Ajattelitko, että isällä ja uudella äitipuolellani ja uudella siskopuolellani ja minulla olisi oikea strömsöläinen perheidylli, kun sinä olit pois jaloista? Luoja paratkoon, Sirpa Anneli!

Minä vihasin sitä naista koko elämäni, äiti. Hän teki lapsuudestani jokapäiväistä helvettiä 12 vuotta.

Moni sanoo, että on helpompi vihata ventovierasta naista kuin omaa biologista äitiään. Että maailma on täynnä vaikeita äitien ja tyttärien suhteita. Ehkä olisin vihannut sinuakin, äiti, mutta olisin halunnut valita itse.

Jos olisit elänyt, olisiko minulle jäänyt mitään isän rakkaudesta? Olisiko suhteeni isoveljeen ollut yhtä lämmin? Olisimmeko äiti tapelleet verissäpäin kaiken aikaa? Olenko sittenkin onnekkaampi näin?

Meri Eskola: Ehdin rakastaa häntä

Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Meri Eskolan esikoisromaani Ehdin rakastaa häntä on kirjailijan omasta elämäntarinasta ammentavaa kaunokirjallisuutta. Eskola menetti äitinsä vuonna 1981, ollessaan seitsenvuotias. Alkoholisoitunut äiti otti annoksen pillereitä ja avasi Ullanlinnassa sijainneen asuntonsa kaasuhanat. Yhden epätoivoisen ihmisen itsekkäästä teosta tuli vielä suurempi tragedia, kun jääkaapin kompressori meni päälle ja aiheutti valtavan kaasuräjähdyksen. Eskola on koko elämänsä halunnut tietää, miksi äiti teki niin. Romaanissaan hän etsii syitä ja raapii kokoon myös omia hataria muistoja äidistään. Elämä alkoholistiäidin kanssa ei ollut helppoa, mutta pahempaa oli olla ilman äitiä. Syyttävä sormi osoittaa erityisesti karismaattiseen mutta dominoivaan arkkitehti-isään sekä isotukkaiseen äitipuoleen, jota kohtaan tuntemaansa vihaa Eskola ei lainkaan peittele. Synninpäästön saa vain viisitoista vuotta vanhempi velipuoli.

Myös Venla Pystysen viime vuonna julkaistu esikoisromaani En voi lakata ajattelemasta kuolemaa käsittelee omakohtaisesti vanhemman itsemurhaa. Kumpaakaan kirjaa ei ole kategorisoitu autofiktioksi saati muistelmiksi, vaan ne ovat omaelämäkerrallista proosaa. Molemmat kirjailijat olivat kirjabloggaajien vieraina WSOY:llä ja kommentoivat myös tätä genremäärittelyä. Eskola sanoi kaiken kirjassa olevan totta, mutta romaani muotona mahdollistaa aiheen rajauksen ja suodattamisen oman kokemuksen kautta. Pystynen korosti myös romaanimuodon antamaa suojaa vaikean henkilökohtaisen aiheen käsittelyssä ja on halunnut myös tietyillä valinnoilla korostaa kyseessä olevan romaani. Tietysti romaanimuoto mahdollistaa myös herkkien aiheiden käsittelyn kerronnallisesti ja kielellisesti vapaammin keinoin kuin tietokirjaksi luokiteltu omaelämäkerta tai muistelmateos.

Eskolan romaanissa kieli on ytimekästä ja ilmaisut tiiviitä, mikä mielestäni hienosti korostaa kerronnan voimakasta latausta. Romaania on sanottu vihaiseksi, katkeraksi ja jopa raivokkaaksi ja myös itse koin sen voimakkaana tilityksenä, josta kuultaa kaikki se oikeutettu turhautuminen, suru ja pettymys sekä äidin puolesta että äidin vuoksi. Yllätyinkin, kun Eskola kysyttäessä jollain tapaa tyrmäsi ajatuksen siitä, että hänen kirjansa olisi vihainen tai katkera. Minua hätkähdytti eniten tässä romaanissa juuri viha tunteena, sillä itse olen harvoin kokenut voimakasta vihaa ketään tai mitään kohtaan. Toisaalta tuntuu, että viha sanana on jollain tapaa laimentunut käytössä viime vuosina. Poikani “vihaa” päivittäin koulua, luistelua, kasviksia ja milloin mitäkin. Olenkin yrittänyt ehdottaa muita sanoja, jotka kuvaisivat erilaisia tunneskaaloja vivahteikkaammin. Tässä romaanissa seilataan kuitenkin selkeästi äärimmäisten tunteiden aallokossa ja sanan paino todella tuntuu. Ei tarvitse kuin vähän selata kirjaa törmätäkseen voimakkaisiin ääritunteisiin: Vihaan sinua niin, että tukehdun. / Luoja paratkoon että minä vihaan sinua. / Rakastin ja vihasin häntä mielettömästi. / Minä vihasin sitä naista koko elämäni, äiti. / Äitipuoltani kohtaan tuntemani hehkuvan vihan ei tarvinnutkaan olla kaikki. Valehtelin. Äitikin särki sydämeni yhtä pahasti kuin ensirakkauteni. Etenkin äitiä suoraan puhuttelevat osiot ovat tunneilmaisultaan niin voimakkaita, että menevät ihon alle.

Minusta on ymmärrettävää, että itsemurhan tehneen läheinen kokee myös katkeruuden tunteita ja on rohkeaa kirjoittaa niistä tunteista niin paljaasti. Se varmasti myös auttaa vastaavaa kokeneita hyväksymään vaikeatkin tunteensa. On kirjassa toki muunlaisiakin tunteita, puhutaanhan jo romaanin nimessä rakkaudesta. Kirjan voi nähdä jo itsessään rakkaudentekona, tyttären yrityksenä piirtää vieraaksi jäänyt ja häpeällä tahrattu äiti esiin pala palalta, jotta hänet muistettaisiin myös muusta kuin surkeasta lopusta. Äiti oli hauska ja hänellä oli hauskoja kavereita, äiti rakasti kirjallisuutta ja esittäviä taiteita, oli ammatillisesti pätevä, peloton ja osasi keilata. Kirjoittajaa piinaa kuitenkin yksi kysymys: Rakastitko minua yhtään, äiti?

Helmet-lukuhaaste 2023:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 42 – Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa.

Meri Eskola: 
Ehdin rakastaa häntä
WSOY 2023

Muissa blogeissa:
Kirjakaapin kummitus

Sinua voisi myös kiinnostaa

Brigitte Giraud: Vivre vite

Joonatan Tola: Punainen planeetta & Hullut ihanat linnut

Alex Schulman: Malman asema

Susanna Hast: Ruumis/huoneet

Édouard Louis: Naisen taistelut ja muodonmuutokset

Miriam Toews: All My Puny Sorrows

Vigdis Hjorth: Onko äiti kuollut

Seuraa Kirjaluotsia

alkoholismi avioero Ehdin rakastaa häntä helmet2023 helmethaaste itsemurha menetys Meri Eskola omaelämäkerrallinen suru viha