Ei ollut ollut rahaa, ei minkäänlaista suunnitelmaa, jos ei olisikaan otettu kouluun, kun vihdoin olin sinne asti selviytynyt. Yksi ainoa ihminen, satunnainen ohikulkija oli hullaannuttanut minut, saanut uskomaan, että olematonta työstämällä pysyy hengissä. Olin rynnännyt jahtaamaan unelmaa, mistä Malevitš sanoi: kohottakaa se avaruuteen. En nähnyt avaruuteen, vaan katseeni oli suunnattu opettajiin, oppilastovereihin ja seinille kiinnitettyihin oppilastöihin. Vatsani puristui toistuvasti pinkeäksi, keuhkot eivät ottaneet ilmaa vastaan ja kaikkialla ihollani risteili neuloja.

Korvani nappasivat sanoja ja sydämessäni tutkiskelin uutta ja outoa. Tavasin hitaasti käytävän ilmoitustaululta lukujärjestykseen painettuja käsittämättömiä termejä: maalaustaidetta, taidehistoriaa, grafiikkaa, kuvanveistoa, taideteollisuutta.

Marjut Helminen: Pilven piirtäjä

Marjut Helmisen esikoisromaani Appelsiinilehto vuodelta 2016 on jäänyt mieleen kiinnostavana kuvauksena pakolaisuudesta ja elämästä ja avustustyöstä kriisialueella. Palestiinaan sijoittuvassa romaanissa Helminen hyödynsi kokemuksiaan ihmisoikeuksiin, kehitysyhteistyöhön ja sosiaalipolitiikkaan erikoistuneena toimittajana. Uudessa romaanissaan Pilven piirtäjä Helminen on päässyt hyödyntämään toimittajan taitojaan toisella tapaa. Kirjan esittelyssä kerrotaan, että hänellä oli vuonna 1992 Los Angelesissa mahdollisuus haastatella alkuperältään valkovenäläistä Mikolaa, joka oli käynyt Vitebskin taidekoulun pian Venäjän vallankumouksen jälkeen. Entisen paimenen uskomaton matka Valko-Venäjän maaseudulta kuuluisan avantgarde-taiteilijan Kazimir Malevitšin oppilaaksi ja dramaattiset elämänvaiheet toisen maailmansodan aikana ja jälkeen herättivät kirjailijan mielikuvituksen. Lähes kolme vuosikymmentä myöhemmin syntyi romaani Pilven piirtäjä.

Epäkronologisesti etenevän romaanin perhe tavataan ensin Yhdysvalloissa, jonne he ovat toisen maailmansodan sodan jälkeen päätyneet Euroopasta. Syntyjään valkovenäläiset Mikola ja hänen vaimonsa Oda ovat molemmat taiteilijoita. Perheeseen kuuluu myös Odan äiti Babu sekä kasvattitytär Aiva. Aivan oikea äiti on Odan sisar Ida, valkovenäläinen näyttelijä, joka oli esityskiertueella sodan puhjetessa. Sisarukset joutuivat rintamalinjojen eri puolille ja olivat pakotettuja valitsemaan omat tapansa selviytyä. Mikola, Oda ja Babu, Aiva mukanaan, päätyivät pakkotyöhön ja sodan jälkeen pakenivat Yhdysvaltoihin. Ida jäi Minskiin ja toimi vastarintaliikkeessä. Nyt vuosia myöhemmin Ida on kirjoittanut tulevansa tapaamaan heitä Yhdysvaltoihin. Miten maailman julmasti erottamat onnistuvat löytämään toisensa uudelleen ja ennen kaikkea ymmärtämään toistensa valintoja?

Muissa aikatasoissa seurataan Mikolan matkaa vaatimattomasta takamaiden paimenesta arvostetun taiteilijakoulun kasvatiksi. Monilapsisen köyhän perheen äiti lähettää eräänä aamuyönä Mikolan matkoihinsa, naapurin isoon taloon apupojaksi. Mikola ei koskaan enää näe äitiään. Paimenen työnsä lomassa Mikola viihdyttää itseään piirtelemällä ja erään ohikulkijan kommentti jää kaikumaan pojan mieleen. Hän ymmärtää, että on olemassa taiteilijoita, joille maksetaan piirtämisestä, ja että sellaisia koulutetaan Vitebskin taidekoulussa. Vain tämä tieto taskussaan hän lähtee kävelemään kohti Vitebskiä. Perillä hän onnistuu vakuuttamaan opettajana toimivan Kazimir Malevitšin taidoistaan ja saa paikan koulussa, jota johtaa toinen kuuluisa valkovenäläinen taiteilija Marc Chagall. Mikolan vaatimattomasta työläis- ja talonpoikaistaustasta on noina vallankumouksen jälkeisinä vuosina etua. Kun luokkajaoista halutaan eroon, työläistaustaisilla on omat kiintiönsä ennen vain rikkaille suunnattuihin kouluihin. Mikolalle se tarkoittaa pääsyä arvostettuun Leningradin taideakatemiaan. Sitä ennen hän työskentelee agitprikaatissa kommunistisen kansanvalistuksen tehtävissä, propagandajulisteita maalaten.

Leningradissa Mikola kohtaa uudelleen opettajansa Malevitšin, jonka arvovalta Venäjän taidepiireissä on alkanut rapistua formalismisyytösten vuoksi. Suuri taiteilija on vain varjo itsestään ja piilottelee taideakatemian kellarissa. Mikola ei kuitenkaan koskaan unohda ensimmäisen opettajansa surpematistisia oppeja, jotka tekivät niin suuren vaikutuksen nuoreen paimenpoikaan. Mikolan unelma on suunnitella ja rakennuttaa pilvenpiirtäjä oppi-isänsä periaatteita noudattaen. Kirja sai etsimään lisää tietoa suprematismista ja Malevitšista. Olin jollain tasolla tietoinen Malevitšin Mustasta neliöstä, mutta en ollut suonut sille sen enempää ajatusta. Aika mystiseltä taiteilija ja hänen filosofiansa kuulosti tämän romaanin perusteella ja googlettelemalla löytyikin kytkös teosofiaan ja mystikko Gurdjieffiin, joista Heikki Kännö kirjoittaa hienossa romaanissaan Sömnö.

Pilven piirtäjä on mielenkiintoinen ja tyylikäs, mutta hieman epätasainen lukukokemus. Pitkähköt luvut on nimetty taideteosten mukaan eikä tapahtumia paikanneta vuosiluvuin, vaan samassa luvussa saatetaan hyppiä monessa ajassa muistelemassa. Tapahtumien aikajanaa on siksi välillä vaikea hahmottaa. Usein tarinaan tempautuu mukaan intensiivisesti, joskus tulee kuitenkin vastaan pitkiä suvantovaiheita, joissa keskittyminen herpaantuu. Loppua kohden tapahtumat vyöryvät vauhdilla, kun Mikolan ja hänen perheensä vaiheet toisen maailmansodan aikana käydään läpi kaikessa kauheudessaan. Holokaustikirjallisuutta paljon lukeneena ilahduin kuitenkin siitä, että pääpaino kirjassa oli muualla, poikkeuksellisen taiteilijapolun kuvauksessa. Taidehistoriasta ja kiehtovista sukutarinoista kiinnostuneille tämä romaani on kiinnostavaa luettavaa.

Marjut Helminen:
Pilven piirtäjä
Kultturiosuuskunta Partuuna 2020
Arvostelukappale

Sinua voisi myös kiinnostaa

JP Koskinen: Tulisiipi

Svetlana Aleksijevitš: Tšernobylista nousee rukous

Meritta Veilleux: Sovinto

Kati Tervo: Iltalaulaja

Anni Kytömäki: Kivitasku

Marjut Helminen: Appelsiinilehto

Seuraa Kirjaluotsia

Kulttuuriosuuskunta Partuuna Marjut Helminen Pilven piirtäjä Valko-Venäjä Venäjä