Keltaisen kivirakennuksen uumenissa sijaitsee oppilaskunnan kulahtanut kahvihuone, ahdettuna täyteen hiekan ja tomun kyllästämiä sohvia, kaiken nähneitä nojatuoleja. Seiniin on pinttynyt palaneen kahvin käry ja oviaukosta tupsahtelee ihmisiä tuon tuosta. Pälyileviä katseita, kohoavia kulmakarvoja.

Iiris ja Ässä löytävät tiensä kuhmuraiseen nojatuoliin, jossa he lojuvat sylikkäin eivätkä näytä lainkaan pelokkailta. Ässä torkkuu pää Iiriksen sylissä ja Iiris silittelee hänen takkuista tukkaansa. Iiris tuntee sellaista pistelevää onnea ja pelkoa ja jännitystä, joka ei jätä rauhaan edes öisin. Ilman Ässää Iiris hukkuisi itsensä ylitse vyöryvään kaupunkiin, uusiin ihmisiin, ääniin, kaiken totaaliseen muutokseen. Hän ymmärtää seisovansa uuden elämänsä kynnyksellä ja tieto siitä olisi omiaan lamauttamaan hänet, mutta yhtäkkiä joka paikassa hänen kanssaan on Ässä. Ässä on luotu keskipisteeksi. Ässä on aurinko, jota muut taivaankappaleet kiertävät. I feel just like Jesus’s son. PISSIS PUNX. Ässän kanssa kaikki on mahdollista.

Karla Malm: Lux

Siellä keltaisen kivirakennuksen uumenissa olevassa kahvihuoneessa on tullut itsekin vietettyä aikaa. Siis Kallion lukiossa, jossa Karla Malmin esikoisromaanin Lux päähenkilöt Iiris ja Ässä tutustuvat vuonna 2006. Oma aikani Kalliossa sijoittuu kymmenen vuotta siitä taaksepäin, mutta paljon tuttua toki tunnistan. Kallion kulmille tuli hiljattain palattua myös Jenni Toivoniemen romaanissa Valtakausi, joka puolestaan seuraa Torkkelin lukion kasvatteja 90-luvun Kalliossa. Otetaan siis toisesta romaanista vuosikymmen ja toisesta kouluympäristö, niin päästään aika lähelle omia nuoruusvuosiani. Ainakin teoriassa. Näiden romaanien maailma on kuitenkin niin alkoholin, huumeiden, seksin ja yleisen sekoilun kyllästämää, etten tunnista itseäni näistä nuoruuden kuvauksista. Tai en ainakaan tunnusta tunnistaneeni 😅

Vuonna 2006 Iiris aloittaa lukion Kalliossa, on yksi valituista. Heti ensimmäisenä päivänä Iiris ihastuu palavasti Ässään, jonka rotsin selässä lukee PISSIS PUNX ja joka asuu yksiössä Piritorin laidalla. Ässä edustaa vapautta ja vallattomuutta, josta juristiäidin kanssa Espoossa asuva Iiris on haaveillut. Suhde Ässän kanssa tarkoittaa kuitenkin syöksymistä maailmaan, jossa vietetään enemmän aikaa tupakkakalliolla ja Kallion räkälöissä tuopin äärellä kuin opintojen parissa luokkahuoneissa. Ensirakkaus tytön kanssa tuntuu Iiriksestä luontevalta, mutta toisaalta hän turhautuu, kun Ässä ei päästä häntä tarpeeksi lähelle. Iiriksen näkökulman rinnalla kulkee Ässän minämuotoinen kerronta, josta lukijalle avautuu näkymä Ässän toiseen elämään, josta Iiriksellä ei ole kuin aavistuksia. Sitä elämää leimaa menneisyys nuorisopsykiatriassa ja pakonomainen tarve hakeutua vaarallisiin suhteisiin vanhempien miesten kanssa. Ässällä on myös vaikea suhde maaseudulla asuviin vanhempiinsa, mutta sitä ei tarkemmin kirjassa avata.

Romaanin nimi Lux viittaa Lux Lisboniin, Virgin Suicides -elokuvan traagiseen päähenkilöön, jota Ässä pitää esikuvanaan. Minä en ole elokuvaa nähnyt, mutta Lisbonin siskoksiin olen tutustunut Jeffrey Eugenidesin romaanissa Virgin Suicides – Kauniina kuolleet, jonka pohjalta tuo Sofia Coppolan elokuva on tehty. Lisbonin teini-ikäiset siskokset päätyivät jokainen itsemurhaan, joten Ässän pakkomielle Lux Lisbonista tuntuu pahaenteiseltä. Myös Iiriksellä on omat lohtuelokuvansa ja sarjansa, mutta ne edustavat toisenlaista maailmaa. Äidin kanssa hän katsoo Cherbourgin sateenvarjoja ja maanantaisin hömppää eli Huippiksia ja Sinkkuelämää. Lapsuudenystävä Katjan kanssa he intoilevat Almodóvarista, erityisesti Todo sobre mi madre (Kaikki äidistäni) on tehnyt Iirikseen suuren vaikutuksen. Iiriksestä elokuva kertoo rakkaudesta, sukupuolesta ja ystävyydestä, Ässä näkee siinä vain menetystä ja kuolemaa. Oma tausta ja kokemukset vaikuttavat toki myös kulttuurin tulkintaan, mutta tässä asetelma on kuitenkin paikoin kliseinen: maaseudun ongelmanuori etsii samaistumispintaa vaihtoehtokulttuurista ja hyväosainen kaupunkilainen trendikkäämmistä valtavirtauksista.

Romaanin toisessa aikatasossa vuonna 2017 Iiris on palannut Barcelonan reissulta, jonka tuliaisena hän kantaa sisällään uuden elämän alkua. Yllättävä kohtaaminen Ässän kanssa vuosien tauon jälkeen hämmentää Iiristä. Kahden aikatason ja kahden kertojanäkökulman vaihtelu ei ehkä ole omaperäisin kerrontaratkaisu, mutta toimii tässä kontekstissa hyvin. Ainakin Valtakauden yhdeksän kertojan jälkeen tämä kahden henkilön ympärille keriytyvä tarina tuntui keskittyneemmältä ja sen maailmaan oli helpompi päästä sisään. Myös kielellisesti Lux on sujuva ja tavoittaa nuorten puheen luontevasti viljelemättä ylenmäärin kiroilua tai muita ärsyttävyyksiä. Parhaimmillaan Lux on kuvatessaan nuorten hapuilua lapsuuden ja aikuisuuden välillä. Sitä repivää tunnetta, kun samaan aikaan haluaisi pyöriä baareissa leikkimässä aikuista ja käpertyä kotisohvan nurkkaan katsomaan äidin kanssa lohtuelokuvia.

Näiden kahden Kallioon sijoittuvan nuoruuskuvauksen lisäksi voisin täydentää kokemuksen lukemalla Anni Ihlbergin viime vuonna ilmestyneen esikoisromaanin Ilonpilaaja, joka sekin sijoittuu Kallion lukioon. Olen kuitenkin tainnut hetkeksi saada tarpeekseni tästä menneiden kaivelusta ja nuorten sekoiluntäyteisestä itsensäetsiskelystä. Tämä entinen nuorisolainen taitaa nyt keskittyä ihan muihin teemoihin vähän aikaa. Tosin nimensä puolesta Ilonpilaaja voisi olla näistä se itselle osuvin, kun en omaa Kallio-nuoruuttani löytänyt noista känni- ja huumesekoiluista. 😜

Karla Malm:
Lux
Like 2022
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Kirjakaapin kummitus

Sinua voisi myös kiinnostaa

Jenni Toivoniemi: Valtakausi

Tove Ditlevsen: Nuoruus

Saara Turunen: Järjettömiä asioita

Monika Fagerholm: Kuka tappoi bambin?

Suvi Vaarla: Westend

Jeffrey Eugenides: Virgin Suicides – Kauniina kuolleet

Pirjo Toivanen: Pyhä paha perhe

Seuraa Kirjaluotsia

aikuistuminen esikoisromaani Kallio Karla Malm Lux nuoruus sateenkaarikirjallisuus taidelukio ystävyys