This house is a thing both ancient and disjointed, an entity of addition and subtraction, a palimpsest of stone and wood and caulk and mud, Its existence here, on the the peninsula, is proof that everything was once something else: nothing goes away.

At the corner of its cable wall is the standing stone, partially occluded by the rocks packed in around it, and the mix of caulk and lime that holds the structure together; the outermost plane of it, decorated with interlocking swirls, faces the breeze coming off the inlet; its solid curve forms part of the chimney breast. No one who has lived in the house, the first being the man with the ash stick, has known that this stone was conveyed here from northern regions in the last ice age, and deposited on this mountainside, where it rested for thousands of years, later to be canted upright and made into a sacred menhir on the instructions of druids, who perhaps recognized that the stone was unusual, different from those around it, but had no idea why.

on a blustery morning, Tomás appears, stepping through the doorway, and to the house’s astonishment stoops and sets to, clearing its innards of rubble and stray vegetation. He lifts each tumbled stone from the earth floor and carries it outside the walls, stacking them in the sunlight. He spends a while examining them, then selecting them, one by one, to rebuild and repair the walls.

– Maggie O’Farrell: Land

Maggie O’Farrell on viime vuosina noussut yhdeksi historiallisen romaanin kiinnostavimmista nimistä. Hamnet ja Lucrezian muotokuva osoittivat, kuinka taitavasti hän pystyy yhdistämään huolellisen taustatyön vahvaan tunnevoimaan. Land jatkaa samalla tiellä, mutta tekee sen kunnianhimoisemmin kuin mikään hänen aiemmista romaaneistaan.

Romaani alkaa Irlannissa vuonna 1865. Perunanälänhädän jäljet näkyvät yhä kaikkialla, kun maanmittaaja Tomás ja hänen kymmenvuotias poikansa Liam kartoittavat Britannian hallinnon toimeksiannosta syrjäistä rannikkoseutua. Tomás kuitenkin ymmärtää vähitellen, ettei kartta voi koskaan kertoa kaikkea. Siitä puuttuvat autioituneet kylät, joukkohaudat, menetetyt kielet ja ihmisten muistot – juuri ne asiat, jotka tekevät maisemasta sen, mikä se on. Tästä oivalluksesta kasvaa romaanin keskeinen ajatus: kuka saa määritellä, mitä maasta jää näkyviin ja mitä pyyhitään pois?

O’Farrell rakentaa kertomuksensa poikkeuksellisen laajaksi. Se seuraa yhden perheen vaiheita vuosikymmenten ajan, mutta näkökulma siirtyy myös eläimiin, taloon, metsään ja itse maahan. Mukana on kelttiläistä mytologiaa, maagista realismia ja sukupolvien yli kulkevia tarinoita, jotka punoutuvat yhteen tavalla, jossa realismi ja kansantarut elävät luontevasti rinnakkain.

Juuri tämä tekee Landista samalla sekä vaikuttavan että vaativan. Romaani ei tarjoa selkeää päähenkilöä eikä suoraviivaista juonta, vaan rakentuu vähitellen pienistä kertomuksista, jotka alkavat vasta ajan myötä muodostaa kokonaiskuvaa. Äänikirjana tämä tuntui sekä vahvuudelta että haasteelta. O’Farrellin kieli on niin rytmikästä ja kuvallista, että sitä oli ilo kuunnella, mutta samalla huomasin välillä eksyväni henkilöiden, aikatasojen ja näkökulmien runsauteen. Tällaiseen romaaniin olisi voinut olla helpompi palata painetun kirjan sivuilla.

Silti juuri kieli on O’Farrellin suurin vahvuus. Hän kuvaa maisemaa tavalla, jossa luonto ei ole pelkkä tapahtumapaikka vaan aktiivinen osa tarinaa. Tuuli, meri, kalliot ja metsät tuntuvat kantavan ihmisten muistoja. Maa ei ole romaanissa vain omistamisen kohde, vaan lähes elävä olento, joka säilyttää kaiken sen, minkä viralliset historiankirjat unohtavat. Irlannin historian lisäksi romaanin keskiössä ovat perhe, suru, uskonto, siirtolaisuus, identiteetti ja se, kuinka menneisyys siirtyy sukupolvelta toiselle silloinkin, kun siitä vaietaan. Historiallinen tausta antaa tapahtumille painoa, mutta henkilöt eivät jää historian pelkiksi symboleiksi.

Samalla Land on ehkä O’Farrellin raskain romaani. Kärsimystä, menetyksiä ja tragedioita kasautuu paljon, eikä teos tarjoa samanlaista emotionaalista kiintopistettä kuin esimerkiksi Hamnet. Välillä tuntui, että romaanin kunnianhimo uhkasi peittää alleen henkilöhahmot, joihin olisin halunnut kiinnittyä syvemmin. En myöskään ollut täysin vakuuttunut kaikista maagisen realismin elementeistä, vaikka ne sopivatkin romaanin myyttiseen maailmaan.

Siitä huolimatta Land on vaikuttava teos. Se muistuttaa, että kartat näyttävät rajat, tiet ja joet, mutta eivät koskaan kaikkea sitä, mitä maisemassa on tapahtunut. Ihmisten muistot, menetykset ja tarinat jäävät niiden ulkopuolelle. O’Farrell yrittää piirtää juuri tällaisen näkymättömän kartan – ja siinä yrityksessä on jotain aidosti kunnianhimoista.

Land ei noussut omaksi Maggie O’Farrell -suosikikseni, mutta ihailin sen laajuutta, kielellistä rikkautta ja omaperäistä rakennetta. Se on romaani, joka vaatii lukijalta aikaa ja keskittymistä, mutta palkitsee ne, jotka ovat valmiita kulkemaan sen hitaassa tahdissa.

Maggie O’Farrell: 
Land
Tinder Press 2026
Äänikirjan lukija: Dana Whyte O’Hara

Sinua voisi myös kiinnostaa

Wendy Erskine: The Benefactors

Elizabeth O’Connor: Whale Fall

Paul Harding: This Other Eden

Maggie O’Farrell: Lucrezian muotokuva

Donal Ryan: Strange Flowers

Maggie O’Farrell: Hamnet

Maggie O’Farrell: Varoitus tukalasta helteestä

Maggie O’Farrell: This Must Be the Place

Seuraa Kirjaluotsia

äänikirja historiallinen romaani Irlanti Land maaginen realismi Maggie O'Farrell muisti nälänhätä siirtolaisuus sukuromaani