Steller käskee miehiä soutamaan ääneti, mutta hänen pyyntönsä ei ole tarpeen. Vasta vesillä hän käsittää, kuinka valtavista olennoista on kyse. Pinnan alla häilyvät kolmekymmenjalkaiset varjot – mitä uskomattomia, suurenmoisia petoja! He laskevat viisikymmentä selkää ja soutajat käyvät levottomiksi. Ei tarvita kuin yksi töytäys, ja he syleilevät kylmiä aaltoja, eivätkä he suostu soutamaan lähemmäs, mutta eläimet ovat huomanneet heidät. Ensin ne uivat etäämmäs ja kokoontuvat yhteen, keräävät poikaset keskelleen, ja sitten yksi irtautuu laumasta ja ui kohti venettä. He puristavat epätietoisina airojaan, pitäisikö heidän yrittää paeta? Mutta sitten eläin nostaa päänsä vedestä ja heidän pelkonsa vaihtuu hämmästykseen: merenneito tervehtii heidän venettään likinäköisin, lempein silmin.

Iida Turpeinen: Elolliset

Helsinkiläinen kirjallisuudentutkija Iida Turpeinen on kirjoittanut yhden tämän vuoden kiinnostavimmista esikoisromaaneista. Elolliset vie lukijan kolmen vuosisadan läpi, seuraten yhden erityisen lajin tuhoa ja ihmisen halua herättää tieteen ja taiteen nimissä henkiin, mitä on itse aiemmin tuhonnut. Kirja on herättänyt myös kansainvälistä kiinnostusta heti tuoreeltaan. Sen käännösoikeudet myytiin Saksaan ja Viroon vain kolme viikkoa kirjan julkaisusta. En lainkaan ihmettele suosiota. Elolliset on todella hallittu esikoisromaani, joka nostaa esiin ihmisen uteliaisuuden, tiedonjanon ja vallanhalun vaikutukset toislajisiin. Romaani jakautuu neljään osaan ja pohjaa todellisiin henkilöihin, joita kaikkia jollain tavalla yhdistää sukupuuttoon kuollut stellerinmerilehmä, jättiläismäinen sireenieläin, jonka luuranko päätyi Helsingin luonnontieteelliseen museoon. Ajallisesti romaanissa liikutaan 1740-luvulta tähän päivään.

Ensin näyttämölle astuu merilehmän löytänyt ja sille nimensä lahjoittanut luonnontutkija Georg Wilhelm Steller, joka matkustaa kapteeni Beringin aluksella monivuotiselle tutkimusmatkalle. Haaksirikkoutunut alus ja sen miehistö kohtaavat uskomattomia vastoinkäymisiä, mutta Steller iloitsee löytäessään uuden ihmeellisen lajin, merenneidoksikin kutsutun valtavan merilehmän. Eipä aikaakaan, kun ahne ja itsekäs ihminen on saalistanut lajin sukupuuttoon. Toisessa osassa ollaan Alaskassa, jossa suomalaiskuvernööri Hampus Furuhjelm on saanut professori von Nordmanilta pyynnön hankkia stellerinmerilehmän luuranko kokoelmiinsa. Tässä osassa keskitytään Furuhjelmin puolison Anna Elisabet von Schoultzin sekä siskon Constancen elämään siirtokunnassa. Constance saa tehtäväkseen huolehtia siirtokunnan mittavasta luonnontieteellisestä kokoelmasta. Ja löytyy kokoelmasta myös stellerinmerilehmä, joka päätyy lopulta Helsinkiin.

Kirjan kolmannessa osassa tutustutaan professori von Nordmanin hämähäkkitutkimusten kuvittajaan Hilda Olsoniin, joka saa tehtäväkseen ikuistaa myös merilehmän luut. Mikroskoopin avulla pienten hyönteisten piirtämiseen tottuneelle valtava merieläin on haaste, mutta näpsäkkä nainen selviytyy haasteesta kunnialla. Kirjan viimeisessä osassa tutustutaan toiseen intohimoiseen yksityiskohtien vaalijaan, kun arvokkaan linnunmunakokoelman hoitaja ja luonnontieteellisen museon preparaattori John Grönvall saa vuonna 1952 tehtäväkseen koota merilehmän luut näyttelykuntoon. Grönvall on myös esimerkki ihmisestä, joka havahtuu ihmisen uteliaisuuden ja omistushalun kääntöpuoleen ja alkaa intohimoiseksi luonnonsuojelijaksi. Hänen ansioistaan lintujen metsästys kielletään itäisen Suomenlahden lintusaarilla.

Tieteen historiaa ja tutkimusretkiä kuvaavana romaani tuo mieleen esimerkiksi Olli Jalosen historialliset romaanit Taivaanpallo ja Merenpeitto sekä Patrik Svenssonin tarinallisen tietokirjan Meren kutsu. Turpeisen kerronnassa yhdistyy monenlaista ainesta, mutta stellerinmerilehmä toimii koko ajan punaisena lankana ja tekee monta aikakautta ja henkilöä yhdistävästä romaanista hallitun kokonaisuuden. Kerronnassa on myös aivan omanlaistaan kuulautta. Lyhyet luvut kiteyttävät hienosti olennaisen ja vievät menneen ajan tunnelmiin vaivattoman oloisesti harkituin tunnelmakuvin. Sanoillaan Turpeinen piirtää kuvaamansa henkilöt, aikakaudet ja tapahtumat yhtä taitavin vedoin kuin yksi kirjan henkilöistä ikuistaa piirroksillaan ihmeelliset hämähäkkilajit ja stellerinmerilehmän. Samalla teos on vahvasti kiinni tässä ajassa ja tulevassakin, sillä lajien sukupuutto on yhtä totta edelleen ja lajikato jatkuu kiihtyvällä vauhdilla. Elolliset sisältääkin ehkä vaikuttavimmat kiitossanat, joihin olen pitkään aikaan törmännyt. Turpeinen nimittäin muistaa kiitoksissaan lajeja, jotka ovat kirjan kirjoittamisen aikana kuolleet sukupuuttoon. Niitä on liki neljäsataa! Siinäpä riitti sulateltavaa pitkäksi aikaa kirjan kansien sulkeuduttua. Veikkaan, että monet kirjan lukeneet suuntaavat kohti Luonnontieteellistä museota stellerinmerilehmää ihmettelemään.

Iida Turpeinen:
Elolliset
S&S 2023

Muissa blogeissa:
Kirjallisia
Kirjasähkökäyrä
Kirjavinkit
Kulttuuri kukoistaa
Raijan kirjareppu
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Sinua voisi myös kiinnostaa

Patrik Svensson: Meren kutsu: tarinoita ihmisen uteliaisuudesta

Kerstin Ekman: Suden jälki

Petra Rautiainen: Meren muisti

Edward St. Aubyn: Sokkotesti

Emma Puikkonen: Musta peili

Olli Jalonen: Merenpeitto

Seuraa Kirjaluotsia

biofiktio Elolliset esikoisromaani historiallinen romaani Iida Turpeinen luontokato stellerinmerilehmä sukupuutto tutkimusmatkat