menu Menu
Kit de Waal: My Name is Leon
De Waal Kit, Irlanti, Iso-Britannia, Penguin Audio, Ulkomainen kaunokirjallisuus 15/02/2024 2 kommenttia
Trent Dalton: Lola in the Mirror Edellinen Irene Kajo: Yhdellä meistä on kokemus epäasiallisesta kohtelusta Seuraava

Leon opens the door wide. They all look at him. Social workers have two pretend faces, pretend Happy and Pretend Sad. They’re not supposed to get angry so they make angry into sad. This time they’re pretending to care about him and Jake and his mum.
“I want to get my things,” he says.
They all look at each other.
The Zebra takes him down to his flat. Tina has given her the key. She looks around the kitchen and opens the fridge. She opens the door and sees all the diapers that Leon has thrown outside. She walks slowly upstairs and helps him pack some clothes for Jake and some clothes for himself but he can only take one bag of toys.
“Whatever you can take in that backpack is okay,” she says. “We can come back for the rest another day.”
Leon has to leave one of his Action Men because he has to make some space for Jake’s toys and everything won’t fit into his red pack. When the Zebra has filled a suitcase they go back to Tina’s She picks Jake up and wraps him in a blanket. Tina tries to give Leon a kiss.
“You’ll be all right, Leon. I’m so sorry, love.” She bends sown and he turns his face to the wall. He holds his backpack in front of him. He can hear her sniffing and crying and he thinks of her fifty pence in his pocket and the candy he will buy.
On the drive to where the foster lady lives, the Zebra talks all the time but Leon is sitting in the back next to Jake with his pack on his lap and he pretends he can’t hear. Jake has fallen asleep in a special car seat and Leon’s glad he didn’t hear Tina lying and the Zebra going on and on asking

Kit de Waal: My Name is Leon

Kit de Waalin esikoisromaani My Name is Leon oli ilmestymisvuonnaan 2016 Costa Book Award -ehdokkaana. Kirja on noussut uudestaan pinnalle, kun BBC teki sen pohjalta tv-elokuvan vuonna 2022. Kuuntelin romaanin äänikirjaversion, jonka lukee Sir Lenny Henry, joka myös näyttelee elokuvassa. Huolenpidon ja piittaamattomuuden teemat läpäisevät tämän 9-vuotiaan pojan näkökulmasta kerrotun tarinan, joka sijoittuu 1980-luvun alun Birminghamiin. Leon on tottunut huolehtimaan äidistään, joka ei aina voi hyvin, ja nyt hän saa huolehdittavakseen myös pikkuveljen. Leonista Jake on täydellinen vauva, ja hän lupaa tehdä mitä tahansa suojellakseen pikkuveljeään. Mutta Leonilla ei ole valtaa tässä maailmassa, jossa aikuiset sanovat yhtä ja tarkoittavat toista, eikä hän voi suojella perhettään kaikelta. Kun äidin sairastelu pahenee, Leon joutuu eroon sekä hänestä että Jakesta. Valkoihoiselle vauvalle on helppo löytää adoptioperhe, kun taas puoliksi musta yhdeksänvuotias kohtaa epävarmemman kohtalon.

Leonin isä on ollut poissa jo pitkään, osan ajasta vankilassa. Jake-veljen isä ei myöskään halua olla tekemisissä poikansa tai tämän äidin kanssa. Carol-äiti selvästi rakastaa lapsiaan, mutta on kykenemätön huolehtimaan edes itsestään, saati kahdesta lapsesta. Naapurissa asuva Tina on ottanut lapset välillä luokseen, kun Carol on ollut huonossa kunnossa. Kun Carol ei ole noussut sängystä moneen päivään ja Jaken vaipat ja ruoka alkavat olla lopussa, Leon päättää soittaa Tinan ovikelloa. Tina hälyyttää paikalle lastensuojelun ja siitä lähtien Leon joutuu navigoimaan hämmentävässä maailmassa. Hänestä vastuuta ottavat viranomaiset eivät kerro alaikäiselle kaikkea ja Leon joutuu parsimaan tietonsa kasaan sattumalta kuulemistaan keskustelunpätkistä, löytämistään papereista, joissa kerrotaan hänen äitinsä mielenterveysongelmista ja kivuliaista muistoista, joita hänellä on vanhempiensa välisistä riidoista.

Hetken aikaa molemmat pojat ovat sijoitettuina kokeneen sijaisäidin Maureenin luo, mutta sitten Jake adoptoidaan ja Leon jää yksin Maureenin huomaan. Vaikka lempeä Maureen ymmärtää hänen surunsa, Leonin maailma murtuu, jättäen syviä haavoja, joita hän ei kykene ilmaisemaan. Hän alkaa oireilla koulussa ja varastella. Tilanne pahenee, kun Maureen joutuu sairaalaan ja Leon joutuu muuttamaan Maureenin karkean ja lapsia karsastavan sisaren Sylvian luo. Jonkinlainen käänne parempaan syntyy, kun Sylvia hoksaa antaa Leonille polkupyörän. Pyörä avaa Leonille maailmaa ja vie hänet läheiseen siirtolapuutarhaan, jossa hän tutustuu karismaattiseen jamaikalaiseen Tuftyyn ja yrmyyn irlantilaiseen herra Devliniin, jotka työskentelevät viljelypalstoilla. Nämä keskinäiset riitapukarit ruokkivat vuorollaan Leonin kiinnostusta puutarhanhoitoon, mikä tuo hänelle jonkin verran lohtua.

Siirtolapuutarhan miehet saattavat olla hieman omalaatuisia, mutta heistä tulee silti isähahmoja pienelle pojalle, jonka elämä ei ole kulkenut helpoimpia polkuja. Leon on kuitenkin päättänyt yhdistää perheensä hinnalla millä hyvänsä ja lähtee uhkarohkealle karkumatkalle etsiäkseen veljensä ja äitinsä. Pakomatka vie hänet keskelle väkivaltaisia mellakoita. Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta lukija saa hyvästellä Leonin toiveikkaissa tunnelmissa. Hänen onnistuu löytää ympärilleen hyviä ihmisiä, jotka eivät itsekään ole virheettömiä, mutta pystyvät tarjoamaan Leonille turvallisen tilan kasvaa ja tulla sinuiksi menetyksen ja surun kanssa. Väärinkäsitysten korjaannuttua Leon voi myös luottaa Maureenin ja Sylvian vankkumattomaan tukeen ja rakkauteen.

My Name is Leon on syvästi tunnevoimainen tarina sosiaalisesta eriarvoisuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta. Tapahtumien taustalla vaikuttaa 1980-luvun alun levottomuudet Britanniassa, kun Irlannin tasavaltalaisten nälkälakot ja poliisin väkivalta karibialaissiirtolaisia kohtaan aiheuttivat mellakoita. Lukija näkee levottoman maailman lapsen silmin. Leon havainnoi tarkkaan tapahtumia, joita hän ei aina ymmärrä, mutta pyrkii kovasti pääsemään perille niiden syistä ja omasta asemastaan suhteessa ympäröivän maailman asenteisiin. Kit de Waal kuvaa elävästi 80-luvun ilmapiiriä ja sosiaalisia ja kulttuurisia normeja. Myös tuon ajan adoptio- ja sijaisperhekäytännöt Englannissa on kiinnostavasti kuvattu. Kit de Waal tulee itse monikulttuurisesta perheestä ja on työskennellyt vuosia lastensuojelun parissa, joten hän tuntee aiheensa hyvin. Birminghamin Handsworthin mellakat vuonna 1981, joita hän kirjassaan kuvaa, tapahtuivat hänen silloisen kotikatunsa päässä. Kirjasta huomaa, että paikat ja tapahtumat ovat kirjailijalle tuttuja ja hän pystyy välittämään ne käsinkosketeltavina myös lukijalle. Kit de Waal on kirjoittanut myös muistelmateoksen omasta lapsuudestaan irlantilais-englantilais-karibialaisessa kulttuurisekamelskassa. Kirjan nimi on Without Warning and Only Sometimes: Scenes from an Unpredictable Childhood ja menee tämän romaanin jälkeen ehdottomasti lukulistalle.

BRIEFLY IN ENGLISH

Kit de Waal’s debut novel My Name is Leon has resurfaced in the public eye following a BBC adaptation into a TV movie in 2022. Originally published in 2016 and shortlisted for the Costa Book Award in its release year, this poignant narrative unfolds through the eyes of nine-year-old Leon. Set against the backdrop of early 1980s Birmingham, the story touches deeply on themes of care and neglect. Leon is accustomed to caring for his mentally unwell mother and additionally finds himself responsible for his baby brother, Jake. As his mother’s health deteriorates, Leon is unable to protect his family from being torn apart: Jake is adopted into a white family while Leon, being biracial, faces uncertainty about his future.

The novel explores Leon’s subsequent search for belonging and stability. With his father absent and his mother unable to cope, neighboring Tina occasionally steps in to look after the boys. After Tina raises the alarm, Leon navigates a confusing adult world where those in charge don’t offer full transparency to a child. He is placed with an experienced foster mother, Maureen, but as events unfold, including Maureen falling ill and a subsequent stay with her unsympathetic sister, Leon finds solace in the community and hobby of gardening, which introduces him to a pair of unlikely father figures. Despite facing numerous adversities, including getting caught in violent riots, Leon’s story ends on a hopeful note. My Name is Leon is a profoundly emotional tale underscoring social inequalities and injustice, set against the real-life disturbances in Britain during the 1980s. Kit de Waal brings authenticity to the novel with her background in social work and personal experiences.

Helmet-lukuhaaste 2024:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 10 – Kymmenes kirja, jonka luet tänä vuonna.

Kit de Waal:
My Name is Leon
Penguin Audio 2016
Äänikirjan lukija: Lenny Henry

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

80-luku äänikirja englanninkielinen eriarvoisuus esikoisromaani helmet2024 helmethaaste huostaanotto Kit de Waal lastensuojelu My Name is Leon perhe sijaisperhe


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Kuulostaa koskettavalta ja kiinnostavalta. Kaikki eivät lapsinäkökulmasta innostu, mutta minusta se on parhaimmillaan todella tehokas ja aseistariisuva tyyli.

    1. Olen sattumalta viime aikoina lukenut monta lapsinäkökulmaista romaania ja niissä on kyllä eroja. Välillä tökkii sellainen pikkuvanha, ikäistään huomattavasti kypsempi lapsikertoja, josta kuultaa läpi aikuiskirjailijan ääni. Minusta Kit de Waal onnistuu hienosti säilyttämään Leonin hämmennyksen ja viattomuuden, vaikka poika oikeasti joutuu ottamaan sellaista vastuuta äidistään ja veljestään (ja itsestään), joka ei lapselle kuulu.

keyboard_arrow_up