He pysähtyivät metsälammen rantaan. Jääkerros lepäsi veden päällä. Pinnalle jäätyneet puiden lehdet ja lumpeet olivat valkoisen huurteen peitossa.

– Lupaatko että tulet takaisin?

– Lupaan.

Oliver rutisti ystäväänsä kaikilla voimillaan. Kunpa voisin tulla mukaasi.

Hän seurasi katseellaan, kuinka Jätti tallusteli lammenvierustaa pitkin ja sileän jään pinnalla kuvajainen asteli karhun rinnalla.

Ryteikön reunalla Jätti kääntyi katsomaan taakseen ja nyökkäsi hänelle ennen kuin katosi kuusien väliseen aukkoon.

Pitkän ajan kuluttua Oliver tajusi edelleen vilkuttavansa Jätille, jonka jäljiltä kuusen oksat heiluivat hiljaa. Samalla hän tunsi, miten kylmä ja märkä pisara putosi hänen hiuksilleen. Hän ravisteli kevyesti päätään ja katseli, kuinka lumihiutaleet muuttuivat vedeksi hänen kämmenellään. Oliver käänsi katseensa ylös ja näki elämänsä ensimmäisen kerran, kuinka miljoonat lumihiutaleet putoilivat taivaalta kuin valkeat höyhenet.

Kimmo Ohtonen on tunnettu luontotoimittaja ja -kuvaaja ja kirjoittanut aiemmin kaksi upeaa luontoteosta. Vuoden 2016 Lukija-Finlandian voittanut Karhu Voimaeläin ja viime vuonna julkaistu Metsäkansan tarina avaavat myös hänen omakohtaista suhdettaan luontoon. Ohtosen tarina on koskettava ja inspiroiva. Kotona koettu turvattomuus sai hänet lapsena hakemaan turvaa metsästä luonnon keskeltä. Voi hyvin kuvitella, että siellä ikimäntyjen katveessa ja metsän eläinten keskellä on myös saanut alkunsa idea tähän nuorten fantasiatrilogiaan, jossa seikkaillaan pohjoisen luonnon keskellä ja jonka sankareita ovat äitiään etsivä Oliver ja hänen karhuystävänsä Jätti. Ikimaa – Soturin tie on taitavasti kirjoitettua nuorten fantasiaa, johon Ohtosen luontorakkaus ja -tuntemus tuo oman ainutlaatuisen lisäsäväyksensä.

Aloitin kirjan lukemisen yhdessä yhdeksänvuotiaan poikani kanssa. Poika oli odottanut kirjaa kovasti, sillä luontoystävänä fanittaa Ohtosta ja rakastaa kirjoja, joissa seikkailee villieläimiä. Esimerkiksi Erin Hunterin Etsijät-sarja on ollut yksi hänen suosikeistaan. Nyt kävi kuitenkin niin, että poika halusi lopettaa kirjan lukemisen jo alkuvaiheessa, koska koki sen liian surulliseksi. Oliverin äidin katoaminen oli pojalle liian raskas aihe. Jäin oikein pohtimaan asiaa, sillä tuntuu että lastenkirjallisuudessa on melkein sääntö eikä poikkeus, että lapsisankareilla on jollain tapaa poissaoleva vanhempi ja lapsi joutuu pärjäämään yksin. Ilmeisesti nyt oli sitä lajia saatu riittämiin ja poika halusi keskittyä iloisempiin teemoihin (eli Aku Ankkoihin..). Minä kuitenkin ehdin jäädä kirjaan koukkuun ja jatkoin loppuun yksin.

Oliver varttuu Maailman pohjoisimmassa kolkassa, Kuusilaaksossa, jossa rahakuuset kasvavat suorissa riveissä eikä villistä luonnosta ole tietoakaan. Oliverin äiti on kyllä näyttänyt salassa kuvia mystisistä eläimistä, mutta nyt äitikin on kadonnut. Unissa vieraillut karhu hakee Oliverin ja näyttää tien Ikimaahan, josta Oliver saa tietää oikeasti olevansa kotoisin. Oliver ja Jätti lähtevät vaaralliselle matkalle etsimään Oliverin äitiä, Aarniolan kuningatarta. Ikimaassa on kuitenkin meneillään valtataistelu, jonka keskelle Oliver uhkaa joutua.

Olen lukenut viime aikoina monta kirjaa, jossa sankarin roolissa on poika tai mies. Ajattelin ensin, että tämä kirja olisi samaa jatkumoa, mutta yllätyin positiivisesti kun tarinassa onkin kaksi tasavertaista päähenkilöä, Oliver ja hukkatyttö Kalla. Aarniolassa asuvan Kallan perhe kuuluu hukkaklaaniin ja heillä on vahva side susien laumaan. He pystyvät kommunikoimaan susien kanssa unissaan ja ajatuksissaan. Soturikoulun turnajaisiin valmistautuvalla Kallalla on tavoitteena voittaa turnajaiset. Vain siten hän voi valita tulevan roolinsa yhteisössä ja päästä metsänvartijaksi, lähelle rakkaita susiaan. Aarniolan kuninkaalla on kuitenkin tavoitteena hävittää sudet ja koko hukkaklaani. Muut kaksi kuiskaajien klaania, kontio- ja kotkaklaanit, on jo lähes hävitetty tai ajettu maan alle. Koko Ikimaata kannatellut voima, ihmisten ja eläinten välinen yhteys, on vaarana katketa. Kallan ja Oliverin polut risteävät ja piilopirtin suojissa, Jätin nukkuessa talviuntaan, Kalla auttaa Oliveria ymmärtämään todellisen voimansa ja luontonsa. Kun pahan voimat vahvistuvat, nuorten on jatkettava vaarallista tehtäväänsä. Mutta nyt he eivät enää ole yksin.

Ohtonen on selvästi fantasiakirjansa lukenut ja kirjoittaa ensimmäistä fiktiotaan varman oloisesti. Trilogian avausosiin kuuluu usein tietty sekavuus, kun lukija on tutustutettava vieraaseen maailmaan ja annettava tarvittava pohjustus tarinaan. Soturin tie onnistuu etenemään sutjakkaasti ilman turhia selittelyjä. Paljon jää avoimeksi, mutta eiköhän vastauksia saada sitten seuraavissa osissa. Minä ainakin jäin innolla odottamaan jatkoa tälle saagalle. Ehkä poikakin tarttuu kirjaan uudestaan sitten vähän vanhempana.

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 7 – Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan.

Helmet-musahaaste:
Musahaasteessa kuuntelin Maria Kalaniemen albumin Bellow Poetry vuodelta 2006. Se sopi tunnelmaltaan loistavasti tähän mystiseen pohjoiseen kolkkaan sijoittuvaan tarinaan. Sijoitan albumin haastekohtaan 40 – Suomalaista kansanmusiikkia 2000-luvulta. Kaikki haasteessa kuuntelemani musiikki löytyy Spotify-listalta Helmet-musaahaste 2018.

Kimmo Ohtonen: Ikimaa - Soturin tie

Kimmo Ohtonen: Ikimaa – Soturin tie
Otava 2018
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Eniten minua kiinnostaa tie
Kirsin kirjanurkka
Luetaanko tämä?


Seuraa Kirjaluotsia:

BLOGLOVIN’
BLOGIT.FI
FACEBOOK
GOODREADS

Tietoa kirjoittajasta

Kirjaluotsi on valmentaja ja viestijä, joka hengittää kirjallisuutta ja uskoo kaikenlaisten kirjojen ja tarinoiden elämänlaatua parantavaan voimaan. Kirjaluotsi kuvaa omia kokemuksiaan mieltä avartaneista tarinoista.

Jätä vastaus.