menu Menu
Katja Kallio: Yön kantaja
Kallio Katja, Kotimainen kaunokirjallisuus, Otava, Suomi 20/04/2017 8 kommenttia
Elena Ferrante: Uuden nimen tarina Edellinen Hyllynlämmittäjä-haaste Seuraava

Joka aamu Amanda muisti ensimmäiseksi että Sofia oli sanonut: kukaan ei pääse täältä koskaan pois. Mutta tieto ei mennyt perille asti. Se oli kilpistynyt kovaan kiiltävään kerrokseen, joka suojasi hänen mesiäistään.

Silkkinauhan jälkeen aamut alkoivat taas antaa Amandalle lupauksiaan, kuten ne olivat aina ennenkin tehneet. Mitä lupauksia? Ei hän tiennyt; hän ei ollut koskaan ennenkään kuullut niitä. Pikemminkin kyse oli siitä, että aamut lupasivat luvata jossain vaiheessa jotakin. Niin ohut lupaus, ja sittenkin se riitti. Se oli aina riittänyt.

Sofian nauha niskassaan hän astui aamuisin ovesta ulos kaikkien tosiasioiden läpi.

Tunnustan. Jostain syystä olen pitänyt Katja Kalliota kevyen romanttisen viihteen kirjoittajana, vaikka en ole lukenut aiemmin yhtäkään hänen kirjaansa. Mielikuvani juontaa juurensa Kuutamolla-elokuvaan, joka on tehty Kallion esikoisromaanin pohjalta. Koska en ole sen lajin kirjallisuuden ystävä, en ole viitsinyt vaivautua ottamaan selvää miten Kallion kirjailijanura on kehittynyt siitä eteenpäin. Ennen kuin nyt. Kun kuulin, että Kallion uusi romaani sijoittuu Seilin saarelle, kiinnostus heräsi heti. Olen ollut kiinnostunut Seilin saaresta siitä lähtien kun luin Victoria Hislopin romaanin Saari, ja sain tietää että myös Seilissä on ollut vastaavanlainen leprasiirtola. Yön kantaja ei kuitenkaan kerro Seilin spitaalisairaala-ajoista, vaan sijoittuu aikaan jolloin saari toimi naisten mielisairaalana. Kiitos Seilin herättämän kiinnostuksen, sain todistettua ennakkoluuloni täysin vääriksi. Katja Kallion Yön kantaja on vahvatunnelmainen ja kauniilla kielellään häikäisevä romaani poikkeuksellisesta ja väärinymmärretystä naisesta.

Yön kantaja on saanut inspiraationsa todellisen henkilön, turkulaisen Amanda Fredrika Aaltosen (1864-1918), elämänvaiheista. Amandan on aina ollut vaikea mahtua sen ajan tytöille ja naisille asetettuun muottiin. Äitinsäkin mukaan Amanda oli jo kohdussa vinoon kasvanut. Naapurustossa hänet tunnettiin Hassu-Amandana, jolla oli tapana puhua ja laulaa itsekseen, saada äkillisiä raivokohtauksia ja riisuutua yhtäkkiä alastomaksi kuin olisi tulessa. Eihän hän voinut kertoa, että pulmana oli hänen ihonsa, joka saattoi milloin hyvänsä muuttua pelkäksi valokerrokseksi. Sen läpi kaikki – äänet, hajut tai kaikki mitä hän näki – pääsi sisään ja kirveli ja syövytti häntä niin että mitä tahansa saattoi tapahtua. Nykytiedolla tätä olisi sanottu aistiyliherkkyydeksi, mutta siihen aikaan se oli silkkaa hulluutta ja tottelemattomuutta.

Kasvaessaan Amanda liitelee milloin missäkin, turuilla ja toreilla ja siltojen alla, mutta vankilakaan ei ole tarpeeksi rauhoittamaan Amandan levotonta sielua. Sitten saapuu kuumailmapallolentäjä Duplessis ja pian Amanda liitelee kaukana kattojen yllä, aina tarunhohtoiseen Pariisiin saakka. Hohto rapisee pian ja elämä Pariisissa muuttuu painajaiseksi. Monien vaiheiden jälkeen Amanda palaa Turkuun, josta hänet lähetetään Seilin sairaalasaarelle pakkohoitoon. Diagnoosina Insania epileptica menstrualis, epileptinen kuukautishulluus.

Amanda saapuu Seilille 26-vuotiaana. Pitkään hän uskoo, että pääsee pian pois, levättyään ja hengitettyään raikasta meri-ilmaa kesän yli. Mutta kun Sofiakin, se lempein hoitaja, sanoo kukaan ei pääse täältä koskaan pois, on pakko alkaa uskoa. Turun valot loistavat houkuttelevina, mutta ikuisesti saavuttamattomina. Saarella pätee omat tiukat sääntönsä ja naiset ovat täysin hoitajien mielivallan, huutamisen ja lyöntien armoilla. Mitä normaalimmin käyttäydyt, sitä hullummalta vaikutat. Hoitomuotoina pakkopaitaa, eristämistä ja jääkylpyjä. Ja niille jotka siihen kykenevät: työtä, työtä ja työtä. Amanda osoittautuu oppivaiseksi ja taitavaksi ja saa palkkioksi suurimman vapauden, mitä tällä saarella on mahdollista saada: hänestä tulee vapaakävelijä. Vapaa liikkuminen luonnonkauniilla saarella saa Amandan aistit taas heräämään ja viaton ja herkkä sielu altistuu myös rakastumiselle. Salatut kohtaamiset tekevät elämän taas merkitykselliseksi, niin kauan kuin pysyvät salattuina. Mutta tämän saaren naiset eivät ole oikeutettuja onneen ja rakkauteen.

Yön kantaja on sykähdyttävä romaani. Se hurmaa taidokkaalla kielellään, humalluttaa tunnelmallaan, tyrmää todellisuuspohjallaan. Naisten mielisairaala toimi Seilin saarella aina vuoteen 1962 asti. Juuri luettuani romaanin, huomasin Hesarissa jutun Seiliin liittyen. Viimevuosien trendin mukaisesti Seilikin on muuttumassa matkailusaareksi ja perinneyhdistys pelkää, että kasvava turistimäärä vaarantaa saaren kulttuuri- ja luontoperinnöt. Toivottavasti Amanda ja muut saaren kohtalotoverit saavat levätä rauhassa. Seili on innoittanut myös muita taiteilijoita. Päätänkin raporttini Seilistä Jenni Vartiaisen samannimisen laulun sanoihin:

Jos määränpää edessä häämöttää
Siel’ saari on tuomittujen
Jos Seiliin ken joutuu, hän Seiliin myös jää
kuolemaan heikot soudetaan

Halki synkän veen
vene hiljalleen
lipuu saareen syrjäiseen
Halki synkän veen
lipuu hiljalleen
Seiliin soudetaan
Seiliin soudetaan

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 1 – Kirjan nimi on mielestäsi kaunis.

Katja Kallio: Yön kantaja
Otava 2017
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Kirja vieköön
Kirjamuistikirja
Kirjasähkökäyrä
Kirsin kirjanurkka
Kulttuuri kukoistaa
Lumiomena
Rakkaudesta kirjoihin
Tekstiluola
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Katja Kallio mielisairaus Otava Seili Yön kantaja


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Ihana postaus ja tuo viereinen kuva kuvaa kauniisti kirjaa ja sen maailmaa, silloin kun Amanda hyppäsi matkalle mukaan.
    Amandan tarina on surullista luettavaa, mutta kirja on todella hieno. Pidin jo Kallion Säkenöivät hetket kirjasta, joka kuvaa ensimmäisen maailmansodan alkuvaiheita. Hieno historiallinen teos.

  2. Sää sen sanosit, sykähdyttävä kirja! Kallion romaani loistaa majakkana alkuvuoteni kirjakokemuksieni joukossa. Kieli ja kerronta veivät mennessään Amandan maailmaan.

  3. Voi miten kauniisti kirjoitit tästä. Bloggauksesi myötä Amandan tarina tuli taas elävästi mieleen. En minäkään ole Kalliolta muuta lukenut, ehkä kesällä on aikaa vaikka noihin Säkenöiviin hetkiin.

    1. Kiitos Riitta! Säkenöivät hetket on varmasti hyvä kesäkirja, kannessakin niin ihana rantakuva.

      Ja ai kamala mikä synti, tarkastelin juuri Kallion kirjoja Goodreadsissa ja tajusin, että olenhan minä lukenut yhden Kallion aiemmin: Syntikirjan. Lamput syttyi vasta kun luin kirjan kuvauksen. Ei kyllä mitään muistikuvaa siitä, mitä pidin kirjasta.

  4. Yön kantaja nappasi huomioni jo katalogissa, mutta en ole vielä ehtinyt lukemaan sitä. Kirjastossa on ihan kiitettävät varausjonotkin tästä. Pitää varmaan lukea, kunhan pikkuisen rauhoittuu, ehkä jo kesällä. Olen kuullut tästä hyvää niin monessa blogissa (spoilereita vältellen), että tiedän saavani otteessaan pitävän lukukokemuksen.

    1. Niina, kirja todella pitää otteessaan ja hurmaa kauniilla kielellään. Mahtavaa, että sinulla on tämä helmi vielä edessä!

keyboard_arrow_up