menu Menu
Juha Itkonen & Kjell Westö: 7 + 7 - Levottoman ajan kirjeitä
Itkonen Juha, Kirjeet, Otava, Suomi, Westö Kjell 18/12/2019 0 kommenttia
Olga Tokarczuk: Vaeltajat Edellinen Kirjabloggaajien joulukalenteri 2019 - 16. luukku - Joulu kirjojen kertomana Seuraava

Marraskirjeessäsi oli tiettyä itsekritiikkiä – onko edes oikein kirjoittaa näin isoista, painavista asioista – mutta aion palata joka ikiseen aiheeseen jonka nostit esiin. Maailmassa on niin monia sanan säilän käyttäjiä, niin monia jotka tuottavat nokkelia sutkauksia, niin monia jotka tuhoavat mielipidevastustajansa yhtä kevyen itsestäänselvästi kuin sammakko siirtyy lumpeenlehdeltä toiselle. Olkaamme toisenlaisia, olkaamme raskassoutuisia! Muutama vuosi sitten tutkijat kertoivat, että ihmisen keskittymisaika on nykyään lyhyempi kuin kultakalalla (jolla se on 9 sekuntia). Suhtaudun väitteeseen epäillen – miten niin moni meistä siinä tapauksessa jaksoi katsoa kaikki ”Babylon Berlinin” jaksot tai lukea Elena Ferranten koko Napoli-sarjan? – mutta haluan kuitenkin korostaa, miten arvokasta kärsivällinen pohdiskelu on meidän ohivilahtavana, asiasta toiseen hypähtelevänä aikanamme.

Juha Itkonen & Kjell Westö: 7 + 7 – Levottoman ajan kirjeitä. Ote Westön kirjeestä.

On helppo olla samaa mieltä Kjell Westön kanssa yllä olevasta toteamuksesta: on todellakin arvokasta pohdiskella asioita rauhassa ja syvällisesti tänä aikana, joka kannustaa lähinnä nopeisiin sanaryöpsäyksiin. Ja kyllä, onneksi on vielä meitä, jotka osaamme nauttia syväsukelluksista kirjallisuuteen ja kulttuuriin pikaviihteen sijasta. Yhdestä asiasta olen kuitenkin eri mieltä: raskassoutuisia nämä Juha Itkosen ja Kjell Westön toisilleen kirjoittamat kirjeet eivät ole. Pitkiä ja polveilevia kyllä, usein teemoiltaan painavia, mutta niin taiten ja kiinnostavasti kirjoitettuja, että niitä suorastaan ahmii. Kuuntelin kirjan äänikirjana, jossa kirjailijat lukevat itse omat kirjeensä. Tämä teki niistä vielä autenttisempia. Tuntui hauskalta, kun Itkonen ja Westö purkivat sydäntään suoraan korvaani. He pitivät minulle seuraa siivotessa, kävelyillä ja unettomina iltoina.

Kahden kirjailijan kirjeenvaihtokirjan alkuasetelma on siinä mielessä erikoinen, etteivät kirjeet ole syntyneet spontaanisti, vaan kustantajan ehdottamana. Tällainen hieman keinotekoinen asetelma mietityttää. Miten henkilökohtaisiin kirjeisiin vaikuttaa se, että tietää samalla kirjoittavansa kirjeitä kenen tahansa luettavaksi? Itkonen ja Westö ovat aiemmin tunteneet toisensa vain etäisesti kollegoina ja ensimmäisestä kirjeestä käy ilmi, että Itkonen on parikymppisenä toimittajana haastatellut jo menestystä niittänyttä Westötä. Westö ei edes tätä kohtaamista muista. Onkin yllättävää, miten avoimia ja henkilökohtaisia kirjeistä lopulta muodostuu. Kirjeiden myötä lukijakin pääsee osalliseksi kahden kirjailijan välille kehittyvästä lämpimästä ystävyydestä, joka vaikuttaa vilpittömältä ja koskettavalta. Turun Kirjamessuilla kuuntelin miesten yhteishaastattelua kirjastaan ja rennon oloiset kirjailijat tuntuivat aidosti löytäneen toisistaan hengenheimolaisen.

Yhteensä 14 kirjettä ajoittuvat vuoden 2017 syksystä vuoden 2019 maaliskuuhun saakka. Kirjeiden teemat liikkuvat siis hyvin ajankohtaisissa aiheissa. Käsittelyyn pääsevät useampaankin otteeseen mm. ilmastonmuutos, #metoo, Trump, kulttuurinen omiminen, kieli- ja vähemmistöpolitiikka, isänmaallisuus. Yhteiskunnallisten teemojen ohella kirjailijat pohtivat hyvin henkilökohtaisella tasolla esimerkiksi isyyttä, ikääntymistä, rakkautta, haavoittuvuutta, muistamista, menetyksiä. Tietysti kirjoittamiseen ja kirjailijuuteen liittyvät teemat ovat vahvasti esillä myös. Molemmat avautuvat kirjojensa saaman kritiikin satuttavuudesta ja kirjailijan työhön liittyvistä varjopuolista. Erityisesti Itkonen avaa epävarmuuksiaan, jotka syntyivät romaanin Palatkaa perhoset saaman kritiikin myötä. Westö yrittää häntä sitten kokeneempana kollegana tukea ja yllättäen kirjeprojektin aikana Itkonen julkaiseekin hyvin omakohtaisen romaanin Ihmettä kaikki. Se myös kirvoittaa ystävyksissä mielenkiintoista pohdintaa autofiktion ja fiktion rajoista.

Kirjeiden välillä kuluu usein viikkoja tai kuukausia ja kirjeet ovat tavattoman pitkiä – etenkin Westön polveilevat ja hyvin syvällisesti asioita pohdiskelevat kirjeet. Äänikirjassa yksi kirje saattaa olla reilusti tunnin mittainen. Mietin millä tavalla hieman lyhyemmät mutta ajallisesti tiheämmin kirjoitetut kirjeet olisivat vaikuttaneet teemojen käsittelyyn. Välillä kirjeissä oli turhalta tuntuvaa ”ajattelin palata tähän nostamaasi teemaan x, mutta koska nyt on jo ihan eri vuodenaika, niin kirjoitanpa jostain ihan muusta” -selittelyä. Verkkaisen kirjoitustahdin kyllä ymmärtää: Westö suhaa kirjansa tiimoilta ympäri maailmaa (ja kokee huonoa omaatuntoa lentämisestä) ja Itkonen yrittää selvitä arkihaasteista teinin, pikkukoululaisen ja kaksosvauvojen isänä (ja pohtii miten mahduttaisi yhtälöön romaanin kirjoittamisen vaativan ajan ja tilan).

Oli kiinnostavaa kurkistaa näiden kirjailijoiden pään sisään, jonne he auliisti antoivat ainakin tietyiltä osin avoimen näkymän. Arvostan sitä avoimuutta ja rehellisyyttä, jolla nämä yleensä kirjojensa taakse piiloutuvat miehet asettivat itsensä haavoittuvaan tilaan kirjoittamalla myös niistä häpeänsekaisista ja hauraista tunteista ja ajatuksista, joista ei joka päivä turuilla ja toreilla huudella. Sellainen paljaus ja haavoittuvaisuus saa ainakin minussa aikaan empatian läikähdyksen, joten suhtauduin enimmäkseen lämpimin tuntein näihin avauksiin. Välillä homma meni kollegoiden väliseksi selkään taputteluksi ja myötäsukaiseksi silittämiseksi, turhautumisen ja kiukun puuskat osoitettiin ”yhteisille vihollisille”, joista osa mainittiin myös nimeltä. Joku siis saattaa näistä kirjeistä provosoituakin. Suurimmalta osin kirjeissä on kuitenkin solidaarinen ja hyväksyvä tunnelma. Koskettavinta antia olivat isyyteen liittyvät pohdinnat ja muuttuva rooli suhteessa omiin ikääntyviin tai Westön tapauksessa edesmenneisiin vanhempiin.

Seuraava suuresti odottamani kirjeenvaihtokirja ilmestyy jo tammikuussa, kun Gummerus julkaisee Petri Tammisen ja Antti Röngän kirjan Silloin tällöin onnellinen. Tämä isän ja pojan välinen kirjeenvaihto on Itkosen ja Westön kirjasta poiketen syntynyt spontaanisti ja kirjeitä kirjoittaessaan he eivät ole tienneet niiden päätyvän kirjan kansien väliin kaikkien luettavaksi. Kiinnostavaa siinä mielessä verrata näitä kahta kirjeenvaihtokirjaa, miten tietoisuus kirjeen lukijasta / suuresta yleisöstä heijastuu kirjeisiin. Vaikka molemmissa on kyse kahden kirjailijan välisestä kirjeenvaihdosta, on selvää, että isän ja pojan suhde vs. kahden etäisen kollegan suhde luo aivan erilaisen lähtökohdan vuoropuhelulle.

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 34 – Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia.

Juha Itkonen & Kjell Westö:
7 + 7 – Levottoman ajan kirjeitä
Westön kirjeet suomentanut Laura Beck
Äänikirjan lukijat: Juha Itkonen, Kjell Westö
Otava 2019
Kuunneltu Storytelista

Muissa blogeissa:
Kirjavinkit
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

äänikirja helmethaaste Juha Itkonen kirjeenvaihtokirja kirjeet Kjell Westö Levottoman ajan kirjeitä Otava


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

keyboard_arrow_up