Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Toinen raskaus päättyy kuten ensimmäinenkin. Ester herää yöllä lepattavaan ääneen ja tuntee itsensä ohuemmaksi. Kuin hänestä olisi irronnut jokin pieni ja tärkeä osa. Hän laittaa käden rinnalleen. Oma sielu on tallella. Se on pieni, kostea kohta sydämen alla. Viime aikoina se on käynyt sakeammaksi. muta kohtu on tyhjä ja täynnä kaikuvia ääniä. Huhuu! Ester huutaa kohtunsa pimeyteen, mutta kukaan ei vastaa.

Tyhjän kohtunsa kanssa Ester kulkee Lihatehtaan porteista.
Hei vaan.
Hei vaan hei, Portinvartija vastaa.
Silloin Ester menee hieman kyyryyn, kuin estääkseen Portinvartijaa näkemästä, että nokare hänen sisältään on valunut viemärijärjestelmään. Viemäreissä on rottia, hänelle on kerrottu, ja hän ajattelee pieniä rotan käsiä, kun ne tarttuvat nokareeseen. Ja tietenkin niidenkin on syötävä, Ester ymmärtää kyllä, pienet raasut, joiden poikaset syntyvät miltei läpikuultavina, niin että emo voi itse tarkistaa, että kaikilla lapsilla on sydän paikallaan.
Sellainen tämä kaupunki on.

– Mariia Niskavaara: Ester, teurastaja

Mariia Niskavaaran Ester, teurastaja on niitä kirjoja, joiden ympärille syntyy ilmiö jo ennen kuin suurin osa lukijoista on ehtinyt avata ensimmäistäkään sivua. Romaani voitti viime vuonna Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon, ja sen käännösoikeuksia on myyty poikkeuksellisen nopeasti ympäri maailmaa. Kun kotimainen esikoisteos herättää näin paljon kiinnostusta, odotukset nousevat väistämättä korkealle. 

Ester kasvaa kaupungissa, jossa kaikki pyörii lihan ympärillä. Hänen vanhempansa pitävät lihakauppaa, kaupungin sydän on lihatehdas, ja eläinten teurastus, paloittelu ja syöminen ovat yhtä arkisia kuin hengittäminen. Jo lapsena Ester harjoittelee äitiyttä vauvanuken avulla, mutta aikuisena lapsi ei tunnu tulevan, vaikka rinnalle ilmestyy Keinosiementäjäksi kutsuttu mies. Juonen tasolla kyse onkin lopulta yhtä paljon lisääntymisestä kuin teurastamisesta, syntymästä yhtä paljon kuin kuolemasta. 

Lihallisuus on kirjassa kaikkialla. Eläinten ruumiit, ihmisten ruumiit, seksi, raskaus, veri, sisäelimet ja syöminen muodostavat maailman, jossa ihmisen ja eläimen välinen raja tuntuu jatkuvasti hämärtyvän. Niskavaara ei käytä teurastusta pelkkänä symbolina, vaan vie ajatuksen loppuun asti. Jos ihminen on lihaa siinä missä sikakin, mitä erityistä ihmisyydessä lopulta on? Kirjan groteski huumori syntyy juuri tästä horjunnasta. Lukija ei aina tiedä, pitäisikö nauraa vai irvistää.

Hieman ennen tätä luin Lina Wolffin Lihan ajan, jossa lihallisuus ja teurastamisen maailma olivat niin ikään vahvasti läsnä. Yllättäen myös Ocean Vuongin The Emperor of Gladness sisälsi pitkiä ja yksityiskohtaisia kuvauksia sikojen teurastamisesta. En ollut tietoisesti hakeutunut saman teeman äärelle, mutta näköjään kirjat olivat päättäneet toisin. Niskavaaran romaani vie aiheen kuitenkin pisimmälle. Siinä missä Wolff ja Vuong käyttävät teurastusta osana laajempaa kokonaisuutta, Ester, teurastaja rakentaa lähes koko maailmansa lihan ympärille.

Tunnelmaltaan romaani on omituinen yhdistelmä satua, painajaista ja farssia. Kerronnassa on samaa vinoutunutta logiikkaa, joka teki Marjo Niemen Pienen budjetin sotaelokuvasta niin kiehtovan. Samalla mieleen tuli myös Sayaka Muratan Earthlings, jossa lakoninen ja paikoin absurdin groteski kerronta kätkee alleen jotakin hyvin synkkää. Niskavaaran maailmakaan ei noudata aivan realistisen romaanin sääntöjä, mutta juuri siksi se tuntuu uskottavalta omilla ehdoillaan. Lukija hyväksyy nopeasti kaupungin, jossa kaikki liittyy lihaan ja jossa ihmiset näyttävät tarkastelevan elämää hieman vinosta kulmasta.

Erityisesti ihastuin kieleen. Vaikka aiheissa ryvetään veressä, rasvassa ja sisäelimissä, kerronta ei ole raskasta. Päinvastoin se liikkuu kevyesti, paikoin lähes ilkikurisesti. Niskavaara onnistuu kirjoittamaan asioista, jotka voisivat olla pelkästään vastenmielisiä, tavalla joka on samaan aikaan hauska, surullinen ja outo.

Ymmärrän hyvin, miksi kirjasta on tullut kansainvälinen kiinnostuksen kohde. Se ei muistuta juuri mitään muuta viime vuosina lukemaani kotimaista romaania. Kaikki eivät varmasti lämpene sen groteskille maailmalle tai jatkuvalle lihaisuudelle, mutta omaperäisyyttä siitä ei ainakaan puutu. Ester, teurastaja on harvinainen esikoisromaani: sellainen, jonka tunnistaa muutaman sivun jälkeen vain tämän yhden kirjailijan kirjoittamaksi. Kannen kirjailijaesittelyssä kerrotaan, että Niskavaara valmistelee väitöskirjaa lihan, ruumiin ja mätänemisen estetiikasta. Teemoja on selvästi ammennettu myös romaaniin. Kiinnostavaa nähdä, mihin kirjailija ryhtyy seuraavaksi.

Helmet-lukuhaaste 2026:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 44 – Kirja on ollut ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Mariia Niskavaara: 
Ester, teurastaja
Kosmos 2025

Muissa blogeissa:
Amman lukuhetki
Kirjahavahduksia
Kirjavinkit
Mitä luimme kerran
Tuijata. Kirjallisuuspohdintoja

Sinua voisi myös kiinnostaa

Lina Wolff: Lihan aika

Susanna Hast: Toivottomuus

Elli Salo: Keräilijät

Hanna Weselius: Pronominit

Marjo Niemi: Pienen budjetin sotaelokuva

Yan Lianke: Neljä kirjaa

Laura Gustafsson: Mikään ei todella katoa

Sayaka Murata: Earthlings

Seuraa Kirjaluotsia

esikoisromaani Ester teurastaja helmet2026 helmethaaste lapsettomuus lihallisuus Mariia Niskavaara