Vanhemmuus on käsittämättömän paljastavaa. Päivien vaihtuessa ja vuosien kuluessa roolit putoavat väkisinkin pois. Vanhemmat suuttuvat lapsilleen ja lapset vanhemmilleen, niin asia vain on: läheisyyden kitka aiheuttaa jatkuvaa hankausta ja välillä suoranaisia yhteentörmäyksiä. Useimmiten niistä selvitään. Jälkiä jää, mutta ihmisyytemme ylipäätään koostuu muiden ihmisten meihin jättämistä jäljistä.

Isinä ja äiteinä emme ole sellaisia kuin haluaisimme olla, olemme sellaisia kuin olemme. Useimmiten se riittää. Rakkaus riittää, ja rakkautta vanhempien ja lasten välillä on aina, usein piilossa vaikeampien tunteiden alla mutta silti sitä on. Siihen pitää vain luottaa.

Juha Itkonen: Teoriani perheestä

Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Juha Itkonen on viime vuosina kirjoittanut omakohtaisella otteella, omista ja perheensä kokemuksista ammentaen. Minulla odottaa vielä hyllyssä lukemattomana edellinen perhekuvaus Ihmettä kaikki, mutta tartuin tähän perheteemaa laajentavaan uutuuskirjaan Teoriani perheestä. Siinä Itkonen kuvaa perhe-elämää omassa lapsuudenperheessään 70- ja 80-luvun Hämeenlinnassa ja sen rinnalla vie lukijan keskelle oman nelilapsisen suurperheensä arkea 2000-luvun Helsinkiin. Vaikka haasteitakin perheen elämässä on, kirjan perusvire on jopa radikaalin positiivinen ja onnellisuutta korostava. Itkonen toivoo myös positiivisuutta perhepuheeseen: ruuhkavuosien sijaan voisi puhua elämän täyteydestä ja lapsiperhearjen sijasta perhe-elämästä. Minusta arkikin on ihan kivaa, joten suurta sävyeroa en tuosta tavoita. Mutta toki hyvän ajatuksen tavoitan.

Itkonen kirjoittaa omasta perhe-elämästään koskettavasti, samaistuttavasti ja eläväisesti. Koska olemme samaa ikäluokkaa, 80-luvun lapsuuden kuvauksesta nousi myös omia muistoja mieleen. Ja tietysti myös ajatukset vanhemmuudesta herättivät omia pohdintoja. Itkonen kirjoittaa kyllä etuoikeutetun keskiluokkaisen valkoisen miehen ja monilapsisen ydinperheen näkökulmista, mutta tuo moneen kertaan esiin tiedostavansa näkökulman rajallisuuden. Rohkeasti hän käsittelee myös naisten asemaa yhteiskunnassa ja ottaa kantaa esimerkiksi keskusteluun intensiivisestä äitiydestä. Hän tiedostaa omat heikkoutensa ja vahvuutensa kasvattajana ja peräänkuuluttaa armollisuutta niin vanhemmuuteen kuin siitä keskustelemiseen. Tuo yllä olevan lainauksen ajatus riittämisestä sellaisena kuin on ja luottamuksesta rakkauteen on minusta hieno. Sukupolvelta toiselle periytyviä toimintamalleja ja toisaalta eroavaisuuksia eri aikakausien vanhemmuuden välillä Itkonen käsittelee kiinnostavin ja tunnistettavin esimerkein ja koskettavaa on myös kuvaus vanhempien ikääntymisestä. Monia muitakin viisaita oivalluksia Itkonen välittää sellaisella lämpimällä kokemusasiantuntijan äänellään.

Täytyy tunnustaa, etten ehkä muuten olisi lukenut tätä kirjaa, mutta minua kiinnosti siitä tehty rikastettu äänikirjaversio. Englanniksi olen kuunnellut paljon kirjoja, joissa on hyödynnetty musiikkia esimerkiksi lukujen välissä. Myös joitain laajemmalla äänimaailmalla varustettuja kirjoja on tullut vastaan, joista upeimpia kokemuksia on ollut Bonon omaelämäkerta Surrender muusikon itsensä lukemana. Siinä oli lukujen välissä uusia sovituksia bändin biiseistä ja kaikenlaisia ääniefektejä ukkosenjylinästä Monthy Python -sketseihin ja irkkupubin taustahälinään. Suomessa tällaisiin rikastettuihin äänikirjoihin en ole aiemmin törmännyt. Itkonen lukee kirjan itse ja välillä taustalla kuullaan hänen lastensa puhetta ja muita perheen elämän ääniä: iltasadun lukemista, keittiöpuuhia ja kiukutteluakin. Joidenkin lukujen välissä kuullaan Itkosen omaa rauhallista instrumentaalimusiikkia. Äänikirjan äänisuunnittelusta vastaa Miki Brunou. Ei tuo nyt aivan Bonon tasolle nouse, mutta ihan kivasti äänimaisema tuo tunnelmaa muutenkin sympaattiseen perhetarinaan. Monesti lasten kommentit ja rallatukset tuovat hymyn huulille. Mahtava oli esimerkiksi lopussa oleva lapsen esittämä kysymys: Isi, kummasta tykkäät enemmän: marengista vai kirjan kirjoittamisesta? Ei ole vaikea arvata, kumpi on Juhan vastaus.

Kerronta risteilee ajassa vuodesta 1975 aina vuoteen 2022 saakka. Varsinkin äänikirjaa kuunnellessa epäkronologiset aikapomput ovat välillä hankalia, mutta tämä teos pysyi kiitettävästi kasassa. Kuten Tuija bloggauksessaan, myös minä ihmettelin alkuun henkilöiden peitenimiä. Sen vielä ymmärsin, että lapsista käytetään sellaisia nimiä kuin pikku karhu ja pikku tiikeri, mutta miksi ihmeessä vaimo on nimeltään Rose. Varsinkin kun äänikirjan taustanauhoissa vaimon oikea nimi taisi kastetilaisuudessa papin suusta kuulua. Ilmeisesti siis Ihmettä kaikki teoksessa näitä samoja nimiä on jo käytetty, mutta annetaanko siellä jotain selitystä nimivalintoihin, sitä en tiedä. Samalla outo nimivalinta saa pohtimaan kirjan kaunokirjallista ulottuvuutta. Vaikka äkkiseltään kirja tuntuu enemmän muistelmateokselta kuin kaunokirjallisuudelta, kustantaja on luokitellut tämän kotimaisen kaunokirjallisuuden alle. Itkonen itse sanoo kirjassaan: Kerron tässä kaikenlaista, mutta valitsen täysin vapaasti mitä kerron ja millä tavoin sen teen. Kiinnostavasti hän pohtii myös muistojen petollisuutta. Tavallaan kaikki omasta elämästä kirjoittaminen on fiktiota, sillä kovin luotettavina ei omia muistikuviaankaan voi pitää. Tässä teoksessa genrerajat häilyvät muutenkin, sillä välillä kerronta on hyvinkin esseemäistä tai muistuttaa kolumnia. Itkonen onkin kirjoittanut paljon kolumneja erilaisista aiheista ja nostaa kirjassa esiin joitakin nuorena isänä kirjoittamiaan tekstejä. Lopussa Itkonen tarjoaa perhe-elämästä kymmenen teesiä, jotka tiivistävät hänen “teoriansa” perheestä. Nostan niistä esiin ensimmäisen ja viimeisen, koska ne tiivistävät hyvin kirjan lempeää tunnelmaa ja sanomaa: 1. Ole kiltti. […] 10. Rakasta.

Helmet-lukuhaaste 2023:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 10 – Kirjassa on ohjeita ja neuvoja.

Juha Itkonen:
Teoriani perheestä
Gummerus 2023
Äänikirjan lukija: Juha Itkonen

Muissa blogeissa:
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Sinua voisi myös kiinnostaa

Rachel Cusk: Mykkäkoulu

Joonatan Tola: Punainen planeetta & Hullut ihanat linnut

Suvi Vaarla: Kadonnut aika

Harri Hertell: Tiedän sen olevan rakkautta

Juha Itkonen & Kjell Westö: 7 + 7 – Levottoman ajan kirjeitä

Jonas Hassen Khemiri: Isän säännöt

Seuraa Kirjaluotsia

äänikirja helmet2023 helmethaaste Juha Itkonen lapsiperhe lapsuus omaelämäkerrallinen perhe Teoriani perheestä