Tunteita oli kaksi. Muistin erään psykiatrin joskus sanoneen, että tunteita pitää eritellä ja tutkia hieman kauempaa, emme kykene analysoimaan niitä silloin kun ne ovat tuoreita. Omani olivat olleet pakastimessa jo pari kuukautta, joten nyt oli sopiva hetki tutkiskella niitä.

Tunteita ei näe, joten helpottaakseni niiden erittelyä kuvittelin ne maustamattomiksi broilerin rintafileiksi. Valitsin rintafileet, koska niistä tuli mieleen rintakehä, sen alla on sydän, johon ihminen sijoittaa tunteensa, vaikka oikeasti tunteet asuvat aivoissa.

Kari Hotakaisen Kantaja on tämän vuoden Kirjan ja ruusun päivän nimikkokirja, eli sen saa 23.-25.4. kylkiäisenä yli 15 €:n kirjaostoksesta. Pakkohan se oli käydä hakemassa. Mukaan tarttui Anthony Doerrin hiljattain Pulitzer-palkittu Kaikki se valo jota emme näe sekä ensi viikolla 6-vuotta täyttävälle pojalle lahjaksi hankittu Noora ja Jenna Kunnaksen Kaheli sakki ja kauhujen kaappi. Näistä tulette varmasti kuulemaan blogissa. Tässä yhteydessä on hyvä mainita, että suurin osa blogissa käsittelemistäni kirjoista on lainattu kirjastosta, nyt en vaan tuota Doerria malttanut odottaa. Jos joskus satun arvostelukappaleita saamaan, ilmoitan siitä kyllä selkeästi jutussani.

Mutta siis asiaan. Hotakaisen Kantaja kertoo FM Timo Kalliosta, joka on erinäisten pätkätöiden kautta päätynyt töihin hautausmaan puistonhoitajaksi. Puistonhoidon ja hautojen kaivuun lisäksi Timoa pyydetään välillä kantajaksi hautajaisiin, joissa ei ole ollenkaan tai vain vähän omaisia paikalla. Näiden hylättyjen vainajien elämä ja kuolema alkaa vaivata filosofi-Timoa sen verran, että se vaikuttaa jo uniin. Elämän ja kuoleman kysymyksiä pohtiva Timo alkaa rustata keksittyjä muistokirjoituksia näille elämän hylkäämille, mutta niiden lukeminen ääneen haudalla saa seurakunnan naissuntion hermostumaan. “Kannatta keskittyä eläviin. Tällä palstalla kun työskentelee, on mahdollista seota.”

Puhelu vanhan luokkakaverin, nykyisen psykologin kanssa, sysää yksinäisen Timon jahtaamaan nuoruuden ja elämänsä ainoaa rakastettua Hannelea. Elämän kolhiman Hannelen löytämisestä tulee Timolle lähes pakkomielle, joka symboloi matkaa elämän kulisseista kohti etulavoja, passiivisesta tarkkailijasta kohti toimivaa yhteiskunnan jäsentä. Kerrankin hän antaa jotain tapahtua elämässään! Hannelen löytäminen ei sitten olekaan niin helppoa ja väliin astuu myös pari sinitakkista.

Kantajan kieli on taattua, oivaltavaa Hotakaista, mutta toki tällainen väliromaani ei yllä muiden hänen romaaniensa tasolle. Eikä ole varmasti tarkoituskaan. Satuin juuri kuulemaan Yle Puheelta pätkän Hotakaisen haastattelusta, jossa hän kertoi, että Kantaja piti kirjoittaa melko nopealla aikataululla. Loistavia heittoja kirjasta kyllä löytyy. Mieleen jäi monta yksittäistä lausetta, kuten “Syksy oli pidemmällä kuin minä koskaan”, tai nokkelaa vertausta kuten tuo ylle kirjoittamani lainaus, jossa Timo käsittelee tunteitaan kuvittelemalla ne broilerin rintafileiksi. Pitäisiköhän alkaa käyttää omissa valmennuksissa, heh..

Kaikki kirjan hahmot ovat rikkinäisiä sieluja ja (melko mustasta) huumorista huolimatta, kirjan tunnelma on mollivoittoinen. Ulkopuolisuuden teema on Hotakaiselle tyypillinen, mutta aina niin kiinnostava. Onneksi loppu antaa myös toivon kipinän.

Kari Hotakainen: Kantaja
Kirjakauppaliitto 2015.

Lisäys 4.5.2015: Kirjan tunnelmiin pääsee myös valokuvanäyttelyssä Yksin viimeisellä matkalla. Valokuvaaja Trond H. Trosdahl on kuvannut kahden vuoden ajan hautajaisia, joissa vainajilla ei ole ollut yhtään saattajaa viimeisellä matkallaan. Näitä koskettavia kuvia yksinäisyydestä pääsee katsomaan toukokuun ajan galleria-kahvila Aulassa Oulunkylän kirkolla. Ehkäpä kuvien avulla on myös helpompi päästä lähemmäs FM Timo Kallion sielunmaisemaa. Lue Hesarin juttu näyttelystä.

#kirjanjaruusunpäivä Kantaja Kari Hotakainen ulkopuolisuus