Jokin armonjärjestys sinnuun oli iskostunu. Ennen sie tunsit perin vähästä myötäeloa köyhiä ja häjänalasia kohtan. Net, jokka viinaan olit suistunhet ja poronsa menettäny, olit laiskopaskoja lutikkalasseja, ei sinulla riittäny myötätuntoa semmosia kohtan.

Sinun isäsi rytöjuoppous ja sitä seurannu pieksentä ja arvollinen alentuminen, köyhyys ja nöyryytys oli saanhet sinut uskomaan, että jokanen vain omalla työllään saatto ittensä korottaa ja tulla säälliseksi ihmiseksi jälleen. Ja sie puolustit kruunun lakeja, että niitä piti nouvattaa eikä köyhän lähtiä itte oikeutta ajamaan.

Mutta sitten jo siekin aloit hoksata, ettei se laki ollu kaikille sama. Oli herrojen laki ja oikeus, oli uuisraivaajan oikeus, ko tämä saatto ittelleen noin vain läänittää tilan vanhoille jutamaille, jokka oli sabmenkansalle luvattu 1600-luvullaikuisiksi nautintamaiksi, kuninkaan lakikirjalla, ja niistä oli veroa maksettu niin norjalaisille, ruottalaisille, pirkkalaisille ko kainuulaisille, ja sitte vielä rosvolaisille tsuudeileki. Mutta näillä veroilla olthin maksettu sitä oikeutta porojen kanssa jutailla ikiaikasia reittejä, kalastaa ja mettän eläimistä kantaa satoa. Vaan nyt olikin asiat toisin.

Koetin ymmärtää, mitä on tapahtunut. Välillä mie pölkäsin, miten kova se heräämine sinussa oli. Sie näjit näkyjä, ja ylleensä net oli valosia ja hurjia ko tunturissa lumella juokseva aurinkotuuli. Välihin net oli ko lempiää suvantounta, vaan välillä nähit, mite mätä valu rytäleitten ja pahalaisten silimistä ja korppi nokki lukkari Grapen korvia.

Sitte saatoit yhtäkkiä tulla liikutuksiin, ko valo osu heränneitte päälle. Ja johatit kaikki kirkosta ulos kattomaan, ja huusit, miten heistä kulukee lämmi valovirta länttä kohti. Ja kaikki ihasteli ja huusi Herran ylistystä, vaikka se oli kylä Beaivvi-aurinko joka siellä laski.

Mie kajeksin tuota suurta tulta, joka teissä heränneissä roihusi. Ko koko Lapinmaa oisi syttyny tulehe.

– Katja Kettu: Brita-Kajsa

Katja Ketun uusi romaani Brita-Kajsa kertoo naisesta, joka jäi historiaan kuuluisan miehensä varjoon. Lars Levi Laestadiuksen puoliso Brita-Kajsa Alstadius (1805–1888) tunnetaan lähteissä lähinnä nimeltä, ja hänen elämästään tiedetään lopulta vähän. Kettu käyttää historian aukot taitavasti hyväkseen ja rakentaa niiden ympärille romaanin, joka tuntuu yhtä aikaa uskottavalta ja elävältä.

Tarina alkaa vuodesta 1861. Lars Levi Laestadius makaa kuolinvuoteellaan Pajalassa, ja Brita-Kajsa käy hänen vierellään läpi yhteistä elämää. Muistot vievät vuosikymmenten taakse aikaan, jolloin tuleva herätysliikkeen johtaja oli vielä levoton nuori mies. Jo heidän suhteensa alku kertoo paljon kummastakin. Lars Levi kosii Brita-Kajsaa, mutta jättää tämän odottamaan itseään toiselle paikkakunnalle. Kun miestä ei kuulu, nuori nainen lähtee yksin ja raskaana hiihtämään tämän perään vaatimaan luvattua avioliittoa. Siinä vaiheessa käy selväksi, ettei Brita-Kajsa ole mikään hiljainen sivustakatsoja.

Avioliitosta tulee pitkä, kiihkeä ja ristiriitainen. Lapsia syntyy viisitoista, vaikka kaikki eivät elä aikuisiksi asti. Brita-Kajsa hoitaa kodin, kasvattaa lapset, auttaa sairaita ja pitää arjen pyörät pyörimässä samalla kun Lars Levi tavoittelee tunnustusta milloin luonnontieteilijänä, milloin saamelaisen kulttuurin asiantuntijana ja lopulta uskonnollisena johtajana. Vaikka mies nousee romaanissa merkittäväksi historialliseksi hahmoksi, hänen kuvansa ei ole erityisen mairitteleva. Lars Levi näyttäytyy kunnianhimoisena, itsepäisenä ja usein vaikeana miehenä, joka tavoittelee tunnustusta lähes pakkomielteisesti. Silti hänessä on myös jotakin ihailtavaa. Hän puolustaa tinkimättä omaa kansaansa ja haastaa aikansa käsityksiä siitä, että lappalaiset olisivat alempiarvoisia kuin etelän herrat.

Erityisen kiinnostava sivujuonne liittyy ranskalaiseen tutkimusretkikuntaan, joka saapuu Lappiin etsimään eksoottista pohjoista kulttuuria. Laestadius toimii oppaana ja saamelaisen muinaisuskon asiantuntijana, mutta ongelmaksi muodostuu se, että kirkko on hävittänyt suuren osan niistä rummuista ja esineistä, joita vieraat haluaisivat nähdä. Jälleen kerran tilanteen pelastajaksi nousee Brita-Kajsa, jonka käytännöllisyys ja kekseliäisyys auttavat miestään säilyttämään kasvonsa.

Minua kiinnostivat eniten romaanin saamelaisuuteen liittyvät teemat. Luin juuri ennen tätä Elin Anna Labban romaanin Älä mene mereen, ja teokset keskustelivat mielessäni kiinnostavasti keskenään. Brita-Kajsa löytää paikallisista saamelaisista ystäviä ja yhteisön, johon hän kokee kuuluvansa. Aluksi Lars Levi suhtautuu näihin suhteisiin epäluuloisesti, mutta myöhemmin juuri saamelaisista tulee yksi hänen herätysliikkeensä tärkeimmistä tukijoukoista. Hän alkaa saarnata siitä, että Lapin lapset ovat Jumalan valittua kansaa ja että heidän tehtävänsä on levittää valoa pohjoiseen. Samalla romaani näyttää, miten hengellinen liike voi synnyttää sekä yhteisöllisyyttä että vaarallisia ylilyöntejä.

Yksi romaanin puhutuimmista piirteistä on sen runsas seksuaalisuuden kuvaus. Sitä on paljon, ehkä omaan makuuni enemmänkin kuin olisi ollut tarpeen. Silti pidin tavasta, jolla Kettu käsittelee aihetta. Seksi ei ole kirjassa vain rakkauden tai lisääntymisen väline, eikä myöskään pelkkää vallankäyttöä, vaikka sitäkin siihen liittyy. Herätysliikkeen hurmoksessa synninteon ja anteeksiannon rajat hämärtyvät paikoin pelottavalla tavalla. Toisaalta Brita-Kajsa ei näyttäydy uhrina tai miehensä halujen kohteena. Hänellä on oma seksuaalisuutensa, omat halunsa ja oma nautintonsa. Historiallisessa romaanissa tällainen näkökulma tuntuu yllättävän tuoreelta.

Kaikkein eniten ihastuin kuitenkin kirjan kieleen. Ketun käyttämä, kaunokirjallisesti muokattu pohjoisen murre soi läpi romaanin niin luontevasti, että siihen uppoutuu nopeasti. Kieli liikkuu vaivatta ronskista huumorista lyyrisiin kohtauksiin ja luo vahvan tunteen paikasta ja ajasta. Vaikka Brita-Kajsa on historiallinen henkilö, jonka elämästä tiedetään vain vähän, romaanin jälkeen tuntuu siltä kuin hänet olisi todella oppinut tuntemaan.

Katja Kettu:
Brita-Kajsa
Otava 2026

* Osta kirja Finlandia Kirjasta

Muissa blogeissa:
Annelin lukuvinkit
Kirjasta kirjaan
Kirjasähkökäyrä
Kirjojen kuisketta
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Sinua voisi myös kiinnostaa

Elin Anna Labba: Älä mene mereen

Ingeborg Arvola: Villien tuulten ranta

Laura Lähteenmäki: Marian kirja

Tina Harnesk: Lumeenkylväjät

Sinikka Labba: Saanantauti

Ann-Helén Laestadius: Varkaus

Rosa Liksom: Väylä

Katja Kettu: Rose on poissa

Seuraa Kirjaluotsia

Brita-Kajsa herätysliikkeet historiallinen romaani Katja Kettu Lappi Lars Laevi Laestadius lestadiolaisuus saamelaisuus