Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Vankiloman julkistamistilaisuus oli palautettava alkulähteille, eli tilaisuus oli järjestettävä kirjakaupassa. Ja mieluiten vielä sellaisessa, joka ei soveltuisi julkistamistilaisuuteen lainkaan, johon mahtuisi vain parikymmentä kiinnostunutta, jonka jääkaappi olisi liian pieni, joten olut olisi huoneenlämpöistä, jossa mikrofoni alkaisi ensin ujeltaa ja lakkaisi sitten kokonaan toimimasta. Lyhyesti sanottuna: julkkarit järjestettäisiin kirjakaupassa, jossa esiteltävät teokset ”ansaitsevat suuremman yleisön”.

Hain ennen kaikkea kontrastia. Ei punaisiin pukeutunutta pidä panna punaista seinää vasten. ”Omaperäisessä” paikassa Derek L ei nousisi esiin ollenkaan niin hyvin. Entisen vankilan kanttiinissa hän olisi edelleen ensisijaisesti vanki. Ulkoilmassa hänestä tulisi tiikeri tai karhu. Kahleista päästetty tiikeri tai karhu. ”Ei hän mitään tee”, sanot kauhistuneille ihmisille ympärillänne, aivan kuten irrallaan juoksevan ja sinua vasten hyppivän pitbullin ulkoiluttajat sanovat. ”Hän on vain leikkisä.” Sitten pitbull jo käykin hampaillaan pohkeeseesi kiinni.

– Herman Koch: Vankiloma

Hollantilaisen Herman Kochin Vankiloma rakentuu kolmion varaan, joka on alusta asti epävakaa. Simon Hanson on kansainvälisesti menestynyt jännityskirjailija, joka on ajautunut kirjoituskriisiin ja joutunut jopa plagiaattisyytösten varjoon. Simon osallistuu vankilan kirjallisuustyöpajaan, ja saa siellä luettavakseen vakavista väkivaltarikoksista tuomitun vangin, Derek L.:n, tekstejä. Ne ovat yllättävän hyviä. Ajatus syntyy nopeasti: Simon ryhtyy ajamaan Derekille kirjasopimusta, ja lopulta tämän novellikokoelma Vankiloma julkaistaan. Vielä pidemmälle menee se, mitä seuraavaksi tapahtuu – Derek saa viikonloppuloman osallistuakseen kirjan julkistustilaisuuteen ja majoittuu Simonin ja hänen puolisonsa Hannan kotiin. 

Tämä asetelma on jo itsessään tarpeeksi latautunut, mutta Koch tekee siitä vielä monimutkaisemman. Hanna ei ole kuka tahansa puoliso, vaan poliisi, joka on kietoutunut Derek L:n ja tämän rikoskumppanien tutkintaan. Tilanne ei siis ole vain moraalisesti kyseenalainen, vaan myös henkilökohtaisesti kietoutunut. Kolmen aikuisen lisäksi mukana on pariskunnan poika, jonka oma tarina kulkee sivussa mutta heijastaa samaa teemaa: halua kostaa, vastata johonkin koettuun vääryyteen.

Romaani etenee näiden kolmen aikuisen vuorottelevina kertomuksina. Kukin esittää oman versionsa tapahtumista, ja vähitellen käy selväksi, ettei mikään niistä ole täysin luotettava. Pikemminkin ne vääristävät toisiaan. Lukija joutuu koko ajan arvioimaan, mitä oikeastaan tapahtuu ja kuka puhuu totta – jos kukaan. Kochin tapa käsitellä tätä kaikkea on hienovaraisen satiirinen, paikoin jopa ivallinen. Hän ei kirjoita suurieleisesti rikoksista tai moraalista, vaan näyttää, miten arkisilta ja perustelluilta kyseenalaiset valinnat voivat tuntua niiden tekijöille. Samalla romaani tuntuu kommentoivan laajempaa ilmiötä: sitä, miten rikollisuus on alkanut kiehtoa meitä viihteenä ja kertomuksina.

Simonin kiinnostus Derekiin ei ole vain kirjallinen löytöretki, vaan se muistuttaa häiritsevällä tavalla nykyistä true crime -kulttuuria. Rikollinen ei ole enää vain rikollinen, vaan tarina, ääni, näkökulma, jota halutaan kuulla. Ja mitä lähempää, sen parempi. Kun Derek istuu heidän kotonaan, raja kiinnostuksen ja hyväksynnän välillä alkaa hämärtyä. Juuri tässä kohtaa kirja osuu johonkin tunnistettavaan. Oikeiden rikollisten elämäkerrat ja muistelmat nousevat nykyään usein luetuimpien listojen kärkeen, ja on helppo ihmetellä, miksi heidän näkökulmansa kiinnostaa niin paljon. Vankiloma ei anna tähän suoraa vastausta, mutta se näyttää, millaisista aineksista tuo kiinnostus rakentuu: uteliaisuudesta, viehätyksestä ja ehkä myös halusta kurkistaa turvallisesti johonkin kiellettyyn.

Romaanin tapahtumat sijoittuvat lyhyelle ajanjaksolle, käytännössä yhteen viikonloppuun, mutta niiden ympärille kertyy jatkuvasti lisää taustaa, muistoja ja sivujuonteita. Lopulta kokonaisuus jää tarkoituksella hieman avoimeksi. Kirjan henkilöt eivät pyri olemaan samaistuttavia, eikä heidän valintojaan ole helppo hyväksyä. Silti heitä on vaikea sivuuttaa, koska heidän ajattelunsa on tunnistettavaa – juuri siinä, miten he selittävät itselleen asioita parhain päin. En ole aiemmin lukenut Kochia, enkä osaa verrata tätä hänen aiempaan tuotantoonsa. Vankiloma ei ehkä ole Kochin kärkiteoksia, mutta siinä on jotakin kiinnostavaa: tunne siitä, että jokainen henkilö liikkuu koko ajan hieman väärään suuntaan – eikä kukaan osaa pysähtyä ajoissa.

Herman Koch: 
Vankiloma
Luchtplaats (2026),
suom. Mari Janatuinen
Siltala 2026

* Osta kirja Finlandia Kirjasta

Sinua voisi myös kiinnostaa

Kate Atkinson: Death at the Sign of the Rook

Yael van der Wouden: The Safekeep

Ragnar Jónasson: Lumisokea

Marieke Lucas Rijneveld: Illan epämukavuus

Arttu Tuominen: Häväistyt

Seuraa Kirjaluotsia

Herman Koch rikollisuus rikoskirjallisuus salaisuudet satiiri true crime vankila Vankiloma