menu Menu
Ivy Compton-Burnett: More Women Than Men
Compton-Burnett Ivy, Iso-Britannia, Pushkin Press, Ulkomainen kaunokirjallisuus 13/09/2021 2 kommenttia
Katja Kallio: Tämä läpinäkyvä sydän Edellinen Elizabeth Gaskell: North and South Seuraava

“It is a foolish theory that a man should not give his life to teaching girls,” said Josephine. “A woman would not be ashamed of teaching boys; and the two things are just the same.”

“They may be said to be the opposite of each other,” said Simon. “But I am of your mind, my dear; I am not above teaching anyone.”

“We should be strange people, indeed, to be above that.”

“We should, in two ways,” said Simon.

“I am above teaching girls in the despicable way,” said Gabriel.

“You are a very young man,” said Josephine. “It would not be suitable for you or for them. But your opportunities would have been very different, if I had been above teaching them, or below it. The one, as your uncle says, was as likely as the other.”

“Don’t say it was all done to prepare for my future, the future that does not come to pass.”

“Are you at home, madam?” said the maid at the door.

“Well, I think we may say we are, Adela,” said Josephine. “I cannot see any reason why we are not.”

“Adela means, are we ready for guests?” said Simon, with his faint frown.

“Well, I think we are. Here is a good fire, and a good tea, and everything governed by law and order. It seems to me rather an opportune moment for guests. The more, the merrier, I say for my part.”

Ivy Compton-Burnett: More Women Than Men

Ivy Compton-Burnett on ollut tutustuttavien kirjailijoiden listallani pitkään ja pakottava tarve saada ICB:tä käsiini kasvoi, kun luin Paula Byrnen kirjoittaman elämäkerran The Adventures of Miss Barbara Pym. Siitä kävi ilmi, että lempikirjailijani Pym rakasti Ivy Compton-Burnettin kirjoja ja hänellä ja hänen ystävällään Jock Liddellillä oli tapana kirjoittaa toisilleen kirjeitä “ICB-tyylillä”. Lainaukset näistä kirjeistä olivat niin hupaisia, että teki mieli tutustua niiden inspiraation lähteeseen. Nyt kun olen lukenut Compton-Burnettin romaanin More Women Than Men, huomaan, että Pym ja Liddell olivat todellakin osanneet poimia tyylistä olennaisen. Lähes yksinomaan dialogista muodostuva kerronta tuntuu sisältävän näennäisen kohteliaisuuden takana niin teräviä piikkejä, että henkilöillä on täysi työ väistellä eri suuntiin singahtavia iskuja. Tästä vuonna 1933 julkaistusta romaanista on juuri tänä vuonna ilmestynyt Pushkin Pressin julkaisema uusi painos. Samainen lontoolainen kustantamo on muuten julkaissut käännösromaaneja myös Pajtim Statovcilta ja Pasi Ilmari Jääskeläiseltä ja he ostivat juuri käännösoikeudet Martta Kaukosen dekkariin Terapiassa. Kiinnostava kustantamo siis!

More Women Than Men sijoittuu tyttökouluun, jota johtaa rautaisella otteella karismaattinen Josephine Napier. Tai ainakin hän johtaa rautaisella otteella omaa perhettään ja koulunsa opettajakuntaa. Jostain syystä yksikään koulun oppilaista ei pääse romaanissa ääneen eikä heidän läsnäoloaan juurikaan huomaa. Yhdessä koulun konsertissa taidettiin kuulla heidän lauluaan, mutta siinä kaikki. Pääosassa on Josephinen tapa manipuloida ihmisiä ympärillään. Josephine on naimisissa itseään vanhemman Simonin kanssa. Heillä on adoptoitu poika Gabriel, joka on itse asiassa Josephinen veljen Jonathanin poika. Jonathan on toiminut yksityisopettajana ja viimeinen hänen oppilaistaan, Felix Bacon, on asunut hänen kanssaan 22 vuotta. Nelikymppinen Felix istumassa Jonathanin polvella antaa taas vinkkiä heidän suhteensa laadusta. Felixillä on myös vaikea suhde isäänsä, jota ärsyttääkseen hän ottaa vastaan työn tyttökoulun piirustuksen opettajana. Ainoa mies naisopettajien joukossa aiheuttaa muutenkin säpinää koululla. Lisäksi Josephinen pasmat menevät sekaisin, kun Elizabeth – vanha ystävä ja Simonin rakastettu menneisyydestä – ilmestyy Ruth-tyttärensä kanssa oven taakse anomaan apua. Josephine palkkaa naisen kotiapulaiseksi näyttääkseen tälle kaapin paikan, mutta Elizabeth löytää omat tapansa kostaa.

Compton-Burnettin tapa kirjoittaa on kyllä erityinen. Kerronta on tosiaan lähes täysin dialogin varassa, välillä tuntuu kuin lukisi näytelmän käsikirjoitusta. Myös kerronnan tyyli on erikoinen, kaikki tapahtumat saavat ikään kuin saman painoarvon. Romaanissa tapahtuu esimerkiksi useampi traaginen kuolema, mutta ne vaan jotenkin todetaan ohimennen kuin kuvattaisiin mitä henkilöt syövät aamiaiseksi. Pitikin sen ensimmäisen kuoleman jälkeen lukea kohta moneen kertaan, ennen kuin asia meni todella jakeluun. Josephine kyllä ottaa miehensä kuolemasta kaiken irti kulkiessaan mustissa leskenvaatteissaan. Ne tuovat hänelle tiettyä arvokkuutta ja toimivat loistavasti myös vaivihkaisen kiusanteon välineenä. Esimerkiksi osallistumalla häihin surupuvussa voi kätevästi lähettää viestin omista asenteista kyseistä avioliittoa kohtaan. Josephine on uhrautuvan hyväntekijän julkikuvansa takana pikkumainen, kateellinen ja kostonhimoinen manipuloija, joka pystyy vaikka murhaan saadakseen haluamansa.

Vaikka romaani ei ole erityisen pitkä ja dialogia sinänsä lukee nopeasti, kielen kiemuraisuuden vuoksi tämä romaani vaati aika lailla keskittymistä. Välillä oli luettava henkilöiden sanomisia moneen kertaan ja jäätävä miettimään niiden motiiveja ja tarkoituksia. Ainakin tämän romaanin perusteella 30-luvun brittien tapa solvata toisiaan on vaatinut melkoisen elegantteja ratkaisuja ja kielellistä lahjakkuutta. Arvostelun kohde ei ehkä heti ole tajunnutkaan häneen kohdistunutta pilkkaa, vaan mennyt kotiin tyytyväisenä saamistaan kehuista, kunnes yhtäkkiä tajuaa: Hei, mit vit..! Tuntuu, ettei tässä kirjassa oikein kukaan aidosti pidä toisistaan, he vaan lähinnä sietävät toistensa läsnäoloa. Suhteet ovat mutkikkaita ja niitä hämmennetään lisää epämääräisellä vihjailulla.

Romaani käsittelee julkaisuaikaansa suhteutettuna yllättävän raikkaalla tavalla tasa-arvokysymyksiä – sukupuolta, seksuaalisuutta ja luokkayhteiskuntaa – ja niihin liittyviä arvovalta- ja moraalikysymyksiä. Kiinnostavaa on myös perheeseen ja vanhemmuuteen liitetyt mielikuvat. Kirjan maailma on monelta osin vanhahtava ja on vaikea uskoa, että ihmiset todella puhuisivat tai toimisivat noin kuin tässä romaanissa. Silti henkilöt tuntuvat aidoilta. Uskon sen johtuvan siitä, että Compton-Burnett onnistuu välittämään heidän tunnemaailmaansa uskottavasti kaiken kiemuraisen puheen takana. Kaiken turhamaisuuden, kateuden, rakkaudenkaipuun ja kamppailun hyväksytyksi tulemisesta. More Women Than Men on kaikessa erikoisuudessaan kiehtova romaani. Kirjan kansiliepeessä joku sanookin osuvasti: like Jane Austen on bad drugs 😂

Ivy Compton-Burnett:
More Women Than Men
Pushkin Press 2021
(alun perin julkaistu 1933)
Omasta hyllystä

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

1900-luvun Englanti dialogi Ivy Compton-Burnett luokkayhteiskunta More Women Than Men naisen asema Pushkin Press


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Hah, kuulostaa kyllä että tässä on paljon samaa kuin lukemassani Compton-Burnettissa (ja ilmeisesti muukin tuotantonsa on samoilla linjoilla).
    Ja tosiaan, vaikka kirjat ovat lyhyitä ja dialogivetoisia niin vaativat kyllä hyvin paljon tarkkaavaisuutta, niin paljon on piilotettu sävyihin ja nyansseihin, ja kerronta ei tosiaan juuri erottele täysin triviaalin small talkin ja dramaattisten juonenkäänteiden välillä.
    Mutta tosiaan hyvin kiehtova ja omaleimainen tyyli.

    1. Omaleimainen todellakin! Nyt harmittaa, etten samalla tilannut Pushkin Pressin toista ICB-romaania, A House and Its Head. Pakkohan tätä on saada lisää, vaikka vähän hirvittääkin 😂

keyboard_arrow_up