Matilda laati juuri katsausta kun ovikello soi. Tämä oli erilainen soitto kuin Leopold Grönroosin mahtava merkinanto alkuviikosta, ja myös erilainen kuin Joachim Jaryn hermostunut rumputuli.

Hillitty, mutta silti selkeä ja määrätietoinen soitto. Yksi ainoa kilahdus, sitten soittaja odotti, portaikosta ei kuulunut mitään, ei yskähtelyä, ei kenkien rapinaa lattiaa vasten, vain hiljaista, kärsivällistä odotusta, aivan kuin soittaja olisi vuorenvarma että myöhäisestä lauantaihetkestä huolimatta joku oli sisällä, ja yhtä varma siitä että tämä joku noudattaisi hänen merkkiään.

Hän meni ovelle ja avasi. Tulija oli Kapteeni.

Kjell Westön uusin romaani Rikinkeltainen taivas on saanut monet lukijat huokailemaan ihastuksesta, minä jäin vähän ristiriitaisempiin tunnelmiin sen osalta. Sen sijaan rakastuin täysin tähän Westön muutaman vuoden takaiseen historialliseen romaaniin Kangastus 38, joka sai vuonna 2014 myös Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon. Kirjan pohjalta on tehty Kansallisteatterin pienelle näyttämölle tuore näyttämösovitus, jonka kävin katsomassa heti kirjan luettuani. Vähän jännitin, häiritseekö tuoreessa muistissa oleva lukukokemus näytelmän katsomista, varsinkin kun kirjan loppuratkaisu vaikuttaa niin vahvasti tapahtumien tulkintaan. Oli kuitenkin todella kiinnostavaa nähdä miten kirjan jännite on saatu rakennettua näyttämölle. Ja upeasti olikin!

Kevät 1938. Sumuinen rannikkokaupunki Helsinki, Helsingfors. Kaupungin yllä lepää epätodellinen tunnelma, kuin kangastus. Stadionintorni nousee kaupungin maamerkiksi, uutisotsikoita hallitsee Kolmannen valtakunnan kasvava uho ja poliittiset kiistat tunkeutuvat salakavalasti myös Keskiviikkokerhon kokoontumisiin, joita varatuomari Claes Thune järjestää yhdessä pitkäaikaisten ystäviensä kanssa. Rouva Milja Matilda Wiik on aloittanut konttoristina Thunen toimistolla Kasarmitorin laidalla. Thune on varsin tyytyväinen moitteettoman rouva Wiikin työpanokseen, rouva vain tuntuu olevan kumman vaitonainen taustastaan. Rouva Wiik pitää myös uudesta työnantajastaan, joka vaikuttaa hänestä oikeudenmukaiselta ja ystävälliseltä, tosin vähän rassukalta. Thune on menettänyt vaimonsa parhaalle ystävälleen ja ex-vaimon juuri julkaistu eroottissävyinen novellikokoelma saa hänet tuntemaan itsensä nöyryytetyksi. Vanhat ystävät tuntuvat olevan yhä enemmän kallellaan Saksan suuntaan ja liberaalista ajattelustaan kiinni pitävä Thune tuntee itsensä voimattomaksi kiristyvässä ilmapiirissä.

Kun rouva Wiik tuo tarjoiluja Thunen isännöimään Keskiviikkokerhoon, hän tunnistaa herraseurueesta tutun äänen, joka saa hänen verensä seisahtumaan. Tuo ääni vie hänet kahdenkymmenen vuoden taa, aikaan jonka moni suomalainen haluaisi unohtaa. Tuo ääni saa hänet palaamaan punavankien rangaistusleirille, jossa hänen ruumiinsa häpäistiin ja hänen sielustaan vietiin pala. Mutta kuka noista kolmesta miehestä on se Kapteeni, jota rouva Wiik pelkää ja jonka teot hän aikoo nyt kostaa? Sitä saa lukija arvuutella kirjan dramaattiseen loppuun saakka. Kapteenin henkilöllisyyden ympärille rakentuu myös näytelmän trillerimäinen jännite. Tämä oli yksi niistä asioista, joita ihmettelin ennen näytelmän näkemistä. Miten ihmeessä Kapteenin henkilöllisyys saadaan pysymään yllätyksenä? Ratkaisu on yksinkertaisen nerokas, kaikki kolme epäiltyä ovat lavalla Kapteenin ja rouva Wiikin kohtaamisissa, kuin rinnakkaistodellisuuksissa. Kun myös rouva Wiikiä ja hänen persoonallisuutensa eri puolia esittää kolme näyttelijää, kolme mahdollista Kapteenia oli myös symmetrisen tyylikäs ratkaisu.


Kuva: Mitro Härkönen / Kansallisteatteri

Romaanissa rouva Wiikin moitteettoman kuoren alta häivähtelee erilaisia piilotettuja puolia. Asiallinen konttoristi rouva Wiik, herkkä ja tunteellinen Matilda ja häpeän ja koston tunteista ammentava Milja-neiti käyvät vuoropuhelua päähenkilön pään sisällä. Näyttämöllä nämä kolme sivupersoonaa saavat konkreettisesti omat näyttelijänsä. Cécile Orblin on Thunen arvostama konttoristi rouva Wiik. Edith Holmström esittää pehmeää ja herkkää Matildaa, joka rakastaa Hollywood-elokuvia ja pakenee yksinäisyyttä kirjoihin ja musiikkiin. Dramaattisin rooli on Noora Dadulla, joka esittää vankileirillä kaltoin kohdeltua Milja-neitiä sellaisella vimmalla ja herkkyydellä, että katsomossa henki salpautuu. Roolitus on muutenkin onnistunut. Timo Tuominen onnistuu hienosti varatuomari Thunena, joka on hyväntahtoinen ja liberaali ajattelija mutta voimaton estämään eri puolilta vyöryvää katastrofia. Mieleenpainuvan roolisuorituksen tekee myös Kristo Salminen, joka esittää vakuuttavasti juutalaista taiteilijaa Joachim Jarya, jonka ennestään hauras mieli horjuu entisestään fasismin myrkyn levitessä jo vanhojen ystävienkin ajatteluun. Muut herrakerhon jäsenet jäävät etäisemmiksi, mikä ei toisaalta ole ihme. Kukapa lämpenisi miehille, joiden mielestä natsien rotuopit ovat lupaus paremmasta huomisesta.

Kuva: Mitro Härkönen / Kansallisteatteri

Näyttämösovitus seuraa melko kirjaimellisesti Westön romaania, jopa niin kirjaimellisesti, että vasta kirjan lukeneena tunnistin suoria lainauksia. Kirjallinen ilmaisu tuntuu aluksi kömpelöltä näyttelijöiden suusta, mutta kun vauhtiin päästään, se alkaa tuntua luontevammalta. On näytelmästä jätetty myös jotain pois. Esimerkiksi Thunen sisarenpojasta ei puhuta mitään. Romaanissa Thune palkkaa sukulaispojan toimistoonsa, mutta he ajautuvat pian erimielisyyksiin.

Westön luoma kaupunkikuva 30-luvun lopun Helsingistä on toteutettu pienelle näyttämölle elegantisti. Värimaailma on pelkistetyn mustavalkoinen, väriläiskiä on vähän ja siksi ne korostuvat. Yksinkertaisen funktionaalinen lavastus muuntautuu ilman suuria roudauksia asianajotoimistosta hienostokodiksi, stadionintorniksi, saaristolaituriksi tai vankileirin parakiksi. Seinille heijastetut kuvat ja videot ankkuroivat tapahtumat historialliseen kontekstiin. Uhkaavaa tunnelmaa luo myös musiikki. Ravelin Bolero soi vuoroin viettelevänä ja vuoroin uhkaavana ja nousee lopulta pauhaavana kohtalokkaaseen loppuhuipennukseen.

Kangastus 38 kuvaa niitä pieniä uomia, joita pitkin yhteiskunnalliset ääriaatteet lähtevät valumaan tavallisen kansan parissa ja siksi se on sanomaltaan ajankohtainen myös tänä päivänä. Suomen sadannen itsenäisyyspäiväjuhlan alla ei voi myöskään sivuuttaa niitä kipuiluja, joita maamme on itsenäistymisen jälkipolttoina käynyt läpi. Tässä romaanissa ja näytelmäsovituksessa sisällissotaa käsitellään kiinnostavassa kontekstissa – aikana, jolloin uuden sodan uhka saa vanhat haavat märkimään. Kansalaissotaa ja sen vaikutuksia ihmismieliin sukupolvien yli tullaan varmasti käsittelemään runsain mitoin myös ensi vuoden aikana.

Bloggaukseni kuvituskuva Kasarmitorista on Helsingin Kaupunginmuseon kokoelmasta, palvelusta Helsinkikuvia.fi. Kuvan Kasarmitorista 30-luvun loppupuolella on ottanut Johnny Korkman. Minulle oli ihan uusi tieto, että Kasarmitorilla on ollut kauppahalli. Kirjassa rouva Wiik käy kauppahallissa, mutta luulin sen tarkoittavan Etelärannan Vanhaa Kauppahallia. Itse käyn viikottain Kasarmitorilla, mutta nyt tuon hienon hallin tilalla on tylsä laatikkorakennus, josta löytyy mm. S-market, posti ja Hesburger. Olen aina ihmetellyt mikä tuon ruman rakennuksen tarina on. Tutkin asiaa ja tosiaan, arkkitehti Selim A. Lindqvistin suunnittelema Kaartin kauppahalli purettiin kovasta vastustuksesta huolimatta vuonna 1958 ja paikalle tuli väliaikaiseksi tarkoitettu näyttely- ja liiketila, jonka suunnitteli Ilkka Martas. Tuo väliaikainen rakennus on siis yhä käytössä. Juuri tänään Kasarmitorin ilme muuttuu jälleen. Tätä kirjoittaessani keskellä toria paljastetaan jättimäistä talvisodan muistomerkkiä, yli 10-metristä sotilasta esittävää teräsveistosta. Mieleni luomassa kangastuksessa sen tyhjä katse suuntautuu suoraan Thunen toimistoon.

Kjell Westö: Kangastus 38
Hägring 38 (2013),
käsikirjoituksesta suom. Liisa Ryömä

Otava / Seven-pokkari 2014
Arvostelukappale

KANGASTUS 38
KANSALLISTEATTERIN PIENI NÄYTTÄMÖ 22.11.2017

KANTAESITYS 8.9.2017

ROOLEISSA Noora Dadu, Edith Holmström, Petri Liski, Esa-Matti Long, Cécile Orblin, Antti Pääkkönen, Kristo Salminen ja Timo Tuominen
OHJAUS Mikaela Hasán
SUOMENNOS Liisa Ryömä
DRAMATISOINTI Michael Baran yhteistyössä Mikaela Hasánin kanssa
LAVASTUS Katri Rentto
PUKUSUUNNITTELU Anna Sinkkonen
TUNNUSMUSIIKKI Markus Fagerudd
VALOSUUNNITTELU Ville Toikka
ÄÄNISUUNNITTELU Esa Mattila
VIDEOSUUNNITTELU Paula Lehtonen
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Laura Sgureva

Kävin katsomassa esityksen lehdistölipulla

Tietoa kirjoittajasta

Kirjaluotsi on valmentaja ja viestijä, joka hengittää kirjallisuutta ja uskoo kaikenlaisten kirjojen ja tarinoiden elämänlaatua parantavaan voimaan. Kirjaluotsi kuvaa omia kokemuksiaan mieltä avartaneista tarinoista.

Jätä vastaus.