One morning Duncan’s silence had a new quality. He seemed to be waiting for someone to speak, and at last spoke himself.
’Does anyone notice a difference in the room?’
’The portrait of Aunt Ellen is over the sideboard. I saw it when I came in.’
’Then why did you not speak of it?’
’I don’t know, Uncle. No one else did,’ said Grant, not acknowledging the shyness attendant on mention of the dead.
’Did you take it from the landing, Father?’
’My dear Sibyl, from where should I take it, when it was on the landing that it hung?’
’It is nice to have it in here’, said Nance.
’Nice?’ said her father, contracting his forehead. ’What an odd word!’
’Well, what word would you use?’
’I shall find it a support to have her portrait before my eyes.’
’That is certainly expanding the phrase.’
’It is not a joke, Nance.’
’Of course it is not, Father. but it is not a change of oppressive import either. If it is, why did you make it?’
’You have not improved since your mother’s death,’ said Duncan, looking with quiet appraisement at his daughter’s face.
’I believe I have not. The event has been fraught with no improvement.’

– Ivy Compton-Burnett: A House and Its Head

Aiemmin naistenviikolla kirjoitin, että olen tänä kesänä jäänyt koukkuun Downton Abbey -sarjaan. Nyt on menossa jo viides kausi. Naistenviikkohaasteen viimeisenä kirjana esittelen romaanin, joka voisi olla Downton Abbeyn ”ilkeä serkku”. Ivy Compton-Burnettin (1884 – 1969) romaanit kuvaavat myöhäisviktoriaanisen tai edvardiaanisen ylemmän keskiluokan perhe-elämää Englannissa. Nämä ihmiset saattoivat elää mukavasti eristäytyneinä yhteiskunnallisista ongelmista, jotka tapahtuivat heidän omistamiensa kiinteistöjen seinien ulkopuolella. Kaikenlaisten inhimillisten heikkouksien kuvaaminen on Compton-Burnettille tyypillistä ja jokaisessa hänen romaanissaan esiintyvä perhe on tavalla tai toisella toimimaton: vanhemmat kamppailevat lasten kanssa tai sisarusten keskinäiset kilpailut aiheuttavat pahansuopia, joskin peiteltyjä valtataisteluita. Compton-Burnett kirjoitti kaksikymmentä romaania, joista vuonna 1935 julkaistu A House and Its Head on kuudes.

A House and Its Head alkaa joulupäivänä 1885. Edgeworthin perheessä joulumieli on hieman hakusessa. Duncan Edgeworth on perheen kiistaton valtias. Hän ei noudata sääntöjä, vaan hän sanelee omat sääntönsä, joita muiden on noudatettava. Joulupäivän aamiainen ei edes ole ohi, kun yksi kirjalahja on jo heitetty takkaan. Joulu tuo kuitenkin tullessaan suuremman surun, kun perheen äiti äkillisesti sairastuu ja kuolee. Kun Duncan menettää vaimonsa, vaikuttaa siltä, että hänen on sulkeuduttava suruunsa ikuisiksi ajoiksi. Sen sijaan hän ehtii hädin tuskin haudata vaimonsa, kun hänellä on jo korvaaja valmiina. Uusi vaimo on samaa ikäluokkaa kuin hänen kaksi tytärtään Nance ja Sybil ja heidän luonaan asuva serkkupoika Grant. Heti ensimmäisenä iltana uudessa kodissa saa alkunsa poikalapsi, joka syrjäyttää Grantin perimysjärjestyksessä. Mutta Richard-pojan vähän kasvettua vaalea hiuskiehkura tumman seassa paljastaakin Grantin lapsen isäksi. Skandaali saa vaimon karkaamaan – ei Grantin, vaan yllättäen naapurinpojan kanssa. Grant taas menee naimisiin serkkunsa Sibylin kanssa. Duncan ei taaskaan jää liiaksi vatvomaan, vaan kosii lastensa kotiopettajaa. Koska miksipä ei? Tuota pikaa kolmas vaimo on raskaana ja niin on myös Sibyl. Kun Richard-vauva löytyy kehdostaan kuolleena, naapuruston huhumylly lähtee aivan uusille kierroksille. Kenellä oli suurin motiivi päästä eroon viattomasta lapsesta?

Compton-Burnett tekee niin terävää satiiria aristokraateista, että joukosta saa kaivamalla kaivaa sympaattisia hahmoja. Tässäkin romaanissa henkilöt tuntuvat suorastaan kilpailevan epämiellyttävyydessä. Jos joku pitää valita, niin Nancen yritykset vastustaa isänsä hegemoniaa saavat ainakin tyylipisteitä. Duncanin ja Nancen välillä sanan säilä kilahtelee nautittavimmin. Romantiikka on myös tästä maailmasta kaukana. Henkilöt saattavat kyllä mennä naimisiin melodramaattisten juonenkäänteiden säestyksellä, mutta todellista kiintymystä saati rakkautta ei näy. Kaikilla on liian kiire yrittää parantaa omaa asemaansa tai tyytyä pienempään pahasta. Naapurit ovat pahimman luokan juoruilijoita ja tuppautuvat kylään ties millä verukkeella. Romaanin alkupuolella on aivan päätön luku, jossa yksi naapureista kiertää kaikki talot sanoen tuovansa joulun sanomaa – jos vaikka vastalahjaksi saisi kuulla jonkun hyödyllisen tiedonmurusen tai ainakin mainetta ja kunniaa huomaavaisena naapurina.

Kuten Compton-Burnettin tyyliin kuuluu, tämäkin romaani on suurimmaksi osaksi pelkkää monimutkaista vuoropuhelua. Tai oikeastaan sanallista miekkailua, sillä henkilöt tuntuvat jatkuvasti käyvän kilpaa siitä, kuka sivaltaa sanoillaan terävimmin. Kieli on yksi tärkeä vallankäytön väline, niin yhteiskunnassa kuin perheen sisällä. Tämän dialogin seuraaminen vaatii erityistä tarkkaavaisuutta, sillä piikit on verhoiltu viktoriaanisten muodollisuuksien ja kohteliaisuuksien taakse. Aina ei myöskään ole selvää, kuka puhuu, ja rivien väliin on jätetty muutenkin paljon tulkittavaa. Aiemmin tässä kuussa lukemassani Sanna Nyqvistin kirjassa Rannalla – Miten kirjailijat löysivät meren käsiteltiin paljon kuvailun merkitystä romaaneissa. Tässä romaanissa ei kuvailla merta tai juuri mitään muutakaan. Ivy Compton-Burnett vähät välittää kuvailusta vaan luottaa täysin suoraan (kieroon) puheeseen. Tämä omalaatuinen kirjailija pitää otteessaan, mutta ei näitä kestä kuin yhden kirjan vuodessa 😅

Ivy Compton-Burnett:
A House and Its Head
Pushkin Press 2021
(alun perin julkaistu 1935)

Sinua voisi myös kiinnostaa

Nancy Mitford: Pigeon Pie

Henry James x 2 | Klassikkohaaste 15

Elizabeth Bowen: The House in Paris

Ivy Compton-Burnett: More Women Than Men

Muriel Spark: Curriculum Vitae: A Volume of Autobiography

Paula Byrne: The Adventures of Miss Barbara Pym | Naistenviikkohaaste 2021

Seuraa Kirjaluotsia

#naistenviikko2024 1800-luku A House and Its Head dialogi englanninkielinen Ivy Compton-Burnett luokkayhteiskunta perhe satiiri