menu Menu
Mattias Edvardsson: Melkein tosi tarina
Edvardsson Mattias, Käännöskirjallisuus, Like, Ruotsi 30/06/2017 4 kommenttia
Nadeem Aslam: The Golden Legend Edellinen Albert Espinosa: Lo que te diré cuando te vuelva a ver Seuraava

Olin sisimmässäni kai toivonutkin tätä, kuvitellut Leon salin perälle. Huolimatta Janten laista ja nyrjähtäneestä itsetunnostani, kaikesta huolimatta minä kuitenkin halusin hänen kuulevan. Hetken päästä seisoisin mikrofonin edessä ja lukisin rivit, jotka tavallaan kuuluivat Leolle, jotka alkujaan olivat hänen mutta jotka olin muokannut omikseni. Se oli toisinto, parafraasi, kevyesti naamioitu ylistys kirjailijalle, joka oli ilmeisesti elänyt elämääni ennen minua, joka ajatteli minun ajatuksiani, koki minun tunteitani ja avasi minun silmäni. Li oli tietysti kielinyt hänelle tempauksestani. Varmaankin hän oli tullut juuri siksi. Hän odotti minun vuoroani.

Juuri kun pääsin Affinity Konarin Elävien kirjan kohdalla sanomasta, että minulta on turha odottaa kovin kevyttä kesälukemista, tulee sitten tämä. Tämä kirja kolahti postiluukusta näillä saatesanoilla: Kädessäsi on Mattias Edvardssonin romaani Melkein tosi tarina. Tästä olen sinulle kateellinen. Melkein tosi tarina on niin loistava ja koukuttava, että haluaisin olla uudelleen siinä tilanteessa kun avasin tämän romaanin ensimmäistä kertaa, ja tulin vedetyksi mukaan tarinaan joka on melkein tosi. Kun jännäri vielä sijoittuu kirjallisuuden maailmaan, pakko oli tietysti ottaa selvää, onko kirja kaiken hehkutuksen arvoinen.

Zackarias Levin pääsee opiskelemaan Lundin yliopistoon luovaa kirjoittamista ja yhdessä 13 muun kurssilaisen kanssa haaveilee tulevaisuudesta kuuluisana kirjailijana. Kurssin opettajana toimii kuvankaunis postmodernistirunoilija Li Karpe, joka tutustuttaa Zackin ja hänen kolme uutta ystäväänsä legendaariseen kirjailijaan Leo Starkiin. Opiskeluvuoden aikana ystävykset Zack, Adrian, Fredrik ja Betty etsivät itseään, kokeilevat rajojaan, juhlivat, rakastuvat ja ennen kaikkea vuodattavat hikeä ja kyyneleitä tullakseen oikeiksi kirjailijoiksi. Kunnes kaikki menee pahasti pieleen ja kuuluisa kirjailija katoaa. Adrian vangitaan ja todetaan syylliseksi Leo Starkin murhaan, vaikka ruumista ei edes ole löytynyt.

Kaksitoista vuotta myöhemmin toimittajana työskentelevä Zack menettää samaan aikaan sekä työpaikkansa että tyttöystävänsä ja joutuu palaamaan rahattomana häntä koipien välissä äitinsä helmoihin. Hän päättää viimein kirjoittaa sen suuren romaanin, tai ainakin rahakkaan bestsellerin, ja paljastaa totuuden siitä mitä tapahtui aikanaan Lundissa ja kuka oikeasti on syyllinen Leo Starkin katoamiseen ja oletettuun murhaan. Sen selvittämiseksi Zackariaksen on kohdattava jälleen vanhat opiskelukaverinsa ja saatava heidät auttamaan palapelin kokoamisessa. Pian Zackille käy ilmi, ettei hän todellakaan tiedä kaikkea. Vaikuttaa siltä, että joku johtaa häntä harhaan, kenties jopa yrittää lavastaa häntä syylliseksi. Kaiken lisäksi Starkin ruumis löydetään yllättäen.

No oliko tämä kateuden arvoinen? Koukuttavuudesta olen ainakin markkinoinnin kanssa samaa mieltä. Kirjan sivut kääntyilevät kuin itsestään ja juoni pitää otteessaan loppuun saakka. Siinä mielessä kirja on ihan loistavaa kesäviihdettä ja jännäriksi tämä on myös mukavan väkivallaton vaihtoehto, vaikka sieltä nyt yksi murha ja muutamat nujakoinnit löytyykin. Kirjan henkilöistä oli kuitenkin vaikea pitää, melko omahyväistä ja äsyttävää sakkia koko porukka.

Kirjan rakenne on kiinnostava. Tarina etenee vuoroin nykyajassa Zackin tehdessä selvitystyötään romaaniaan varten ja vuoroin seurataan luku luvulta itse romaania, jonka Zack on nimennyt otsikolla Syytön murhaaja. Kirjassa on siis metatasoja, jotka tuovat omat mausteensa soppaan. Jossain välissä Zackarias ja Fredrik juttelevat, minkä pituinen kirjan tulisi olla ja toteavat, että täydellinen kirjan pituus on 413 sivua. Arvaatte varmaan montako sivua Melkein tosi tarina sisältää..

Kirjasta tulee väkisinkin mieleen Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin, jossa myöskin tiivis joukko yliopisto-opiskelijoita sekaantuu murhamysteeriin. Olisikohan Tarttin lähes klassikkoaseman saavuttanut teos ollut eräs Edvardssonin inspiraation lähteistä. Olen kateellinen niille, joilla on Tarttin kirja vielä lukematta, tämä ruotsalaisversio ei suurempia kateuden tunteita aiheuttanut. Melkein tosi tarina sopii koukuttavan juonensa vuoksi mainiosti lukujumin poistoon ja kesälomaviihdykkeeksi.

Mattias Edvardsson: Melkein tosi tarina
En nästan sann historia (2016), suom. Tiina Ohinmaa
Like 2017
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Annelin kirjoissa
Kirjasähkökäyrä
Rakkaudesta kirjoihin

Like Mattias Edvardsson Melkein tosi tarina


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Viihdyttävä ja koukuttava dekkari, olen samaa mieltä. Janten fraasi oli yleinen sanonta, mutta menihän se siinä lukiessa.
    Kirjan paras anti oli se, että tämä ei ollut poliisidekkari ja väkivaltaa oli vähän. Syyllisen arvasin vähän turhan nopeasti.

    1. Janten lakia hoettiin tosiaan moneen otteeseen. Minäkin arvasin syyllisen aikaisin, mutta ei se oikeastaan häirinnyt. En oikein osannut ajatella tätä dekkarina ollenkaan, vaikka murhaa selviteltiinkin.

  2. Tulin katsomaan, mitä olet tästä kirjoittanut ja katsos vaan, sullakin oli tullu tästä mieleen Jumalat juhlivat öisin. Yleensä tykkään metafiktiosta, mutta tässä sen käsittely jäi jotenkin vajaaksi. Ihan liukkasti tämä eteni, ei siinä mitään, mutta en koe, että olisin jäänyt mistään paitsi, vaikka en tätä olisi lukenutkaan.

    1. Näin on. Kuten totesin, en jää itse kadehtimaan niitä, joilla tämä on lukematta. Sen sijaan Jumalat juhlivat öisin on itselleni tärkeä kirja ja siitä olen vähän kateellinen, jos jollakin on sen lukeminen vielä edessä ensimmäistä kertaa. Pitäisikin lukea se uudelleen pitkästä aikaa.

keyboard_arrow_up