menu Menu
Kirsi Alaniva: Villa Vietin linnut
Alaniva Kirsi, Kotimainen kaunokirjallisuus, Savukeidas, Suomi 28/04/2017 2 kommenttia
Kahelia vappua! Noora ja Jenna Kunnas: Kaheli sakki ja mysteeri majatalossa Edellinen Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat Seuraava

Taivas alkoi tummua ja yhtäkkiä korvia vihlova huuto puhkaisi ilman. Puiden oksat säikähtivät kohti taivaankantta ja lumi tippui humahtaen maahan. Minä pyristelin takaisin itseeni. Huuto kiiri pitkin maanpintaa ylös puiden rungoille, rouhi ne kaarnasta paljaiksi, katkaisi oksat ja kuristi latvoille laskeutuneet linnut hengiltä. Ne tippuivat hangelle kuin mustuneet omenat, whump, whump. Ääni tuntui kumpuavan jostain syvältä esi-äitiemme haudoista. Se oli täynnä sukupolvilta toisille periytyvää kärsimystä, sokeaa raivoa ja nujertamatonta kaunaa, joka sai veressämme virtaavan rikoksen kiehumaan. Se käski meitä kostamaan, päästämään raivomme irti, repimään pahantekijöiltämme silmät päästä, syömään heidän kielensä, katkomaan luut ja viskomaan sitten suolet pimeässä ulvoville koirille.

Kirsi Alanivan esikoiskirja Villa Vietin linnut voitti Turun yliopiston ja Savukeitaan järjestämän käsikirjoituskilpailun ja on samalla Savukeitaan ensimmäinen kotimainen proosateos. Vahva aloitus onkin, sillä Villa Vietin linnut on poikkeuksellisen vahvatunnelmainen ja väkevä pienoisromaani. Näin kirjasta hyviä blogiarvioita sen ilmestymisen aikoihin ja päätin, että tähän tummanpuhuvaan rappiokartanoromanttiseen teokseen on pakko tutustua. Nyt se tuli sopivasti kirjastossa eteen ja hotkaisin sen lähes yhteen menoon. Vivahteikas kuvaileva kieli ja kiinnostavasti punottu synkkä sukutarina veivät mennessään.

Ellie syntyi routivalle saarelle rapistuvaan kartanoon, jonka käytävillä menneiden polvien haamut kuiskivat synkkiä tarinoitaan. Kahden äidin kanssa kartanoa asuttava Ellie näkee painajaisia äitinsä kertomista tarinoista, joiden todenperäisyydestä ei voi aina mennä takuuseen. Ovatko äidin kertomat sukutarinat ja kartanon seiniä koristavat kuvat eksentrisistä sukulaisista todellisia vai hauraan ja viinanhöyryisen äidin tapa suojella totuudelta? Yksinäinen ja herkkä Ellie päästää lähelleen vain naapurihuvilan salaperäisen Erikin, joka opettaa hänelle ornitologiaa ja lintujen täyttöä, mutta Ellien kukkaan puhkeava naiseus pelästyttää Erikin pois kuin linnun. Seuranaan metsäneläimet ja autioissa nurkissa tarinoitaan kuiskivat henget Ellie kasaa sukunsa palapeliä. Kun syvälle haudatut salaisuudet alkavat viimein nousta pintaan, Ellie joutuu toteamaan: ..historia periytyy sittenkin sanattomasti. Kuolleet eivät pysy vaiti, vaikka me hautaisimme heidät syvälle muistimme ulottumattomiin. 

Sivumääräänsä nähden tarina on ihmeen runsas ja ehtii paneutua useamman sukupolven kohtaloihin. Ellien lisäksi ääneen pääsevät Brita, Martha, Milda ja Ilse ja ajallisesti tarina kattaa ajanjakson 1895-2013. Kirjan tunnelma on intensiivinen ja ammentaa elinvoimaa luonnosta ja tummia sävyjä ihmisluonnon groteskiudesta. Kieli on vuoroin rehevän ronskia ja vuoroin vivahteikkaan herkkää ja runollista. Kirjan takaliepeessä kerrotaan, että kirjailija aloitti kirjan kirjoittamisen ruissalolaisen huvilan pihamaalla. Kirjoitusympäristö on varmasti inspiroinut romanttisiin luontokuvauksiin ja saanut mielikuvituksen laukkaamaan. On helppo nähdä kirjailija istumassa huvilan kuistilla leppeässä ja hämärtyvässä kesäillassa kirjoittamassa tätä lausetta: Kuistin katon yllä kahisivat tammien kumeat latvat ja paljon myöhemmin, kun oli jo muutoin hiljaista, kantautui kuistille yksinäisen lehtopöllön ääni. 

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 45 – Suomalaisesta naisesta kertova kirja.

Kirsi Alaniva: Villa Vietin linnut
Savukeidas 2016
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Evarian kirjahylly
Kirjamuistikirja
Kirjan jos toisenkin
Kirjasähkökäyrä
Kohtaamisia
Ullan luetut kirjat
Villasukka kirjahyllyssä

Kirsi Alaniva Savukeidas Villa Vietin linnut


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Villa Vietin linnut, ihana lintukuva vieressä, on todella hurja lukukokemus. Tykkäsin tunnelmasta, miljööstä, päähenkilöstä ja historiallisista kirjoituksista.

keyboard_arrow_up