Finally I reached my inner sanctum, deep in the Forbidden World Literature section. On my private shelves I’ve arranged my personal selection of proscribed books, off-limits to the lower ranks. Jane Eyre, Anna Karenina, Tess of the d’Ubervilles, Paradise Lost, Lives of Girls and Women – what a moral panic each one of them would cause if set loose among the Supplicants! Here I also keep another set of files, accessible only to a very few; I think of them as the secret histories of Gilead. All that festers is not gold, but it can be made profitable in non-monetary ways: knowledge is power, especially discreditable knowledge. I am not the first person to have recognised this, or to have capitalised on it when possible: every intelligence agency in the world has always known it.
Margaret Atwood: The Testaments
Margaret Atwoodin romaani The Testaments on yksi tämän vuoden odotetuimpia kirjoja. Odotuksia on nostanut myös se, että kirja päätyi Booker-palkinnon lyhytlistalle jo ennen julkaisupäivää. Paine jatko-osan kirjoittamiselle Atwoodin klassikkokirjaan Orjattaresi (Handmaid’s Tale 1985) on kasvanut kirjan pohjalta tehdyn tv-sarjan saaman hurjan suosion myötä. Itse luin Orjattaresi-romaanin vasta pari vuotta sitten ja vaikutuin siitä kovasti. En kuitenkaan ole katsonut yhtäkään jaksoa sarjasta, vaikka sitä on joka käänteessä hehkutettu. Halusin pitää kiinni oman mieleni luomasta tulkinnasta enkä totta puhuen halunnut nähdä kirjan kauhuja visuaalisessa muodossa. Olenkin keskusteluista ymmärtänyt, että sarjan toinen tuotantokausi on mennyt yhä raaempaan suuntaan, joten taidan jättää sen elämyksen edelleen väliin.
Tartuin siis uuteen romaaniin puhtaasti Orjattaresi-romaanin pohjalta ja niiden tiedonmurusten varassa, joita olen sarjan ympäriltä lukenut. Atwoodhan on tehnyt yhteistyötä sarjan käsikirjoittajien kanssa ja esimerkiksi määrännyt, ettei tiettyjä henkilöhahmoja saa sarjassa tappaa, koska hän tarvitsee heitä uudessa romaanissaan. Voi olla, että sarjaa tiiviisti seuranneet saavat uudesta romaanista eri asioita irti kuin tällainen pelkkään kirjaan perehtynyt. Kirja julkaistiin samaan aikaan monella kielellä, myös suomeksi Hilkka Pekkasen suomentamana nimellä Testamentit (Otava). Päädyin kuitenkin kuuntelemaan kirjan englanniksi äänikirjana, sillä se vaikutti laadukkaalta toteutukselta. Äänikirjassa on viisi lukijaa, joista Lydia-tädin näkökulmaa lukee myös sarjassa Lydiaa näyttelevä Ann Dowd. Atwood itse lukee kirjan eri osien otsikot sekä loppukiitokset. En voi olla mainitsematta, että häkellyin näistä osioista. Atwoodin ääni kuulosti siltä kuin hän olisi vahvan lääkityksen alaisena tai kuin hän lukisi osuuksiaan haudasta. Erikoista. Muuten äänikirja lunasti odotukset ja erityisesti Ann Dowd tulkitsi vakuuttavasti itselleen tuttua roolihahmoa, joka tässä kirjassa pääsee erityisesti loistamaan.
Lydia-tädin lisäksi kertojina toimivat Gileadissa kasvanut komentajan tytär Agnes ja Kanadassa kasvanut Daisy, joka saa traagisten tapahtumien seurauksena tietää todellisen identiteettiinsä ja soluttautuu Gileadiin Mayday-liikkeen avustuksella. Kahden täysin erilaisista kasvuympäristöistä ponnistavan nuoren naisen on yhdistettävä voimansa auttaakseen kaatamaan naisia alistavan totalitaarisen järjestelmän. Taustalla lankoja tiukasti pitelevä, aina askeleen edellä oleva Lydia-täti osoittautuu sekä Gileadin naisten että koko romaanin pelastavaksi tuhon enkeliksi. Hänen menneisyydestään löytyy selittäviä tekijöitä kovalle kuorelle, joka tässä romaanissa saa ilahduttavia säröjä, jopa humoristisia pilkahduksia. Lydia on huikea hahmo, joka jättää varjoonsa nuorten naisten emotionaaliset tarinat.
Atwood osaa kirjoittaa äärimmäisen koukuttavasti. Yöunet jäivät lyhyiksi, kun jännittävänä eteenpäin vyöryvää tarinaa tuntui mahdottomalta keskeyttää. Silti en voinut olla tuntematta jonkinmoista pettymystä. Orjattaresi-romaanin tapahtumat kerrottiin yksinomaan Frediläisen/Offredin/Junen näkökulmasta ja juuri se teki kerronnasta niin kiehtovaa. Rajattu näkökulma korosti Gileadin klaustrofobista maailmaa jättäen paljon lukijan mielikuvituksen varaan. Etenkin kutkuttavasti auki jätetty lopetus oli upea. Olisikohan fanien suunnalta tullut paine vaikuttanut siihen, että Atwood on ottanut varman päälle eikä ole uskaltanut uudessa romaanissaan enää luottaa avoimeksi jätetyn lopun kantavuuteen. The Testaments on vielä vahvemmin juonellinen romaani, joka nojaa kolmeen kertojaan. Lukijalle on alusta asti varsin selvää mikä näiden henkilöiden välinen kytkös on, mutta heille itselleen asia selviää vasta puolenvälin jälkeen. Puolet kirjasta on siis sen odottelua ja loput sitä, miten nämä kolme henkilöä yhteistyössä onnistuvat saamaan aikaan Gileadin tuhon ensiaskeleet.
The Testaments toimii rakenteellisesti samoin kuin edeltäjänsä, eli lopussa ollaan vielä kauempana hamassa tulevaisuudessa Gileadia tutkivien historioitsijoiden seminaarissa, jossa ruoditaan näiden hiljattain löydettyjen kolmen naisen todistajanlausuntojen eli testamenttien merkitystä. Viimeistään tässä kohtaa lukijalle selostetaan puhki kaikki, mikä on saattanut jäädä ymmärtämättä ja vihjataan myös päähenkilöiden onnellisiin loppuihin. Atwood kirjoittaa todella vetävästi ja vangitsevasti, siitä ei ole epäilystäkään, mutta minun makuuni langanpäät sidottiin tässä nyt liian nätisti yhteen. Odotin enemmän, mutta ymmärrän myös Atwoodin valtavat paineet. Kaikkia ei voi miellyttää. Kirjan julkaisusta ei ehtinyt kulua hetkeäkään, kun jo uutisoitiin suunnitelmista adaptoida kirja tv-sarjaksi. Tämä romaani tuntuikin olevan suunnattu enemmän tv-sarjan faneille.
Margaret Atwood: The Testaments
Vintage Digital 2019
Äänikirjan lukijat: Mae Whitman, Ann Dowd, Bryce Dallas Howard, Derek Jacobi, Tantoo Cardinal, Margaret Atwood
Kuunneltu Storytelista
Muissa blogeissa:
Kulttuuri kukoistaa
äänikirja Gilead Margaret Atwood Orjattaresi Testamentit The Handmaid's Tale The Testaments