menu Menu
Laura Lehtola: Takapenkki
Kotimainen kaunokirjallisuus, Lehtola Laura, Otava, Suomi 17/08/2017 4 kommenttia
Virginia Woolf: Mrs. Dalloway / Leskinainen ja papukaija Edellinen Andrew Michael Hurley: Hylätty ranta Seuraava

Mitä jos en enää ikinä ehdikään vaihtaa työpaikkaa, muuttaa Italiaan, oppia venäjää, rakastua päättömästi ja palata häntä koipien välissä kotiin, laihduttaa, nähdä lastenlapsieni pääsevän ylioppilaaksi. Mitä jos en ehdi nähdä lapsenlapsiani ollenkaan? Jos en saa edes koskaan tietää, tuliko sellaisia.

Mitä jos en näe edes ensi kesää?

Mitä jos välipalat ovat jo pilanneet vatsalaukkuni ja suolistoni? Myslipatukoissakin on kaikenlaisia lisäaineita. Ja entä sitten Tshernobyl. Sen jäljiltä on voinut jäädä luontoon vaikka minkälaisia jäämiä. Silloin kun räjähdys tapahtui olin vielä niin nuorikin, istuin kesäisin ruohikolla ilman minkäänlaista alustaa ja söin itärajalta poimittuja sieniä.

Laura Lehtolan Takapenkki tuli kustantajalta pyytämättä ja yllättäen – lämmin kiitos siitä! Ensisilmäyksellä kirja ei vaikuttanut ihan minun kirjaltani, mutta kiitos ihanien bloggarikollegoideni kiinnostavien juttujen, kirja singahtikin nopeasti lukupinon päällimmäiseksi. Ja kyllähän tämän kanssa viihtyi, vaikka kuvaukset nyky-Suomesta eivät olekaan lempilukemistoani. Takapenkki sisältää samastuttavia henkilöhahmoja, liikuttavia kohtaloita ja kohtaamisia sekä tarkkanäköistä ja hykerryttävää huumoria suomalaisesta arjesta.

Tuula on päälle viisikymppinen työkkärin täti, jonka alati raksuttavassa mielessä on tällä hetkellä päällimmäisenä että mitenkä se kotoa pois muuttava poika oikein pärjää omillaan ja josko sitä vielä saisi jotain liekkiä puhallettua avioelämään tylsän mutta turvallisen Topin kanssa. Aleksi taas on topakan mummonsa kasvattama alati syrjäytymisvaarassa oleva nuorimies, jolle Tuula yrittää löytää harjoittelupaikkoja, joista Aleksi ei heti häipyisi. Sitten on Elina, kympin tyttö, joka jättää lukion kesken huomatessaan olevansa raskaana. Etelä-Amerikassa työkomennuksella olevat vanhemmat eivät tiedä tyttären tilanteesta mitään ja Elina onnistuu pitkään huijaamaan heitä ja jopa itseään. Tilanteet eskaloituvat, kun Aleksin mummo joutuu sairaalaan ja Aleksi saa kuulla tulevasta isyydestään. Ahdinko ajaa Aleksin erikoiseen ratkaisuun: hetken mielenhäiriössä hän kidnappaa Pullikseksi kutsumansa työkkärin Tuulan autonsa takapenkille.

Tuulaa ei saa vaiennettua edes suuhun työnnetty neljäntuulenlakki, hän kun pystyy keskustelemaan vaikka juurihoidossa. Juttua ja mielipiteitä tällä hössöttävällä virastotädillä riittääkin ja monet Tuulan ajatuskukkaset saavat nauruhermot hytkymään. Fiksu huumori piristää, mutta onneksi kirjassa on muitakin tasoja. Minun sydämeni vei lopulta älykkyyttään piilottelevan Aleksin ja hänen sähäkän teräsmummonsa välinen lämmin suhde. Siinä ei turhia hössötetä, mutta toisesta pidetään huolta, se on itsestäänselvyys. Aleksin tilanteessa koskettaa myös tarve saada tietää omista vanhemmista. Mummo ei ole suostunut koskaan asiasta puhumaan, mutta äidin tragedia paljastuu Aleksille sattumalta.

Lehtola kirjoittaa terävällä kynällä, jokaisen henkilön ääni erottuu kirkkaasti omanlaisenaan. Elina jäi minulle etäisemmäksi hahmoksi, mutta muut nousivat esiin todellisina arjen antisankareina. Lehtola tavoittaa hyvin nuorten sometukset, keski-ikäisen täti-ihmisen taivastelut sekä kessua polttelevan mummon rempseät lohkaisut. Lehtolan takapenkillä viihtyisi pidemmänkin taipaleen!

Laura Lehtola: Takapenkki
Otava 2017
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Aina joku kesken
Kirja hyllyssä
Kirja vieköön!
Kulttuuri kukoistaa
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Yksi pieni lukupäiväkirja

Laura Lehtola Otava Takapenkki


Edellinen Seuraava

Vastaa

  1. Tämä kuulostaa kyllä ihan minun kirjaltani, monessakin mielessä. Kiitos vinkistä, tästä en ollut kuullutkaan.

  2. Pyytämättä ja ilmoittamatta kuin entisen pääministerin faksit tulintosiaan tämä kirja ja ilahdutti kovasti. Ääneen nauroin paikoitellen, vaikka itkettäviä tilanteita romaanin henkilöille tuppasi tulemaan. Mainion luistavaa kerrontaa!

    1. Tämä oli sellainen kirja, johon en varmaan olisi tarttunut, jos ei olisi tullut pyytämättä ja yllättäen. Eli oli mukava yllättyä positiivisesti 🙂

keyboard_arrow_up