menu Menu
Michael Finkel: The Art Thief: A True Story of Love, Crime, and a Dangerous Obsession
Finkel Michael, Simon & Schuster Audio, Tietokirjallisuus, Yhdysvallat 11/03/2024 2 kommenttia
Beatrice Salvioni: En pelkää mitään Edellinen Ville-Juhani Sutinen: Paratiisista Seuraava

Take the ivory Adam and Eve. There’s a profusion of symbolism embedded in the piece, augmenting a notable consistency of proportion and a fine balance of pose. Or so a museum tour guide would say, each word further walling off your chances of feeling any raw emotions at all.

Now steal the carving, follow Breitwieser’s advice, and look again: Adam’s left arm is draped around Eve’s shoulders while his other hand touches her body. The first couple, freshly formed by God, appears flawless – muscled, lean, healthy, great hair. Their lips are full, Eve’s neck coyly tilted. They are naked. Adam’s penis is right there; he seems to be circumcised. It’s okay to stare. Eve’s right hand lies on Adam’s back, urging him closer, and her left rests between her legs, fingers curled inward.

So many great works of art are sexually arousing that what you’ll also want to do, Breitwiser says, is install a bed nearby, perhaps a four-poster, for when your partner is there and the timing is right. When Breitwieser is not in bed, he dotes like a butler on the works in his rooms, monitoring temperature and humidity, light and dust. His pieces are kept in better condition, he says, than they were in museums. Lumping him in with the savages is cruel and unfair. Instead of an art thief, Breitwieser prefers to be thought of as an art collector with an unorthodox acquisition style. Or, if you will, he’d like to be called an art liberator.

Michael Finkel: The Art Thief: A True Story of Love, Crime, and a Dangerous Obsession

Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Michael Finkelin The Art Thief on uskomaton tositarina historian tuotteliaimmasta ja röyhkeimmästä taidevarkaasta. Vuosina 1995-2001 ranskalaisen Stéphane Breitwieserin kerrotaan varastaneen 239 korvaamatonta taideteosta 172 museosta, katedraalista ja linnasta eri puolilta Eurooppaa. Kirjailija ja tutkiva journalisti Michael Finkel on tutkinut laajasti ja huolellisesti Breitweiserin elämää ja persoonaa, hänen lähipiiriään, psykologisia arvioita hänen henkisestä tilastaan sekä tapausten poliisitutkintaa ja oikeudenkäyntejä. Hän pääsi myös haastattelemaan Breitwieseria itseään. Tämä vetävä true crime -tietokirja ilmestyy suomeksi kesäkuussa Heli Naskin suomentamana nimellä Mestarivaras — Maailman röyhkeimmän taidevarkaan tositarina (Atena).

Breitwieser piti itseään muita taidevarkaita parempana, koska hän ei varastanut rahan vuoksi, vaikka ainaisessa rahapulassa olikin. Kun hän katseli tiettyjä taideteoksia, hänet valtasi himo saada aarre itselleen ja nauttia sen kauneudesta. Breitwieser hamstrasi kaikki varastetut taideteokset kahteen huoneeseen äitinsä ullakolla, jossa hän asui tyttöystävänsä Anne-Catherine Kleinklausin kanssa. Kaikki käytettävissä olevat tilat oli koristeltu hänen laittomasti hankkimillaan aarteilla. Hän uskotteli itselleen, että hänen äitinsä luuli hänen kuljettavan mukanaan kirpputoreilta hankittua halpaa taidetta. Todellisuudessa pariskunnan vaatimattomassa ullakkoasunnossa oli noin kahden miljardin dollarin arvosta taideaarteita. Anne-Catherine avusti häntä varkauksissa ja oli usein vahdissa, kun Stéphane suoritti varkauksiaan röyhkeästi keskellä päivää. Breitweiser irrotti halutut esineet varovasti aseenaan pelkkä linkkuveitsi. Hänelle kelpasivat erityisesti renessanssiajan maalaukset ja veistokset, antiikkiaseet ja hopeiset ja norsunluiset koriste-esineet. Välillä hän vei isoja ja hankalasti kuljetettavia esineitä tai saattoi jutella vartijan kanssa leppoisasti varastettu teos takin hihaan tungettuna. Eräänkin kerran he Anne-Catherinen kanssa lounastivat rauhassa museokahvilassa ryöstösaalis mukanaan.

Kun Breitwieser lopulta pidätettiin, hän pystyi tietosanakirjamaisella tarkkuudella kertomaan mistä ja miten oli vienyt jokaisen esineen. Hän esiintyi oikeudessa ylimielisesti ja halusi korostaa paremmuttaan suhteessa “tavallisiin taidevarkaisiin”. Hän ei pitänyt itseään varkaana lainkaan, vaan “taidekeräilijänä, jolla on epäsovinnaiset keinot hankkia taidetta”. Hänen mielestään taidetta hoidettiin ja vaalittiin hänen omistuksessaan jopa paremmin kuin museoissa. Hänet tuomittiin vankilaan kolmeksi vuodeksi, josta hän istui lopulta 26 kuukautta. Oikeudenkäynnin aikana Anna-Catherine ilmaisi voimakkaan vastenmielisyytensä Breitwieseria kohtaan ja kielsi auttaneensa häntä. Hän selvisi ihmeellisesti ilman tuomiota. Sen sijaan Stéphanen äiti sai syytteen ja vankilatuomion yritettyään tuhota varastetut taideteokset kuultuaan pojan pidätyksestä. Osa vesistöihin upotetuista taide-esineistä saatiin pelastettua ja restauroitua, mutta maalaukset hän oli sytyttänyt tuleen ja ne tuhoutuivat täysin. Mitä pidemmälle Stéphanen tarina etenee, sen surullisemmaksi se käy. Vuonna 2016 hän oli pahasti rahan tarpeessa ja toimi vastoin kaikkia periaatteitaan. Hän lähti jälleen ryöstöretkelle ja myi kertyneet arvoesineensä eBayn ja muiden sivustojen kautta. Hän jäi tietysti kiinni ja hänet tuomittiin uudelleen vankilaan vuonna 2019. Taiteen rakastajasta oli tullut siis ihan tavallinen varas.

Vuonna 1971 syntynyt Breitwieser viihtyi lapsena isoisänsä kodissa, joka oli täynnä antiikkia ja taidetta. Myös hänen isänsä keräili taide-esineitä, erityisesti antiikkiaseita. Breitweiser oli lapsena erittäin ailahtelevainen ja ahdistui helposti sosiaalisissa tilanteissa. Kun muut lapset urheilivat tai pelasivat, hän luki arkkitehtuuri- ja taidelehtiä ja oli kiinnostunut historiasta. Hän myös usein kehuskeli olevansa tunnetun taiteilijan lapsenlapsenlapsi. Kun vanhemmat erosivat ja isä perusti uuden perheen, Stéphanen maailma romahti. Hän joutui äitinsä kanssa muuttamaan vaatimattomaan vuokra-asuntoon ja vaihtamaan antiikin Ikea-huonekaluihin. Sillä Finkel selittää osaltaan Breitwieserin ajautumista taidevarkauksiin. Yksi ensimmäisiä hänen varastamiaan esineitä oli antiikkipistooli, joka oli vielä hienompi kuin isällä oli ollut.

Varsinkin kirjan jälkisanoissa Finkel kirjoittaa Breitwieserista erikoisen ihailevaan sävyyn. Hän kertoo kohtaamisistaan taidevarkaan kanssa ja painottaa, että hän oli ainoa toimittaja, jonka kanssa Breitwieser halusi puhua. Hän oli ollut mukana kun Breitwieser kävi museossa ihailemassa yhtä sinne palautettua teosta, joka oli ollut ennen hänen makuuhuoneessaan. Finkel kertoo lähes isällisellä ylpeydellä, että tuolla käynnillä Breitwieser varasti ainoastaan näyttelyn katalogin museokaupasta. Ajomatkalla oli myös käyty huoltoasemalla, jossa Breitwieser oli luikahtanut vessaan maksullisen portin ohi. Hän oli kannustanut myös Finkelia tekemään samoin. Finkel kertoo tunteneensa suurta houkutusta, mutta oli kuitenkin mennyt vaihtamaan kassalle kolikoita maksaakseen kiltisti vessamaksun. Tuo kirjailijan jälkisanojen outo tunnelma ja muu kirjailijasta lukemani asetti tämän kirjan hieman epäilyttävään valoon, vaikka muuten siitä pidinkin. Finkel on saanut aikoinaan potkut The New York Timesista, kun hän jäi kiinni vääristellystä artikkelista. Hän oli yhdistellyt useiden ihmisten haastatteluja luodakseen mahdollisimman vetoavan päähenkilön artikkeliin, jonka hän oli kirjoittanut arabien orjakaupasta Afrikassa. Ehkä siksi hän halusi tämän kirjan jälkisanoissa painottaa sitä, miten paljon hän on tehnyt taustatutkimusta kirjaa varten.

Luin juuri tätä ennen toisen taideaiheisen tietokirjan, Laura Cummingin Thunderclap: A Memoir of Art and Life and Sudden Death, joka käsittelee Alankomaiden kultakauden taidetta. Sen yhteydessä mietin miten upeaa on, että on olemassa museoita, joissa kuka tahansa voi lähietäisyydeltä ihastella näitä maailman taideaarteita. Vaikka Breitwieser kuinka väittää olevansa suuri taiteen rakastaja ja -asiantuntija, mikään ei oikeuta sitä itsekkyyttä ja röyhkeyttä, jota hän osoitti anastaessaan muilta mahdollisuuden nauttia tuosta taiteesta. Olen tällä kertaa tyytyväinen siitä, että kuuntelin tämän äänikirjana enkä painettuna kirjana. Painetussa kirjassa on nimittäin kuvia noista varastetuista taideteoksista, joista osa on ikuisesti menetetty. Olisi vain suututtanut nähdä, mitä kaikkea röyhkeä taidevaras vei muiden taiteesta nauttivien ulottuvilta.

Helmet-lukuhaaste 2024:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 16 – Kirjassa on valokuvia.

Michael Finkel:
The Art Thief: A True Story of Love, Crime, and a Dangerous Obsession
Simon & Schuster Audio 2023
Äänikirjan lukija: Edoardo Ballerini

Kokeile Audiblea 30 päivää maksutta – saat yhden lahjakirjan

Tämä äänikirja löytyy vain Audiblesta, mutta ei hätää. Audible tarjoaa 30 päivän kokeilujakson, joka sisältää yhden vapaavalintaisen äänikirjan. Jos et halua kuunnella juuri tätä kirjaa, voit valita mieleisen laajasta yli 200 000 äänikirjan valikoimasta. Lisäksi saat kuukaudeksi rajattoman oikeuden Plus-katalogiin, joka sisältää tuhansia Audible Original -sisältöjä, podcasteja ja valikoituja äänikirjoja. Kokeilujakson jälkeen saat yhden kirjan joka kuukausi ja pääsyn Plus-katalogiin vain 7,99 punnalla (n. 9,30 €) kuukaudessa. Voit peruuttaa tilauksen helposti milloin tahansa ja saat pitää valitsemasi lahjakirjan, vaikka lopettaisit tilauksen.
* Lunasta Audiblen kokeilujakso

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

helmet2024 helmethaaste Michael Finkel Stéphane Breitwieser taide taidevarkaus tarinallinen tietokirja The Art Thief true crime


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Kertomasi perusteella kuulostaa kirjalta, jonka voisi panna Helmetin kohtaan “kirja herättää voimakkaita tunteita”. 😀 Erikoinen persoona tuo varas ja niin kuulostaa olevan kyllä kirjoittajakin.

    1. Sopisi tosiaan tuohon haastekohtaan! Kirjoittajaan selvästi vetoaa erikoisella tavalla yhteiskunnasta syrjäytyneet nuoret miehet. Hänen edellinen kirjansa The Stranger in the Woods kertoi miehestä, joka parikymppisenä muutti erakoksi metsään ja asui siellä 27 vuotta teltassa puhumatta kenellekään, kunnes jäi kiinni ruoan varastamisesta. Olin jo aikeissa lukea tuon kirjan, mutta sitten luin jostain arviosta miten Finkel häiriköi ja ahdisteli tuota miestä vuosia saadakseen tältä haastattelun kirjaa varten. Se hieman hillitsi lukuhaluja..

keyboard_arrow_up