Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Oli keskipäivä kun kiipesin rantavallin päälle – minäkin halusin kävellä majakalle. Aallonmurtajan yllä leijui sädehtivä sumupilvi, joka hälveni sitä mukaa kuin etenin, ja aallonmurtaja muuttui todelliseksi, se kurkotti eteenpäin, meren puolelta sitä korotti matala betonimuuri kuin suojavallin jäännös ja vaikken nähnyt mitään, kuulin kuinka aallot löivät sitä vasten: jälkimaininkeja. Majakka seisoi kaukana ulkosataman suulla, joutilaana, epätarkkana ja yksinäisenä, sen piti odottaa iltaa päästäkseen lähettämään valomerkkiään: joka viides sekunti punainen välähdys, joka näkyisi kahdenkymmenenyhden meripeninkulman päähän. Öisen sataman sydämen syke. Sähköinen pulssi, joka erotti sen kaupungin länsipuolen majakoista ja poijuista julistaen: minä olen Le Havren pohjoisen aallonmurtajan majakka.

Luin Blaisen tekstiviestin uudestaan – onko kaikki ok? – ja nyt aistin siinä aitoa, rakastavaa huolta, joka laukaisi minussa äänettömän hälytyskellon., Blaise tuntui huomanneen jotain mitä en itse ollut tajunnut. Kyltti varoitti kävelemästä murtajalla myrskysäällä ja kuin vahvistuksena parin metrin päässä oli röykkiö pikkukiviä, voimakkaampi aalto oli kaapaissut ne meren pohjasta ja paiskannut aallonmurtajan yli, ne olisivat voineet tappaa jonkun. Käänsin takinkaulukset pystyyn, kiristin vyötä, tungin kädet syvälle taskuun, työnsin laukun selkäpuolelle ja lähdin kävelemään Normandialle tyypillisessä tihkusateessa, jossa sumu ja sade vuorottelevat.

– Maylis de Kerangal: Jälkimaininkeja

Viimein päätin tutustua ranskalaisen Maylis de Kerangalin tuotantoon, kun häntä on niin kovasti ylistetty. Aloitin tuoreesta suomennoksesta Jälkimaininkeja. Romaani käynnistyy puhelusta, joka ei jätä rauhaan. Kertoja saa tiedon Normandian Le Havren rannalta löytyneestä tunnistamattomasta ruumiista – ja siitä, että vainajan taskusta on löytynyt elokuvalippu, johon on kirjoitettu hänen puhelinnumeronsa. Tästä asetelmasta voisi odottaa rikosromaania tai ainakin arvoituksen purkautumista, mutta de Kerangal tekee jotakin aivan muuta. Hän kääntää katseen sisäänpäin, muistojen ja paikkojen kerrostumiin.

Le Havre ei ole romaanissa pelkkä tausta, vaan lähes oma toimijansa. Se on pommituksissa tuhoutunut ja uudelleen rakennettu kaupunki, betoninen ja merellinen, täynnä historian jättämiä jälkiä. Kertoja palaa sinne kuin vastentahtoisesti, mutta samalla väistämättä: yksi päivä kaupungissa avaa koko menneisyyden, ihmissuhteet, keskeneräiset kohtaamiset ja sen, mikä jäi sanomatta. Meren liike – vuoroin vetäytyvä, vuoroin takaisin iskevä – toimii romaanin rytminä ja muistamisen metaforana.

Tunnelma, miljöö ja de Kerangalin hypnoottinen kerronta veivät minut täysin mukanaan – tämä on niitä kirjoja, jotka eivät niinkään etene kuin kuljettavat. Luin romaanin kahdessa illassa, melkein hengästyen sen rytmistä. Juoni ei etene perinteisessä mielessä, eikä mysteeri varsinaisesti ratkea, mutta se ei tunnu puutteelta. Olennaista on liike: ajattelun, muistamisen ja paikan.

Samalla romaani avautuu myös laajempaan maailmaan. Le Havren oma historia toisen maailmansodan tuhoista on läsnä kaikkialla, mutta sen rinnalla kulkevat tämän päivän kriisit. Uutiskuvat Gazasta vilahtelevat taustalla, ja kertoja kohtaa Ukrainan sotaa paenneita ihmisiä. Henkilökohtainen ja historiallinen, yksityinen ja kollektiivinen kietoutuvat toisiinsa luontevasti, ilman alleviivausta. Maailman tapahtumat eivät vyöry päälle, vaan asettuvat osaksi samaa virtaa, jossa mennyt ja nykyinen liikkuvat rinnakkain.

De Kerangalin kieli on keskeisessä roolissa. Hänen tavassaan kirjoittaa on jotakin samaan aikaan täsmällistä ja vyöryvää: lauseet keräävät yksityiskohtia, tarkentavat näkökulmaa, pysähtyvät ja lähtevät liikkeelle uudelleen. Häntä on kiitelty juuri tästä kyvystä yhdistää tekninen tarkkuus ja lähes runollinen rytmi, ja Jälkimainingeissa se näkyy kirkkaasti.

Jälkimaininkeja ei ehkä tarjoa selkeitä vastauksia eikä perinteistä juonikaarta, mutta se ei tunnu puutteelta. Päinvastoin: juuri avoimuus ja liikkeen tuntu tekevät siitä niin vaikuttavan. Se jää mieleen aaltona, joka ei pysähdy rantaan vaan jatkaa liikettään vielä pitkään lukemisen jälkeen. Tämä riitti vakuuttamaan – laitoin saman tien varaukseen Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät.

Helmet-lukuhaaste 2026:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 40 – Kirja sijoittuu syksyyn.

Maylis de Kerangal: 
Jälkimaininkeja
Jour de ressac (2024),
suom. Ville Keynäs ja Anu Partanen
Siltala 2026

* Osta kirja Finlandia Kirjasta

Muissa blogeissa:
Kirjavinkit

Sinua voisi myös kiinnostaa

Anthony Passeron: Tartunta

Neige Sinno: Tiikerin raatelu

Annie Ernaux: Nuori mies

Elisa Shua Dusapin: Sokcho talvella

Édouard Louis: Naisen taistelut ja muodonmuutokset

Claudie Gallay: Tyrskyt

Seuraa Kirjaluotsia

helmet2026 helmethaaste Jälkimaininkeja kaupunkihistoria Le Havre Maylis de Kerangal muistaminen nuoruuden rakkaus