Lähden kävelemään kodin suuntaan. Jonnekin on käveltävä. Eksistenssi on tiheä sarja valintoja, jotka johtavat liikkeeseen. Valintatilanne ei ole risteys vaan kolmiulotteinen avaruus, jossa rajaton määrä potentiaalisia toimintatapoja avautuu joka suuntaan, ja pysähtyminen on mahdotonta, koska aikaa ei voi seisauttaa, sillä pysähtyminenkin on liikettä, nimittäin liikettä ajassa, joka pakottaa taas uusien vaihtoehtojen äärelle, valintojen väliseen tilaan, josta ei ole muuta reittiä ulos kuin uusi valinta, uusi päätös toimia, tai olla toimimatta, josta seuraa taas väistämättä uusi päätös ja niin edelleen; voin päättää lähteä kävelylle tai lukea kirjastossa sanomalehteä, ja jos päätän lähteä kävelylle, on päätettävä vaatetus ja reitti ja päämäärä ja niin edelleen, ja päämäärässä taas uudet vaihtoehdot odottavat lepotilassa, vielä hahmottomina ja näkymättömissä, ja voin päättää mennä rautatieasemalle tai päättää olla menemättä rautatieasemalle. Laura.

J. P. Laitinen: Lume

J. P. Laitisen romaani Lume oli viime vuonna Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon ehdokkaana. Viime syksyn ehdokaslista pääsi yllättämään, sillä en ollut lukenut ehdokaskirjoista yhtäkään vaikka yleensä tulee kotimaisia esikoiskirjoja jonkin verran luettua. Lume vaikutti ehdokkaista eniten minun kirjaltani eikä ensivaikutelma onneksi osoittautunut vääräksi. Laitinen kirjoittaa tuoreella tavalla ja kertojan sielunfilosofinen tajunnanvirta kaappaa lukijan vastustamattomasti mukaansa tihenevään tunnelmaan. Lume on yhdenpäivänromaani myös siinä mielessä, että sen haluaisi lukea yhdeltä istumalta.

Filosofi Henry Qualia on saanut lähteä yliopistolta, mutta uskoo vielä olevansa se joka nauraa viimeisenä. Hän on saamassa valmiiksi suuren läpimurtonsa, teorian fiktiivisestä ihmisestä, joka tulee hänen mukaansa pelastamaan ihmiskunnan ja nostamaan hänet lähes jumalan asemaan. Fiktiivinen ihminen ymmärtää, ettei ole yhteisiä totuuksia, on vain loputtomasti yksityisiä, eksklusiivisia todellisuuksia. Fiktiivinen ihminen ei tunne kipua ja voi parantaa itsensä, koska ymmärtää psyykensä todellisen potentiaalin. Epiktetoksen kuuluisa lause ”Ihmisiä eivät järkytä asiat vaan heidän uskomuksensa niihin” toimii lähtökohtana teorialle, joka lupaa vapauttaa ihmisen kärsimystä aiheuttavista sisäistä narratiiveista. Henryn teoria joutuu kuitenkin todelliselle koetukselle, kun eräs aamuinen puhelu saa filosofin pasmat sekaisin.

Yhdenpäivänromaani käynnistyy siis puhelusta. Henryn piti kirjoittaa placebosta ja nocebosta, kun puhelu sairaalasta keskeyttää hyvin alkaneen aamun. Laura, Henryn rakkaus kymmenen vuoden takaa, makaa sairaalassa vakavasti sairaana ja Henry on jostain syystä merkitty lähiomaiseksi. Töistä ei tule enää mitään ja Henry lähtee vaeltamaan kaupungille seuranaan jatkuva sisäinen puhe fiktiivisestä ihmisestä, joka näyttää johtavan hänet junaan ja kohti Lauraa. Päivän edetessä käy yhä selvemmäksi, että Henry on tehnyt fiktioteoriasta oman selviytymiskeinonsa, jonka turvin hän voi jatkaa elämistä omassa valheessaan. Oikeasti hän on rakkaudessa siipeensä saanut ja pohjattoman yksinäinen ressukka ja kaiken lisäksi hassannut alzheimeria sairastavan äitinsä rahat tutkimuksensa rahoittamiseen.

Jollain tapaa Qualian reaalimaailmasta vieraantunut haahuilu ja tapa ajautua tahattoman koomisiin tilanteisiin muistuttaa Mikko Rimmisen herra Lyytä romaanissa Jos se näyttää siltä. Tosin puheliaisuudessa Henry Qualia on Lyyn täysi vastakohta. Kun Qualia pääsee julistamaan teoriaansa, häntä on mahdoton vaientaa. Sen sijaan kuulija saattaa mykistyä, kuten käy poloiselle tarjoilijalle, joka erehtyy huomauttamaan Qualiaa omien eväiden syönnistä junan ravintolavaunussa. Seuraa pitkä luento (sivumäärällisesti 7,5 sivua) perusteluja, miksi tarjoilijan pitäisi antaa Qualian nauttia rauhassa omenataskunsa. Eipä erehdy toista kertaa ojentamaan filosofia yhteisten normien rikkomisesta!

Laitinen kirjoittaa sujuvaa filosofialla ja psykologialla kuorruttettua tajunnanvirtaa, jota on miellyttävä lukea. Kiinnostava kikka kerronnassa on tekstin lomaan kaarisulkeilla erotetut huomiot, jotka antavat vihjeitä siitä mitä Henry sisäisen maailmansa ulkopuolella havainnoi {Lähtevät junat}{Lintujen ruokkiminen kielletty}. Ensin ihmettelin mitä kummaa tarkoittavat esimerkiksi kirjainyhdistelmät {ZSX} {FXC} mutta taisivat olla Henryn bongaamia auton rekisteritunnuksia. Tästä tuli hauskasti mieleen sosiaalipsykologian opintojeni eräs kurssi, jossa luennoitsija antoi tehtäväksi kotimatkalla yrittää olla lukematta mitään. Ihan mahdoton tehtävä! Muutenkin oli usein sosiaalipsykologian opinnot mielessä kirjaa lukiessa, tuttuja ajatuksia ja tutkimuksia tuli vastaan Henryn puheissa. Lume on sopivasti älynystyröitä hierova romaani, jonka kekseliäs kerronta ilahduttaa.

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 22 – Kirjassa on epäluotettava kertoja.

J. P. Laitinen: Lume
Teos 2019
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Tarukirja

Sinua voisi myös kiinnostaa

Anja Portin: Muistokirjoitus

Annastiina Storm: Kerro, kerro

Mikko Rimminen: Jos se näyttää siltä

Akseli Heikkilä: Veteen syntyneet

Seuraa Kirjaluotsia

esikoisromaani filosofia helmethaaste J. P. Laitinen Lume Teos yhdenpäivänromaani