menu Menu
Madeleine Thien: Do Not Say We Have Nothing
Granta, Kanada, Thien Madeleine, Ulkomainen kaunokirjallisuus 29/05/2017 18 kommenttia
Margaret Atwood: Orjattaresi Edellinen Zadie Smith: Swing time Seuraava

”I assumed,” Ai-ming told me, ”that when Big Mother’s stories finished, life would continue and I would go back to being myself. But it wasn’t true. The stories got longer and longer, and I got smaller and smaller. When I told my grandmother this, she laughed her head off. She said, ’But that’s how the world is, isn’t it? Or did you think you were bigger than the world?”

”She would say, ’Are you ready? This next story will last so long you’ll forget you were ever born.'”

Madeleine Thienin kolmas romaani Do Not Say We Have Nothing on voittanut jo monia palkintoja ja päässyt mm. Man Bookerin ja Baileys-palkinnon lyhytlistoille. Man Bookerin voitti lopulta Paul Beattyn The Sellout, mutta Baileys-palkintoa saadaan vielä hetki jännittää. Voittaja julkistetaan 7. kesäkuuta ja aion kyllä pitää peukkuja Thienille. Olen lukenut myös Thienin esikoisromaanin The Certainty ja hyllynlämmittäjäpinossa odottaa hänen toinen romaaninsa Dogs at the Perimeter. Ei lämmitä enää kauaa, sen verran tämä uutukainen nosti mielenkiintoa Thienin kirjoittamista kohtaan.

Do Not Say We Have Nothing on kunnianhimoinen historiallinen romaani Kiinan myrskyisästä lähihistoriasta. Tarinan kertoja Li-ling, englantilaiselta nimeltään Marie, on kiinalais-kanadalainen matemaatikko, joka alkaa selvittää itselleen ja lukijalle isäänsä liittyvää mysteeriä. Isä yllättäen häipyi Vancouverista Hong Kongiin ja teki siellä itsemurhan Marien ollessa 10-vuotias. Tämä tapahtui vuonna 1989, jolloin Kiinan hallitus kukisti väkivalloin kuukausia jatkuneet mielenosoitukset Tiananmenin aukiolla Pekingissä. Pian tämän jälkeen Marie ja hänen äitinsä saavat puhelun Kiinasta. Heitä pyydetään auttamaan 19-vuotiasta Ai-mingiä, joka on joutunut pakenemaan kotimaastaan Taivaallisen rauhan aukion verilöylyn jälkimainingeissa. Marielle selviää, että hänen ja Ai-mingin perheillä on yhteys, josta hänen isänsä ei ole puhunut mitään. Marie alkaa hitaasti punoa yhteen isänsä ja samalla synnyinmaansa Kiinan tarinaa.

Kirjassa käydään läpi Kiinan historiaa Maon valtakaudesta nykypäiviin saakka. Historia nivoutuu luontevasti osaksi fiktiivisten henkilöiden tarinaa. Käsittelyyn pääsee mm. Maon ”suuri harppaus”, jossa maaseudun ihmiset laitettiin valmistamaan kotikutoisesti terästä. Lopputulos oli, että jopa kymmeniä miljoonia ihmisiä nääntyi nälkään, kun viljelykset jäivät hoitamatta ja kaikki ruoanlaittoon tarvittavat kattilat sulatettiin terästä varten. Marien isä Kai oli kylänsä ainoa selviytyjä ja tästä kärsimyksestä hän ponnisti elämässään määrätietoisesti eteenpäin. Seuraava Maon vitsaus oli kulttuurivallankumous, joka mobilisoi usein nuorista koostuvia punakaarteja hyökkäämään vastavallankumouksellisiksi väitettyjä intellektuelleja ja porvaristoa vastaan. Punakaartilaisten järjestämistä nöyryytyksistä, arvosteluistunnoista ja pahoinpitelyistä tuli pian arkipäivää ja kuka tahansa saattoi joutua kohteeksi. Syyksi riitti esimerkiksi vääränlaisen musiikin kuuntelu ja vääränlainen oli yhtä kuin kaikki mikä ei ollut Maon hyväksymää vallankumousmusiikkia.

Marie saa tietää uusia asioita isästään Jiang Kaista, ihmisistä, jotka olivat tälle tärkeitä sekä musiikista, joka yhdistää heitä kaikkia. Määrätietoinen Kai on maaseudulta tullut orpo, joka on huipputaitava pianisti. Hänen opettajansa ja mentorinsa, lahjakas säveltäjä Sparrow, on pidättyväisempi ja elää vahvasti omassa sisäisessä maailmassaan. Musiikin ja Kain lisäksi hänen kiintymyksensä saa serkkutyttö Zhuli, joka on viuluvirtuoosi ja tullut perheeseen poliittisesti vainottujen vanhempiensa jouduttua työleirille. Näiden kolmen henkinen koti on Shanghain konservatorio, joka joutuu kulttuurivallankumouksen säälimättömän moukarin alle. Mitä tapahtuu näiden musiikista kaiken elinvoimansa ammentavien ihmisten identiteetille, kun pelkkä Debussyn kuunteleminen voi johtaa pahoinpitelyyn, pakkotyöhön tai jopa kuolemaan?

Isänsä tarinaa yhteen punoessaan Mariella on apunaan Ai-mingin kertomusten lisäksi omat tutkimuksensa sekä hänen isänsä jäämistöstä löytynyt sarja muistikirjoja, ”The Book of Records”. Se on moneen kertaan kopioitu romaanin muodossa oleva kertomus, joka on laajentunut ja päivittynyt jokaisen kopioijan hallussa. Sitä on vuosien saatossa salaa kierrätetty kapinalliselta toiselle ja jokainen on piilottanut siihen tietoja todellisista henkilöistä ja heidän kohtaloistaan. Thienin kirjasta ei käy ilmi, onko tällaista keinoa oikeasti käytetty Kiinassa salaisen tiedon levittämiseen, mutta kaiken muun uskomattoman valossa en ihmettelisi yhtään jos näin olisi. Kiinassa historian kirjoittaminen on aina ollut riskialtista ja on sitä yhä edelleen. Sen huomaa myös Thienin kirjan loppukiitoksista, jossa hän sanoo, ettei voi nimetä kaikkia Kiinassa asuvia henkilöitä, jotka ovat häntä auttaneet romaanin  – tämän vaihtoehtoisen historian – työstämisessä.

Ottaa aikansa päästä sisään kirjan maailmaan. Thienin kerronta vaatii keskittymistä, tarinassa on paljon henkilöitä ja aikakausien välillä hypitään edestakaisin. Lisäksi länsimaalaista lukijaa hämää kiinalaisten tapa käyttää useampia versioita ihmisten nimistä. Kun henkilöt tulevat tutuiksi ja tarina pääsee vauhtiin, se yhtäkkiä kaappaa mukaansa eikä kirjaa malttaisi laskea käsistään. Loppua kohden intensiteetti kasvaa kuin mahtipontisessa sinfoniassa, kun lähestytään Tiananmenin tapahtumia vuonna 1989. Tunnen astelevani näiden henkilöiden rinnalla Pekingin levottomilla kaduilla ja jakavani heidän huolensa ja hämmennyksensä. Lopussa on kiitollinen olo. Että tällaisia kirjoja kirjoitetaan ja että minulla on mahdollisuus niitä lukea. Toivottavasti kirja saadaan pian myös suomennettuna, ehkä Baileys-voitto edistäisi asiaa.

Kirjan henkilöt osaavat paljon asioita, joita haluaisin oppia (kuten kiinan kieltä, matematiikkaa, soittamaan pianoa tai muuta soitinta hyvin), sijoitan Helmet-lukuhaasteessa kirjan kohtaan 29 – Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia.

Madeleine Thien: Do Not Say We Have Nothing
Granta 2016
Omasta hyllystä

Muissa blogeissa:
Lukutunnelmia
Reader, why did I marry him?

Do Not Say We Have Nothing Madeleine Thien


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Uskomatonta, että postasimme tästä näin yhtä aikaa ja ihan loistavaa, että tästä kirjasta tulee lisää bloggauksia. Suomennos sopisi Keltaiseen kirjastoon.

    Mitä mieltä olet niistä musiikkijutuista? Mulle ne ei täysin auenneet tai siis, että miksi niitä oli niin paljon ja ne oli niin tarkasti kuvattu. Tulkitsin Goldberg-variaatioiden korostamisella Thienin tarkoittavan, että tämä kirjakin on tapahtumista vain yksi variaatio.

    1. Tosiaan sopisi Keltaiseen kirjastoon! Kiinnostava tulkinta noista Goldberg-variaatioista. Voi hyvin olla yksi Thienin tarkoituksista. Ajattelin, että musiikki oli niin vahvasti esillä, jotta lukija saisi kokemuksen siitä, miten olennainen osa musiikki oli näiden henkilöiden identiteettiä ja miltä tuntuu, kun joutuu luopumaan omasta identiteetistään. Nautin musiikin kuvauksista, mutta toivoin että olisin ymmärtänyt niistä enemmän. Tuntui, että jäi jotain tärkeitä nyansseja ymmärtämättä.

  2. Kuulostaapa mielenkiintoiselta, tutkin löytyykö kirjastosta. Viime vuonna luin muutamankin kiinalaissyntyisen Xiaolu Guon kirjan, joista varsinkin I am China oli vaikuttava.

    1. Googlettelin tuota I Am China -teosta ja siinäkin taitaa olla musiikki yhtenä elementtinä. Kiinnostavaa! Menee ehdottomasti lukulistalle 🙂

  3. Vaikuttaapa kiinnostavalta teokselta. En ole kovin perehtynyt Kiina historiaan, mutta joitakin asioita sentään tiedän ja olisi kiintoisaa oppia lisää.

  4. Jotakin Kiinaan sijoittuvaa olen tainnut lukea vuosien saatossa, mutta Maon aikaan liittyvää fiktiota ei tule ainakaan äkkiä mieleen. Harkinnan arvoinen paikka, joskin kuulostaa teokselta, johon pitää olla aikaa ja jaksamista paneutua. Joten ei ehkä minulle juuri tähän hetkeen. 🙂

    1. Minulla oli tämän kanssa vähän käynnistysvaikeuksia, mutta sitten tarina kaappasi mukaansa ja jäi vielä pitkäksi aikaa mieleen pyörimään. Minulle tällaiset historialliset romaanit ovat ehkä sitä palkitsevinta kirjallisuutta. Ehdottomasti paneutumisen arvoinen, kun sopiva hetki koittaa! Toivotaan, että kirja saadaan myös suomeksi. Ehkä luen silloin vielä uudestaan 🙂

    1. Kiva, että kiinnostuit! Toivon todella, että kirja suomennetaan. Tuo Baileys-voitto voisi tosiaan auttaa. Pidetään peukkuja, ensi viikolla selviää 🙂

    1. Toivotaan tosiaan suomennosta. Jos Kiina kiinnostaa, kannattaa tutustua kiinalaisen Yu Huan kirjaan Elämänkaari, jossa käydään läpi noita samoja teemoja: suuri harppaus, nälänhätä ja kulttuurivallankumous. Hieno, mutta rankka kirja.

  5. Kuulostaaa kiinnostavalta. Olen lukenut joskus nuorempana joitakin Kiinan kulttuurivallankumouksen aikaan liittyviä kirjoja, mutta en pitkään aikaan. WSOY näyttää julkaisseen Thienin esikoisteoksen suomeksi aikanaan. Toivottavasti tämäkin suomennetaan.

    1. Siitä on aikaa kun luin Thienin esikoisen, se on minulla englanniksi. Muistan kyllä, että pidin kovasti. Nyt on menossa Thienin toinen romaani Dogs at the Perimeter, joka kertoo punakhmerien terrorista Kambodzassa. Olen puolivälissä ja vaikuttaa rankalta mutta hienolta romaanilta.

  6. Nytpä kirjasin tämän suosituksesi ylös! Olen asunut Aasiassa yli 10 vuotta ja hyvä kirja sieltäpäin on aina tervetullut!
    Oletko tutustunut Pasi Pekkolan Lohikäärmeen värit -kirjaan. Mielestäni sekin on erinomainen kuvaus Kiinan lähihistoriaan.
    P.S. Blogipohjasi on todella erottuva!

    1. Kiitos Kirsi! Olen lukenut Pekkolan kirjan ja pidin siitä todella paljon. Ei tuntunut lukiessa yhtään siltä, että lukee kotimaisen kirjailijan ja vielä miehen kirjoittamaa kirjaa. Niin vahvasti hän sai eläytymään kovia kokeneiden kiinalaisnaisten kokemuksiin. Hieno romaani!

  7. Tämä kuulostaa juuri sellaiselta ”isolta” kirjalta, jollaista on ihana lukea kesällä rennosti pihalla olosta nautiskellen.
    Siitä onkin aika paljon aikaa, kun olen edellisen kerran lukenut jotain Kiinaan liittyvää. Viime aikoina olen jonkin verran ollut kiinalaisten kanssa tekemisissä töiden puolesta, joten ehkä teemaa voisi jatkaa vielä lomallakin.

    1. Varmasti antoisaa luettavaa sinulle, kun olet kiinalaisten kanssa tekemisissä. Sain juuri luettua Thienin toisen romaanin Dogs at the Perimeter, joka oli todella vaikuttava kuvaus Kambodzan verisestä historiasta. Thien käsittelee hienosti rankkoja aiheita.

keyboard_arrow_up