Maurice Hearn sits alone in the café bar at the ferry terminal. He turns the remains of a third brandy in its glass. You keep going any way you can. The motions of the alcohol are familiar: the easy warming, the calm sustain, and now the slow grading into remorse. A melancholy hour falleth. As afflicts a gentleman of colourful history. But, if he has nothing else to his name, he has his regrets, and these are not without value to the martyr’s self-portrait displayed in his mind’s eye. I am fifty-one years old, he thinks, and still at least halfways in love with meself. All told you’d have to call it a fucken achievement.

He turns a swivel on the barstool, curiously. He lets the good eye roam – he checks the place out. Spain again – its old, tatty charisma. You wake up again and it’s Spain again. There is another gap between boats. There may be disruptions once more on the Tangier side. Charlie Redmond is having a mad half-hour and is doing the stations of the cross around the terminal – male energy, the excess of. Maurice feels somehow that Dilly is nearby; he knows in his blood that she is near; there is a stirring inside.

Kevin Barry: Night Boat to Tangier

Night Boat to Tangier on irlantilaisen Kevin Barryn viimeisin romaani, joka oli ilmestymisvuonnaan 2019 Booker-palkinnon ehdokkaana. Romaani kertoo kahdesta ikääntyneestä huumekauppiaasta, Maurice Hearne ja Charlie Redmond, jotka istuvat Espanjan Algecirasin satamassa odottaen Tangierin laivaa. He ovat kuulleet, että Mauricen kolme vuotta kadoksissa ollut tytär Dilly olisi joko saapumassa tai lähtemässä tuolla laivalla. Odottaessaan laivan saapumista kaksi muotopuolta gangsteria keskustelevat menneisyydestään ja suhteestaan toisiinsa. Heidän välillään on vuosien varrella ollut sekä ystävyyttä että vihamielisyyttä. Heidän keskustelunsa paljastavat ristiriitaisen, kuluttavan ja häikäilemättömän elämäntavan, mutta myös herättävät kaipauksen menneeseen elämään.

Maurice ja Charlie ovat joskus olleet katu-uskottavia huumekauppiaita ja eläneet sen mukaista elämää sekä Irlannin Corkissa että pitkin Espanjan rannikkoa. Nyt sekin maailma on murroksessa ja nykyisin raha liikkuu laittomassa ihmiskaupassa. Siihen heillä ei ole enää kiinnostusta osallistua. He muistelevat loiston päiviään, kun rahaa tulvi ovista ja ikkunoista, mutta ennen kaikkea sitä tuhon kierrettä, joka lopulta tyhjensi taskut ja mursi mielen ja sielun: vääriä sijoituksia, päihderiippuvuutta, syrjähyppyjä, väkivaltaisia yhteenottoja, mielipuolista mustasukkaisuutta. Ja sen kaiken keskellä Dilly, jonka tapaamista molemmat niin kovasti odottavat. He kyselevät kaikilta satamaan eksyviltä, ovatko he nähneet tyttöä. Dill or Dilly? Dilly Hearne? She’s a small girl. She’s a pretty girl.

Kevin Barry on syntynyt Limerickissä vuonna 1969. Hänet tunnetaan omaperäisestä tyylistään, joka yhdistää huumoria, surumielisyyttä ja irlantilaista kansanperinnettä. Tässäkin romaanissa sohaistaan folkloristiikan puolelle, kun Maurice häiritsee keijukumpua erään rakennusprojektin yhteydessä. Sen jälkeen hän uskoo kaiken epäonnensa johtuvan tuosta virheestä. Epäonni taitaa kuitenkin olla lähinnä itseaiheutettua: rikollinen elämä ja monenlaiset muut ylilyönnit ovat ottaneet hänet valtaansa. Molempien miesten taustalla on myös suvussa periytyvää mielenterveysongelmaa ja yhdessä vaiheessa he ovat jakaneet jopa huoneen mielisairaalassa. Molemmat ovat myös rakastaneet samaa naista: Dillyn äitiä Cynthiaa. Näillä ikuisilla taistelupukareilla ja sydänystävillä on siis monella tapaa yhteenkietoutunut elämä, jonka psykologiset ulottuvuudet aukeavat lukijalle kirjan edetessä. Vähitellen selviää myös syyt Dillyn lähtöön. Kirjan lopetus jättää kuitenkin avoimeksi monia kysymyksiä ja antaa tilaa lukijan omalle tulkinnalle.

Kirjan vahvuus on Barryn kyky luoda kielellisesti vivahteikasta ja terävää dialogia. Hän käyttää paljon värikästä irlantilaista puhekieltä, joten osa kielen vivahteista saattaa mennä ohi. Barry lukee äänikirjan itse, mikä on harmi, sillä hän ei ole siinä erityisen taitava. Lukutavasta kuulee lähes kiusallisella tavalla, miten ylpeä hän on tuottamastaan tekstistä. Hän painottaa jokaista sanaa merkillisellä tavalla, ikään kuin jokainen yksittäinen sana olisi suuri lahja kuulijalle. Hän myös yrittää eläytyä päähenkilöidensä gangsterihabitukseen matalan möreällä äänellä ja lopputulos on lähinnä koominen. Turhautumista lisäsi espanjankielisten nimien ja sanojen ala-arvoinen ääntäminen. Jos sijoittaa kirjansa Espanjaan ja haluaa itse lukea sen äänikirjaksi, voisi sen verran ottaa selvää ääntämisestä, että kuuntelijan ei tarvitse irvistää jokaisen ”riokkalasillisen” kohdalla. Tällä kertaa en siis suosittele äänikirjaa, vaan kehotan lukemaan perinteisessä muodossa. Vasta kirjan loppuun päästyäni Kevin Barryn nimi alkoi soittaa kelloja. Kirjahyllystäni löytyy Barryn edellinen romaani Beatlebone (2015), jonka muistan ensimmäisellä yrityksellä jättäneeni kesken. Vuoden 2017 hyllynlämmittäjähaasteessa yritin uudelleen, mutta kirja jäi taas lukematta. Kolmas kerta toden sanoo?

Helmet-lukuhaaste 2023:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 30 – Kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Kevin Barry:
Night Boat to Tangier
Canongate Books 2019
Äänikirjan lukija: Kevin Barry

Sinua voisi myös kiinnostaa

Tana French: The Trespasser

Claire Keegan: Small Things Like These

Audrey Magee: The Colony

Anna Burns: Maitomies

Seuraa Kirjaluotsia

äänikirja englanninkielinen gangsterielämä helmet2023 helmethaaste huumeet Irlanti perhesuhteet psykologinen romaani ystävyys