myöntää, että pariterapiaakin on tarvittu. Silti ei käy kieltäminen, että melko ruusuisen kuvan tämän parin suhteesta kyllä saa. Michelle puhuu miehestään lähes palvovaan sävyyn. Vaikka hän pitkään vastustikin Barackin pyrkimistä politiikan huipulle, lopulta hänelle oli selvää, että hän seisoo miehensä rinnalla. Barack oli nimittäin juuri sellainen, jonka Michelle itse halusi nähdä Yhdysvaltain presidenttinä. Nyt moni muu haluaisi nähdä Michellen tulevana presidenttinä, mutta kirjan myötä ne haaveet saa unohtaa. Michelle sanoo suoraan, ettei hänellä ole nyt eikä tulevaisuudessa mitään kiinnostusta asettua ehdolle.

Olen blogissakin tainnut jo useasti mainita, että ikävöin Barack Obamaa ja sitä humaania lukeneisuutta jota hän toi Valkoiseen taloon. Nykyinen asukki kun ei taida pahemmin olla lukumiehiä.. Obama julkaisee edelleen kirjavinkkejä ja olen monesti bongannut listalta jo lukemiani suosikkeja tai uusia kiinnostavia tuttavuuksia. Viimeksi “Obaman suosituksesta” kuuntelin äänikirjana Tara Westoverin muistelmateoksen Educated, joka olikin Michelle Obaman oman kirjan ohella yksi tämän vuoden parhaita äänikirjakokemuksia. Vaikka Westoverin ja Obaman taustat ja kokemukset ovat hyvin erilaisia, molemmat kirjat korostavat koulutuksen merkitystä. Mutta siis vielä Barackista piti sanoa, että tietysti vaikutuin kun Michelle kertoi nuoren Barackin käyttäneen kaikki rahansa kirjoihin, joita huojui lukuisissa pinoissa ympäri vaatimatonta vuokra-asuntoa.

Kuvaus perheen ajasta Valkoisessa talossa on kirjan kiinnostavin osuus. Perheen kaksi tytärtä, Malia ja Sasha, olivat hädin tuskin koulunsa aloittaneita, kun heidän elämänsä muuttui kertaheitolla koko maailman kiinnostuksen kohteeksi. Michellen tavoitteena oli tehdä heidän elämästään niin normaalia kuin noin epätavallisissa olosuhteissa oli suinkin mahdollista. Vaikeaa se oli, sillä mittavat turvajärjestelyt tekivät perheen liikkumisesta ja normaalista arjesta todella raskasta. Lapset vietiin kouluun panssaroidulla autolla ja turvamiehet seisoivat luokan ulkopuolella kaikkina aikoina. Kaverisuhteita oli hankala luoda, kun kaverisynttäreille osallistuminenkin tarkoitti turvatarkastuksen teettämistä jokaiselle vieraalle ja heidän saattajalleen. Hankalinta oli, jos presidentti halusi osallistua vaikka koulun juhlaan tai tytärten harrastuksiin. Monen panssaroidun auton saattue helikoptereineen ja tarkka-ampujineen tuntuu vähän ylimitoitetulta toimenpiteeltä, kun isä haluaa osallistua lapsensa joulujuhlaan, mutta niin se kai sitten on aina kun POTUS on liikenteessä. Michellen turvatoimet eivät olleet ihan noin mittavat, joten hän osallistui lastensa kodin ulkopuoliseen elämään hieman enemmän. Michellen äiti, joka asui Valkoisessa talossa heidän kanssaan, ei turvatoimiin suostunut vaan halusi säilyttää vapautensa. Hänelle kommentoitiin usein, että hän näyttää ihan Michelle Obaman äidiltä, johon hän vastasi tyynesti: Kuulen tuota usein!

Yhdysvaltain ensimmäisenä afroamerikkalaisena presidenttiparina Obaman perheeseen kohdistui paljon paineita. Michelle kuvaa raastavasti miten kaikkia heidän tekemisiään, sanomisiaan ja tekemättä jättämisiään tulkittiin mediassa suurennuslasilla ja miten se sai heidät yrittämään kahta kovemmin. Koko elämänsä Michelle on kokenut, että hänen on oman ihonvärinsä, taustansa ja asemansa vuoksi yritettävä kahta kovemmin todistaa olevansa arvokas. Hän on orjien jälkeläinen molempien vanhempiensa kautta. Barackiin taas kohdistui epäluuloja, koska hän oli Havaijilla syntynyt, valkoisen äidin ja poissaolevan kenialaisen isän poika. Uskomattomin heihin kohdistuva valemedian uutisointi oli väite, ettei Barack ollut Yhdysvaltain kansalainen, vaan syntynyt Afrikassa. Tätä valeuutista levitti ahkerasti nykyinen presidentti Trump.

Michelle kuvaa lämpimästi kaikkia kohtaamisiaan ja voin vain ihailla hänen välitöntä ja arvostavaa tapaansa ottaa muut huomioon. Välittömyys ei aina ole toiminut hänen edukseen mediassa, mistä todistaa esimerkiksi kohtaaminen Englannin kuningatar Elisabethin kanssa. Michelle kuvaa miten Buckinghamin palatsin kutsuilla hän koki lämpimän yhteyden kuningattaren kanssa, kun he tuskailivat miten naisilta edustaminen vaatii sinnittelyä tuskallisissa korkokengissä. Jaettu hetki sai Michellen toimimaan kuten hän yleensä toimii kun hänellä synkkaa jonkun kanssa: hän laski kätensä kuningattaren olalle. Kuningattaren koskeminen oli tietysti etikettivirhe, josta media otti kaiken irti. Kirjassa Michelle kertoo, että kuningatar ei tilanteessa ollut siitä moksiskaan, vaan laittoi oman kätensä Michellen alaselälle. Kahden edustamiseen väsyneen naisen jaettu hetki ei ehkä täyttänyt hovietikettiä, mutta inhimillisen etiketin mukaista se varmasti oli.

Michelle on pyrkinyt käyttämään ensimmäisen naisen asemaansa itselleen tärkeiden asioiden ja arvojen edistämiseen. Erityisesti vähäosaisten lasten ja nuorten sekä vähemmistöjen asema ovat olleet sekä hänen että Barackin sydämen asioita. Michelle otti asiakseen tehdä valkoisesta talosta helpommin lähestyttävän ja järjesti siellä tilaisuuksia erityisesti lapsille ja nuorille. Osana terveellisempiä elämäntapoja korostavaa kampanjaa hän perusti valkoisen talon pihalle puutarhan, jonne hän paikallisten koululaisten kanssa istutti hyötykasveja, joita tarjottiin myös valkoisen talon tilaisuuksissa. Hän vieraili myös jatkuvasti kouluissa valamassa nuoriin uskoa heihin itseensä ja heidän vaikutusmahdollisuuksinsa.

Becoming on monella tapaa ajatuksia herättävä ja positiivinen lukuelämys. Michellen tarina ja ennen kaikkea hänen ajatuksistaan huokuva lämpö ja viisaus saavat kaipaamaan tämän karismaattisen presidenttiparin aikaa valkoisessa talossa. Michelle sivaltaa pari kertaa Trumpia suoraankin, mutta Trump nousee muutenkin rivien välistä lukijan mieleen monessa kohtaa, eikä mitenkään myönteisessä mielessä. Kun Michelle kuvaa sitä liikuttavaa hetkeä, kun he joutuivat hyvästelemään läheisiksi muodostuneet Valkoisen talon henkilöstön jäsenet, ei voi olla tuntematta myötätuntoa näitä työntekijöitä kohtaan, kun he joutuvat luopumaan hurmaavasta Obaman perheestä ottaakseen samana päivänä vastaan hieman toisenlaisia tunteita herättävät herra ja rouva Trumpin. Michelle myös kertoo miten aikanaan sai Laura Bushilta tukea astuttuaan ensimmäisen naisen rooliinsa, mm. ihan konkreettisia vinkkejä siihen, miten tehdä presidentin virka-asunnosta koti. Kokemuksesta vaikuttuneena hän halusi tarjota samanlaista tukea omalle seuraajalleen, mutta sitä ei haluttu ottaa vastaan. Ehkä siirtyminen Trump Towerista Valkoiseen taloon ei ole niin suuri muutos, että siihen olisi tarvinnut apua. Toisaalta, minä en ainakaan torjuisi mitään kädenojennusta tältä hurmaavalta ja älykkäältä naiselta.

Michelle Obaman elämä on kuin tuhkimotarinaa, mutta kirjassa on myös paljon samastuttavaa kenelle tahansa. Michelle korostaa miten tärkeää on löytää ympärilleen ihmisiä, jotka uskovat ja kannustavat, ja näkevät sen hyvän ja arvokkaan, jota sinulla on annettavana maailmalle. Kun on valmis avaamaan sydämensä muille ja ennen kaikkea kuuntelemaan muiden tarinoita, on mahdollista päästä tasa-arvoisempaan ja ennakkoluuloista vapaaseen maailmaan. Viimeistään tämän kirjan myötä Michelle Obama nousee omassa listassani yönaisten kunniakkaaseen joukkoon.

Michelle Obama: Becoming

Michelle Obama: Becoming
Random House 2018
Äänikirjan lukija: Michelle Obama
Kuunneltu Storytelista

Muissa blogeissa:
Kirjat kertovat
Leena Lumi
Luettua ja maistettua (tässä blogissa kirja sovitetaan yhteen viinin kanssa, mahtavaa!)

Becoming elämäkerta Michelle Obama Minun tarinani Yhdysvallat


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Voi vitsi, miten kiinnostavaa, että Michelle lukee kirjan itse. Se olisi ainoa syy minulle tarttua äänikirjaan.

    Michelle Obama tuntuu olevan hyvin oma itsensä sidotussa kirjassakin. On kuin kuulisin hänet ja hän istuisi ihan liki ja kertoisi tarinaansa.

    Barack oli takuulla lopulta Michellelle juuri Mr. Oikea, sillä vaikka Michelle oli/on pedantti, hän tuskin olisi kestänyt tylsää miestä ja Barack aivan säteilee varmuutta saada nainen nauramaan. Minä nauroin sitä, mitä Barack tokaisi sen ravintolakosinnan lopuksi:)

    Minäkin kaipaan heitä♥ Nykyistä Valkoisen talon haltijaa en halua edes muistaa…ties mihin hän meidät suistaa. Just katsoin uutisista, että hän haluaa sallia hiilivoimaloille isommat päästöt.

    1. Oli tosiaan luksusta kuunnella kirja Michellen lukemana, mutta uskon, että luettunakin on suuri elämys. Välitön tapa jutustella lukijalle välittyy varmasti luettunakin.

      Kosintakuvaus oli tosiaan mainio. Barackissa on kyllä hurmaavaa heittäytymiskykyä ja ihanan rentoa asennetta vastapainona politiikan vakavuuteen ja jäykkyyteen.

      Juuri katsoin Bushin hautajaisista otettua kuvaa rivissä istuvista presidenteistä. Rivin päässä Trump kädet puuskassa uhmakkaana pikkupoikana ja muilla vaivaantuneet ja kärsivät katseet. Olisipa kiinnostavaa kuulla mitä Michellellä olisi tuosta tilaisuudesta sanottavanaan.

      Upeat muistelmat Michelle meille tarjoaa <3

keyboard_arrow_up