Tässä välissä, Sei, painettujen kirjojen aikakaudella, kaikki oli selkeämpää. Kun Teos tuli painokoneesta, se oli täydellinen, kokonainen ja muuttumaton kuin sementtiin valettu veistos. Kaikkine virheineen, epätäydellisyyksineen ja sattumanvaraisuuksineen (missä vaiheessa tekijä oli päättänyt lopettaa kirjoittamisen, millaisiin kompromisseihin kustannustoimittajan kanssa oli päädytty, millaisia kirjoitusvirheitä tekstiin jäi) se oli Jumalan sana, lopullinen Teos, joka alkoi elää omaa elämäänsä kirjailijasta riippumatta. Teoksesta voitiin ottaa uusia painoksia satojen vuosien ajan, ja aina se pysyi samana. Tulkinnat vaihtuivat, mutta Teos pysyi.

Mutta sinun ja minun aikanamme, Sei, käsin kopioivien kirjureiden ja sähköisten, helposti muunneltavien tekstien aikakaudella, lopullinen, täydellisen teoksen olemus ja merkitys on haipuvaa kuin usva. Sinä ja minä tiedämme, ettei ole vain yhtä tapaa kertoa tarinaa. Ei ole yhtä totuutta. On vain loputtomia valintoja, vaihtoehtoisia reittejä, ihmisennäköisiä virheitä ja tulkintoja.

Ja sittenkin, Sei, eikö ainakin osa niistä sinun nimissäsi painetuista sanoista, ehkä jopa merkityksellisin osa, ole sinun ajatuksistasi lähtöisin?

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin oli viime vuoden rakkaimpia lukukokemuksia. Kuuntelin sen äänikirjana ja lisäksi hankin kirjan omaksi ja olen lueskellut sitä sieltä täältä uudestaan. Nyt oli viimein aika tutustua Kankimäen esikoiskirjaan, joka sekin on saanut valtavasti suitsutusta osakseen. Eikä suotta. Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin on lähtölaukaus Kankimäen tutkimusmatkoille yönaisten perässä. Siinä 38-vuotias Kankimäki jättää tylsäksi arjeksi muuttuneen elämänsä, ottaa vuorotteluvapaan töistä ja lähtee vuodeksi Kiotoon tutustuakseen paremmin ihailemaansa Sei Shōnagoniin, yli tuhat vuotta sitten Heian-hovissa eläneeseen hovinaiseen ja runoilijaan.

Keisarinna Teishia palvellut Sei Shōnagon tunnetaan parhaiten Tyynynaluskirjastaan (Makura no sōshi), joka on päiväkirjamainen kuvaus hovielämästä ja sisältää valtavasti listauksia erilaisista asioista. Shōnagon on kuitenkin jäänyt aikalaisensa Murasaki Shikibun varjoon. Teishin seuraajaa keisarinna Shōshia palvellut Murasaki Shikibu kirjoitti Genjin tarinan, josta on tullut ylistetty japanilainen klassikko ja sitä pidetään maailman ensimmäisenä romaanina. Shikibusta tiedetään paljon enemmän kuin Shōnagonista, jonka oikea nimikin on hämärän peitossa. Kankimäki saa yllätyksekseen myös selville, ettei Tyynynaluskirjan alkuperäistä käsikirjoitusta ole säilynyt. Se ei kuitenkaan lannista, vaan Kankimäki lähtee rohkeasti ihailemansa runoilijan jalanjäljille Heiankyōon, ”purppuraisten vuorten ja kristallivirtojen kaupunkiin”.

Sinä listaat hurmaavia asioita, masentavia asioita, ärsyttäviä asoita. Elegantteja asioita, julkeita asioita, harvinaisia asioita. Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Asioita joista tulee säälittävä vaikutelma. Asioita jotka herättävät mieluisan muiston menneisyydestä. Asioita joita ei voi verrata. Asioita joita ei voi verrata. Asioita jotka saavat tuntumaan kuumemmalta. Asioita jotka ovat menettäneet voimansa. Asioita jotka ovat etäisiä, vaikka lähellä. Asioita, jotka ovat läheisiä, vaikka kaukana.

Ihastuin yhtä lailla Sei Shōnagonin listoihin kuin Mia Kankimäen omiin listoihin. Kirja synnyttää ihan valtavan halun listata kaikkea mahdollista. Muistan joskus kesällä istuneeni saaressa saunan rappusilla niin pakahduttavan onnellisena, että teki mieli vaan listata kaikkea mitä rakastan. Sen listan taisin tehdä vain mielessäni. Listojen laatimisen lisäksi kirja tietysti aiheuttaa valtavan matkakuumeen ja ajatuksen vastaavanlaisesta irtiotosta. Toisaalta rakastan tällaisia kirjoja juuri siksi, että voin tehdä matkan omalta kotisohvalta käsin ilman kaikkea sitä vaivaa ja kulttuurishokkia, mikä tällaiseen reissuun kuuluu. Mian sopeutuminen japanilaiseen elämänmenoon tuntuu ihmeen vaivattomalta, minussa ei ehkä asu samanlaista rohkeaa heittäytyjää. Varsinkin äänikirjaa kuunnellessa tuntui kuin olisi ollut mukana matkassa, kiitos siitä! Odotan innolla, millaisten kokemusten äärelle Mian matkat meidät seuraavaksi johdattavat.

Japanin lisäksi kirjassa ollaan myös Lontoossa, Suomessa ja Thaimaassa. Tästä myös pidän tässä kirjassa. Se ei pelkästään keskity japanilaisen kulttuurin ja Sei Shōnagonin tutkailuun, vaan kertoo myös kirjailijan omasta tutkimusmatkasta, johon kuuluu myös asioita joita en osannut odottaa (kuten ex-poikaystävän pesukarhun vahtina oleminen). Tietokirjallisuus voi olla myös tällaista! Kankimäki käyttää kirjassaan samaa metodia kuin Sei Shōnagon. Kankimäki kertoo, että Tyynynaluskirja aloitti zuihitsu-nimisen kirjallisuudenlajin, jossa teos koostuu kirjoittajan satunnaisista, henkilökohtaisista ajatuksista. On muuten valtavan kiinnostavaa huomata, miten samankaltaisia ajatuksia tuhat vuotta sitten eläneellä hovinaisella voi olla nykyihmisen kanssa. Tunteet taitavat olla samat aikakaudesta huolimatta. Minua huvitti mm. näiden kiusallisten asioiden lista, jossa kaikista kohdista voi keksiä vastinparin omasta elämästä:

Mies jota rakastaa tulee humalaan ja alkaa toistaa itseään.
Kun on puhunut jostakusta tietämättä, että tämä saattaa kuulla. Tämä on noloa vaikka kyseessä olisi palvelija tai joku muu täysin merkityksetön henkilö.
Mies joka lausuu omia runojaan (ei erityisen hyviä) ja kertoo, miten niitä on ylistetty – todella noloa.
Kun makaa yöllä hereillä ja sanoo jotain seuralaiselleen, mutta tämä onkin nukahtanut.

Tyynynaluskirjan suomennos on antanut odottaa itseään. Japanologi Miika Pölkin suomennoksen oli tarkoitus ilmestyä jo vuonna 2016, mutta sen julkaisua on lykätty jo useasti. Minulla on ollut se kirjastovarauksessa jo kolme vuotta ja niin on näköjään monella muullakin. Olen Helmet-kirjastojen varauslistalla sijalla 18/356. Tämänhetkisen tiedon mukaan kirja ilmestyisi keväällä 2020. Kankimäen kirjasta saa käsityksen siitä, miten haastavasta käännöstyöstä on kysymys, ja ilmeisesti Pölkki on liittämässä teokseen erityisen laajaa taustoitus- ja selitysosiota. Olen tosiaan odottanut kirjaa jo useamman vuoden ja nyt Kankimäen kirjan luettuani odotus muuttui astetta hartaammaksi. En malta odottaa, että pääsen itse tekemään löytöretkiä Shōnagonin listojen parissa.

Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin sopii erityisesti luettavaksi näin keväällä, kirsikankukkien puhjetessa loistoonsa. Kankimäki kuvaa valloittavasti omaa kokemustaan Kioton hanamista, kirsikankukkajuhlasta. Sinä vuonna juhlintaan liittyi myös surullisempi puoli, sillä se oli ensimmäinen hanami Japanin tuhoisan maanjäristyksen ja tsunamin jälkeen. Vuoden 2011 ”tsunamihanami” oli ainoa kirsikankukka-aika vuosikymmeniin, jonka kiotolaiset saivat itselleen, ilman katuja tukkivia turistimassoja. Joskus haluaisin itsekin kokea hanamin Japanissa, mutta onneksi tunnelmaan pääsee myös lähempänä. Roihuvuoressa juhlitaan hanamia nyt sunnuntaina 19.5.

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
Otava 2013
Äänikirjan lukija: Petriikka Pohjanheimo
Kuunneltu Storytelista

Muissa blogeissa:
Kaisa Reetta T.
Kirja vieköön!
Kirsin Book Club
Kirsin kirjanurkka
Kulttuuri kukoistaa
Lukuisa
Lumiomena

Sinua voisi myös kiinnostaa

Doireann Ní Ghríofa: A Ghost in the Throat

Héctor García & Francesc Miralles: Ikigai – Pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain

Sayaka Murata: Lähikaupan nainen

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

Hiromi Kawakami: Sensein salkku

Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja

Seuraa Kirjaluotsia

#elämäkertakaikkiaan Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin Japani Mia Kankimäki Otava Sei Shōnagon Tyynynaluskirja