Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Kävelin eilen puutarhassa polvenkorkuisten nokkosten keskellä. Tuttu liukumäki appelsiinipuiden juurella oli ruostunut, eikä Mathilden pelargonipenkeistä ja amaryllisrivistöistä ollut mitään jäljellä. Menin varastolle, jonne äiti oli tuonut laatikoita muutettuaan pois Zaërsin tienvarren talosta. Hän sanoo, ettei välitä tavarasta. Muiden perheenjäsenten tavoin hän pelkää esineitä ja perintöjä, hän kaihtaa kaikkea menneisyyteen liittyvää. Hän on siis sulkenut laatikoihin minun lapsuuteni, Marilynin-kuvani ja vakosamettihousuni, levyni ja kouluvihkoni. Tibari avasi varaston oven. Sisällä oli tunkkaista, ja hän seisoskeli ovella sen aikaa kun minä pengoin laatikoita. Löysin kirjoja, joiden kannet toivat mieleeni tarkasti sen hetken, jolloin olin ne lukenut. Tarinoista minulla ei ollut mitään muistikuvaa. Otin talteen vihreän leningin ja isän pikkutakin. Kun työnsin käteni laatikon pohjalle, tunsin miten jokin liikahti. Kiljaisin, jolloin työnjohtaja kiirehti luokseni. Hän käski olla varovainen. Käärmeet olivat tehneet pesän äidin vanhoihin vaatteisiin.

– Leila Slïmani: Kannan tulta mukanani

Leïla Slimanin romaanitrilogian päätösosa Kannan tulta mukanani ei ole vain päätös yhden suvun tarinalle, vaan myös kertomus siitä, miten historia kulkee ihmisten mukana sukupolvelta toiselle. Trilogia alkoi romaanilla Toisten maa, jossa alsacelainen Mathilde muutti sodan jälkeen Marokkoon rakkauden perässä ja joutui rakentamaan elämänsä kahden kulttuurin välissä. Toisessa osassa, Katsokaa kun tanssimme, hänen lapsensa etsivät paikkaansa nopeasti modernisoituvassa ja itsenäistyneessä Marokossa. Viimeisessä osassa ääneen pääsee kolmas sukupolvi: Mathilden tyttärentyttäret Mia ja Inès, jotka kasvavat maailmassa, jossa identiteetti ei enää määräydy yhden maan, kielen tai kulttuurin kautta.

1980-luvulta 2000-luvun alkuun ulottuva romaani seuraa samalla sekä perheen sisäisiä että yhteiskunnallisia murroksia. Marokko modernisoituu, maailma globalisoituu, ja perheen aiemmin vakaalta näyttänyt asema alkaa horjua. Keskeiseksi nousee erityisesti Mehdi, jonka nousu vaikutusvaltaiseen asemaan kääntyy lopulta romahdukseksi. Hänen kohtalonsa heijastuu koko sukuun, mutta teos ei koskaan kavennu yhden henkilön tarinaksi. Jokaisella perheenjäsenellä on oma näkökulmansa, oma kaipuunsa ja oma tapansa kantaa menneisyyttä mukanaan. 

Siinä missä trilogian ensimmäinen osa käsitteli siirtomaavallan viimeisiä vuosia ja toinen itsenäistyvän Marokon ristiriitoja, Kannan tulta mukanani tarkastelee juurettomuutta. Mia ja Inès liikkuvat Marokon ja Ranskan välillä, mutta eivät tunnu kuuluvan täysin kumpaankaan. Heidän kokemuksissaan toistuvat ulkopuolisuus, ennakkoluulot ja jatkuva kysymys siitä, mistä ihminen lopulta tulee. 

Slimanin vahvuus on siinä, ettei hän rakenna suuria historiallisia tapahtumia näyttäviksi kulisseiksi. Historia näkyy ihmisten ruumiissa, ihmissuhteissa ja valinnoissa. Perheen naiset kantavat edelleen samoja vapautta koskevia kysymyksiä kuin Mathilde ensimmäisessä osassa, vaikka maailma heidän ympärillään on muuttunut valtavasti. Samalla romaani pohtii muistia ja kertomisen merkitystä: kuka saa kertoa suvun historian ja mitä tapahtuu, kun muistot alkavat kadota. 

Trilogian päätösosa on rakenteeltaan vapaampi ja henkilökohtaisempi kuin edeltäjänsä. Mia muistuttaa monin tavoin kirjailijaa itseään, mutta teos ei tunnu suoraviivaiselta omaelämäkerralta. Pikemminkin se on yritys ymmärtää, miten yksityinen elämä ja kansallinen historia punoutuvat yhteen. Slimani on kertonut trilogian pohjautuvan löyhästi oman sukunsa vaiheisiin, ja juuri tämä henkilökohtainen panos tekee romaanista erityisen vaikuttavan. 

Suomalaisesta näkökulmasta trilogiaan liittyy myös kiinnostava sivupolku. Sen ensimmäisestä osasta Toisten maa on tekeillä televisiosarja, jonka ohjaajina toimivat marokkolainen Sofia Alaoui ja suomalainen Juho Kuosmanen. Hanke kertoo osaltaan siitä, kuinka laajasti Slimanin kertomus siirtomaahistoriasta, identiteetistä ja perhesiteistä puhuttelee eri puolilla maailmaa. 

Kannan tulta mukanani toimii harvinaisen hyvin sekä itsenäisenä romaanina että trilogian päätöksenä. Se ei tarjoa suurta sovitusta eikä sulje kaikkia avoimia kysymyksiä. Sen sijaan se näyttää, kuinka muistot, valinnat ja vaietut tarinat siirtyvät sukupolvelta toiselle, vaikka maailma niiden ympärillä muuttuu. Juuri siksi trilogian päätös tuntuu enemmän jatkolta kuin lopulta.

Helmet-lukuhaaste 2026:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 48 – Trilogian kolmas osa.

Leila Slïmani: 
Kannan tulta mukanani
J’Emporterai le Feu (2025),
suom. Lotta Toivanen
WSOY 2026

* Osta kirja Finlandia Kirjasta

Sinua voisi myös kiinnostaa

Younis Nussaibah: Fundamentally

Claire Messud: This Strange Eventful History

Leïla Slimani: Katsokaa kun tanssimme

Annastiina Heikkilä: Vapaus valita kohtalonsa

Leïla Slimani: Toisten maa

Pikaluotsaus: Kolme ranskalaista romaania kolmella kielellä

Leïla Slimani: Kehtolaulu

Seuraa Kirjaluotsia

helmet2026 helmethaaste Kannan tulta mukanani Leïla Slimani Marokko siirtolaisuus sukutarina