Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Vähän puolenyön jälkeen hän herää siihen, että avoimesta ikkunasta käy viileä ilmavirta. Hänellä on edelleen viinilasi kädessään, ja suussa maistuvat ikäkulut putket hänen juotuaan aiemmin illalla kalkkipitoista hanavettä. Aukioilta ja pubeista kantautuu yhä äänekkäämpää puheensorinaa. Hän nousee sohvalta ja menee katsomaan ikkunasta läheiselle aukiolle. Tuolla se odottaa, hän ajattelee. Elämä. Hän päättää lähteä ulos, ja hänen astuessaan kadulle vastaan lyö Madridin öinen pulssi. Mieleen muistuu, millaista oli vajaat kaksikymmentä vuotta sitten, kun hän opiskeli täällä ja noudatti vuorokausirytmiä, jonka mukaan illallista ei koskaan syöty ennen kymmentä ja sen jälkeen lähdettiin aina ulos. Milloin nukuttiin? Hän ei muista nukkuneensa Madridissa koskaan, mutta ei myöskään olleensa ikinä väsynyt.

– Lina Wolff: Lihan aika

Itsekin parikymmentä vuotta sitten Madridissa opiskelleena tunnistan tuon hullun vuorokausirytmin, mutta minä kyllä muistan olleeni myös väsynyt. Minullekin Madrid on muisto jostakin levottomasta ja valoisasta, rytmistä joka ei oikein koskaan ollut minun – ja ehkä juuri siksi siihen palaa mielellään kirjojen kautta. En osannut odottaa, että ruotsalainen Lina Wolff johdattaisi minut Madridiin. Vielä vähemmän osasin odottaa tämän kirjallisen matkan erikoisia käänteitä. Wolff käyttää tätä tunnistettavuutta viekkaasti. Hän antaa lukijan asettua, ennen kuin alkaa siirtää todellisuutta hieman vinoon.

Romaanin päähenkilö on ruotsalainen kirjailija, joka saapuu Madridiin kirjailijaresidenssiin. Kirjoittaminen ei ota sujuakseen, ja ajan täyttämiseksi – tai ehkä jonkinlaisen merkityksellisyyden kaipuusta – hän pestautuu avustajaksi Alzheimeria sairastavan miehen kotiin. Arki rakentuu toistosta, pienistä rutiineista ja hoivan eleistä, mutta samalla siinä on jotakin outoa: suhde ei ole aivan tasapainossa, eikä ole täysin selvää, kumpi lopulta tarvitsee toista enemmän.

Samantapainen liike vie hänet myös Mercuron seuraan. Baarissa alkava keskustelu muuttuu nopeasti joksikin muuksi, kun Mercuro pyytää piilopaikkaa ja alkaa vastineeksi kertoa tarinaansa. Se ei jää yksittäiseksi tunnustukseksi, vaan alkaa vetää mukaansa. Mercuro on pettänyt toistuvasti vaimoaan Soledadia, joka on vakavasti sairas ja odottaa sydämensiirtoa, ja hän hakee sovitusta tavalla, joka ei tunnu enää sovitukselta vaan jonkinlaiselta antautumiselta.

Mercuron kertomus avaa näkymän maailmaan, jossa ihmiset hakeutuvat julkiseen tunnustukseen. Pelkästään netissä pyörivä Lihan aika -ohjelma muistuttaa yhtä aikaa tosi-tv:tä ja moraalista oikeudenkäyntiä. Siinä ihmiset asettavat itsensä muiden arvioitavaksi, kertovat teoistaan ja odottavat tuomiota. Katse ei ole neutraali, eikä anteeksianto tunnu mahdolliselta – ohjelma toimii pikemminkin rankaisun logiikalla, vaikka se naamioituu puhdistautumiseksi.

Ohjelman taustalla vaikuttaa Lucia, iäkäs nunna, jolta puuttuu peukalo ja jonka menneisyys avautuu romaanin loppupuolella kirjeiden kautta. Hänen tarinansa vie Francon ajan väkivaltaan ja lapsuuteen teurastajan tyttärenä, maailmaan jossa liha on konkreettisesti läsnä jo ennen kuin siitä tulee vertauskuva. Lucian uskonnollinen kieli ja moraalinen ehdottomuus eivät tuo lohtua, vaan kääntyvät joksikin kovaksi ja armottomaksi. Hänen rinnalleen nousee Ada, seuraajaksi koulittu nuori nainen, jossa tämä sama logiikka jatkuu entistä terävämpänä.

Lihan aika ei ole romaani, joka rakentuu selkeästi etenevästä juonesta. Se koostuu tilanteista, joissa jokin menee hieman vinoon – ensin huomaamatta, sitten yhä selvemmin. Halu, syyllisyys, valta ja väkivalta kietoutuvat yhteen ilman että niitä erotellaan toisistaan. Välillä teksti on tarkoituksellisen liioittelevaa, jopa provosoivaa, mutta juuri näissä kohdissa se myös pysäyttää. Lukijan odotukset kääntyvät nurin samaan tapaan kuin romaanin henkilöiden käsitys itsestään.

Romaani ei myöskään tarjoa sulkeutuvaa loppua. Se ei kokoa lankoja yhteen eikä selitä itseään valmiiksi. Lukija joutuu tekemään työn itse – tai hyväksymään, ettei kaikkea voi selittää. Se voi tuntua turhauttavalta, mutta samalla se tekee lukemisesta intensiivistä. Tätä kirjaa ei oikein voi lukea puolihuolimattomasti.

Lina Wolff tulee toukokuussa vieraaksi Helsinki Litiin ja olisin niin paljon halunnut kuulla tämän kirjan taustoista. Ikävä kyllä minulta yksi vuoden parhaista kirjafestareista jää tänä vuonna väliin muiden menojen vuoksi. Onneksi Lina Wolffilta tulee vielä uusi suomennos Litin alla. Romaanillaan Ruumiit jotka hautasimme Wolff voitti August-palkinnon jo toista kertaa – ja jos nimestä voi jotain päätellä, luvassa on jälleen jotakin hieman vinoon asettuvaa.

Helmet-lukuhaaste 2026:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 4 – Kirja on Otavan kirjaston kirjalistalla.

Lina Wolff:
Lihan aika
Köttets tid (2020),
suom. Sirkka-Liisa Sjöblom
Otava 2025

* Osta kirja Finlandia Kirjasta

Muissa blogeissa:
Donna Mobilen kirjat
Kirjahavahduksia
Kulttuuri kukoistaa
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Sinua voisi myös kiinnostaa

Alana S. Portero: La mala costumbre

Carlos Lievonen: Isänmurha

Juan José Millás: Dos mujeres en Praga

Hanna Lantto: Bilbao

Rachel Kushner: Creation Lake

Fernando Aramburu: Tervapääskyt

Rosa Montero: La loca de la casa

Seuraa Kirjaluotsia

#helsinkilit2026 helmet2026 helmethaaste Lihan aika Lina Wolff Madrid moraali syyllisyys valta