menu Menu
Leena Parkkinen: Galtbystä länteen
Kotimainen kaunokirjallisuus, Parkkinen Leena, Teos 08/08/2018 0 kommenttia
Joyce Carol Oates: Blondi Edellinen Annie Proulx: Laivauutisia Seuraava

Helmat liehuvat Karenin säärien ympärillä. Mesiangervo kukkii. Hän tuntee kevyen raapaisun jalassaan, kääntyy ja nostaa häntä seuranneen kissanpojan syliinsä. Se on ainut jäljelle jäänyt tämän kesän poikueesta, pieni harmaa pumpulipallo, linnunkeveä. Karen hengittää sen maidonhajuista turkkia ja kuiskaa sille: “Tänä iltana minä aion olla kaunis.” Kissanpentu rimpuilee, sitä eivät Karenin asiat kiinnosta ja Karen päästää sen varovasti maahan. Se on Sebastianin kissanpoika. Veli rakastaa kissoja, tämänkin hän pelasti sitä odottavalta vesitynnyriltä. Karenilla on tuhat asiaa tekemättä ennen iltaa, mutta hän ajattelee Sebastiania. Karenilla on ollut sellainen olo, että veli on yrittänyt kertoa jotain hänelle, mutta sulkenut sitten suunsa. Karenin veli on omituinen, niin kaikki sanovat. Mutta niin sanovat eivät tiedä, miten pehmeä ääni Sebastianilla on kun hän puhuu kissanpennulle, miten taitavat ovat veljen kädet kun tämä korjaa verkkoa tai piirtää. Mitä tahansa Sebastian aikoo kertoa, Karen tietää että se ei ole kovin pahaa. Ei voi olla.

Leena Parkkisen palkittua esikoisromaania Sinun jälkeesi, Max on kovasti kehuttu, mutta se odottaa minua vielä kotona lukupinossa. Luen näköjään Parkkisen romaaneja uusimmasta vanhimpaan. Säädyllinen ainesosa teki vaikutuksen pari vuotta sitten erityisesti tarkalla historiallisella kuvauksellaan. Nyt valitsin saareen luettavaksi Korppoon ulkosaaristoon sijoittuvan romaanin Galtbystä länteen. Luin kirjaa vähän liiankin autenttisessa ympäristössä, sillä se hieman kärsi suolavesipärskeistä pojan hyppiessä laiturilta. Eihän kirjaa malttanut laskea käsistään edes uimahyppynäytöksen ajaksi.

Karen on yli 80-vuotias, vuosimallin -56 Plymouth Furya ajeleva ja käsilaukussaan pistoolia kantava teräsmummo. Tosin hän ei pitäisi siitä, että häntä kutsutaan mummoksi. Karen ei anna minkään eikä kenenkään estää häntä tehtävässä, johon hän on päättänyt ryhtyä. On aika palata lapsuusmaisemiin saaristoon, Feltknoppeniin, jossa odottaa surua ja muistoja huokuva talo. Karen on päättänyt viimein selvittää, mitä todella tapahtui juhannuksena 1947. Silloin Karenin lapsuudenystävä Kersti löytyi rannasta kuristettuna. Karenin rakas veli Sebastian pidätettiin syytettynä murhasta ja teki vankilassa itsemurhan. Karen ei ole voinut koskaan uskoa veljensä syyllisyyteen ja aikoo selvittää totuuden ennen kuin on liian myöhäistä. Erikoisen tapahtumaketjun seurauksena mukaan salapoliisihommiin tarttuu raskaana oleva nuori nainen nimeltä Azar. Toisen polven maahanmuuttajalla on omat solmunsa auottavana.

Tarina poukkoilee Karenin lapsuus- ja nuoruusmuistoissa, nykyajan tapahtumissa ja myös Azarin menneisyydessä. Vaikka Azarin tarina on kiinnostava ja teemoiltaan ajankohtainen, mieluummin olisin viipynyt vanhassa saaristossa ja Karenin ja Sebastianin tarinassa. Kuvaillessaan 30- ja 40-lukujen elämää saaristossa, sotien välissä ja aikana, Parkkisen kerronta on parhaimmillaan. Karenin ja Sebastianin äidillä on vaikeuksia sopeutua saaristoelämään ja myös lapset tuntevat olevansa ulkopuolisia ja erottuvansa joukosta. Karen haaveilee ajasta, jolloin Sebastian vie hänet pois saarelta, Tukholmaan. Sebastianissa on jotain vialla, niin kaikki sanovat, mutta Karenille veli on rakkain kaikista. Saaresta poispääsyä ja veljeä opiskeluista ja sodasta odottaessa seuraksi kelpaa naapurin Kersti tai Pirtukeisarin poika Nils.

Parkkinen kirjoittaa niin kaunista ja helposti soljuvaa tekstiä, ettei haitannut, vaikka arvasin tietyt jutut jo heti kättelyssä. Kahden eri sukupolvea ja taustaa edustavien naisten ystävystyminen oli kiinnostavaa, mutta muuten nykyajan tapahtumat lipsuivat välillä tahattoman komiikan ja kohelluksen puolelle. Varsinkin loppua kohden tarinaan tuli kömpelön toimintaelokuvan piirteitä, mutta onneksi ihan viimeiset sivut pelastivat kauneudellaan. Tämä maksaruohon peittämien kallioiden ja sopivasti kiemuraisten ihmissuhteiden täyttämä romaani jää saareen, tunnelmallisten saaristokirjojen kokoelmaani.

Kirjoja ulapalta -haaste:
Osallistun tällä kirjalla Nannan kirjakimaran Kirjoja ulapalta – merelliseen lukuhaasteeseen.

Leena Parkkinen: Galtbystä länteenLeena Parkkinen: Galtbystä länteen
Teos 2013
Omasta hyllystä

Muissa blogeissa:
Eniten minua kiinnostaa tie
Kirja hyllyssä
Kirjainten virrassa
Kirjakaapin kummitus
Kirjasfääri
Kujerruksia
Kulttuuri kukoistaa
Lukuisa
Lukuneuvoja
Lumiomena
Mari A.:n kirjablogi
P. S. Rakastan kirjoja
Reader, why did I marry him?
Ullan luetut kirjat
Vinttikamarissa

#kirjojaulapalta Galtbystä länteen Leena Parkkinen saaristo Teos


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

keyboard_arrow_up