Krumau.
Kuollut kaupunki.
Vuosi 1911.
Olen 12-vuotias olen 30-vuotias olen 48-vuotias olen iältäni niin ja niin monta sataa vuotta, etten ole aikoihin jaksanut edes laskea. Asia on lakannut kiinnostamasta minua. Olento on mitä on; kaikki emopuut ja niiden versot yhteensä, eikä Krumau todellisuudessa ole kuollut vaan HELEÄ kaupunki, mutta minun kannaltani kuollut.

Olen veretön laiha vitsa. Kuljen Krumaun kapeita kujia, joita loppukesän lämpö hautoo kuin Krumau olisi röykkiö keltaiselle hiekalle kuivuneita luita, ja minä jokin pieni Danae-kärpänen, joka silmät suurina vaeltaa etsimässä varisten nokkiman nivelen perukoille säästynyttä jänteenriekaletta elinvoimaksi uudelle Danaelle, että hän voisi syntyä minusta ja kasvaa ja vaeltaa luisia kujia pitkin aina vain uusiin kaupunkeihin, joiden kadut ovat vuosia eivätkä johda minnekään.

Ja kaiken aikaa Sapfon ääni lausuu:

”sinä olet unohtanut minut”

Heikki Kännö: Kädet

Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

On se mestari. Se on ensimmäinen ajatukseni, kun suljen Heikki Kännön viidennen romaanin kannen. Kännön taiteessa on jotain ylimaallista. Miten kukaan voi muutaman vuoden sisällä taituroida viisi toinen toistaan kiinnostavampaa mestariteosta, joissa historialliset henkilöt, mytologiset jumalhahmot ja omalaatuiset filosofitaiteilijat limittyvät mielikuvitukselliseen juoneen ja runsaudessaan häkellyttävään kerrontaan. Seitsemänsataasivuinen Kädet on Kännön mittapuulla tiivis kirja. Edellinen Finlandia-ehdokaskirja Ihmishämärä oli yli tuhatsivuinen. Finlandia-ehdokkuuksia on tullut kaksi peräjälkeen, olisiko nyt klassinen ”kolmas kerta toden sanoo” -tilanne. Kaikki viisi Kännön romaania lukeneena Kädet nousi omaksi suosikikseni.

Onkohan tämän vuoden Helmet-haasteen tekijöillä ollut tämä kirja mielessään, kun ovat keksineet haastekohdan ”Kirjan kannessa tai nimessä on käsi tai kädet”. Itse olen tuon kohdan jo ehtinyt täyttää, mutta Kädet sopisi siihen kuin hanskat käsiin. Kirjan kannessa komeilee Egon Schielen maalaus Omakuva mustan saviastian kanssa (1911), jossa taiteilijan käsi ja sen erikoinen asento kaappaavat huomion. Tuo kyseinen käsiele saa romaanissa oman selityksensä, mutta kädet ovat monella muullakin tapaa läsnä kertomuksessa. Rakkaan kädet, ikuisuuden tuolta puolen kurottavat kädet, taiteilijan kädet, filosofin kädet, kirjailijan kädet. Kuten Kännön tarinoissa usein, myös tässä annetaan kädestä ainakin pikkusormi paholaiselle ja solmitaan sopimus, josta on hyvin vaikea perääntyä. Tässä romaanissa hurmaavan pirun roolissa on antiikin Kreikan Ganymedes, Zeuksen juomanlaskija, joka 1700-luvun Italiassa näyttäytyy taidekeräilijä ”Haukkamies” Chistofer V. Mettaun roolissa. Hänen pauloihinsa ajautuu nuori Danae, joka ystävänsä ja sydämensä valitun Giulietta Proserpinan kanssa puolivahingossa kutsuu hänet paikalle rakkausrituaaleillaan.

Danae saa kokea saman kuin mytologinen esikuvansa ja Zeuksen kultasateen lävistämänä hän saa kantaakseen enemmän kuin uskalsi odottaa. Syntyy Olento nimeltä Danae Marea Angeli, jonka kohtalona on elää ikuisesti synnyttämällä itse itsensä uudelleen. Khimairan kolme olemusta – lapsi Danae, aikuinen Marea ja vanha rouva Angeli – jakavat saman tietoisuuden ja uuden Danaen syntyessä edellisestä tulee Marea ja edellisestä Mareasta taas uusi rouva Angeli ”ei-olevaksi muuttuneen” tilalle. Tällaista ikuista elämää on tarkoitus jatkua niin kauan kunnes Danae Marea Angeli löytää uudelleen rakkaan Giuliettansa ja voi tehdä valinnan: rakkaus vai ikuisuus. Danaen ja Giuliettan rakkaustarina saa vaikutteita niin Sapfon lyriikasta, antiikin tarustosta kuin Shakespearen tragediasta.

Jos tarinassa olisi kyse vain tästä, kyseessä ei olisi Kännön romaani. Soppaan on heitettävä vielä pari(kymmentä) muuttujaa: ainakin itävaltalainen taidemaalari Egon Schiele (1890-1918), itävaltalais-englantilainen filosofi Ludwig Wittgenstein (1889-1951) ja loogisen empirismin kehittäjä Moritz Schlick (1882-1936) sekä hänen Wienin piirinsä jäsenet, joita natsien valtaannousu uhkaa. Schlickin oikeassa elämässä murhannut Johann Nelböck on myös mukana, vaikka Kännö kehitteleekin romaanin juoneen sopivan uuden tulkinnan murhan junailijasta. Romaanin kehyskertomuksessa nuori Julian Angeli kertoo äitinsä lennokasta elämäntarinaa ystävälleen ja rakastajalleen Ludwigille. Yhteisen filosofiystävän Moritz Schlickin murhasta on kulunut puolitoista vuotta ja Julian on valmis jakamaan Ludwigille kaikki salaisuutensa: äidistään Mareasta, isästään Egon Schielestä ja siitä miten kaikki liittyy Moritzin murhaan. Mutta miksi Ludwig vaikenee?

Historiallisia ja kulttuurillisia viittauksia ja symboliikkaa on kirjassa niin runsaasti, että varmasti suurin osa menee lukijalta ohi. Kädet on valtavan monitasoinen romaani ja lukija pystyy poimimaan sieltä asioita oman tietämyksensä ja kiinnostuksensa rajoissa. Romaani on mahdollista lukea täysin juoni edellä ja silläkin lukutavalla varmasti kokee saaneensa varsin tyydyttävän lukukokemuksen, vaikka paljon tulkinnanvaraa lukijalle jätetäänkin. Hieman mielentilasta riippuen voi kallistua joko siihen, että kirjan kertoja punoo uskomatonta tarinaansa sairastuneen mielensä syövereistä kuuluisalle filosofille, joka elää vain hänen mielikuvituksessaan, tai sitten voi heittäytyä täysillä fiktion ihmeisiin ja vakuuttua siitä, että antiikin jumalat edelleen vetelevät naruista. Eniten lukukokemuksesta saa irti, kun on jotain ennakkokäsitystä edes jostain kirjassa hyödynnetystä teemasta tai henkilöstä, tai jos on valmis lukemisen lomassa tai jälkeen sukeltamaan internetin ihmeelliseen maailmaan. Itse ainakin googlettelin Schielen maalauksia ja elämäntarinaa sekä Moritz Schlickin vaiheita. Antiikin Kreikan mytologiaa olen raapaissut aiemmin Stephen Fryn Mythoksen avulla ja viimeksi Danaen tarinaa sivuttiin Natalie Haynesin romaanissa Stone Blind: Medusa’s Story.

Kielellisesti Kännön tarinankerronta on kuvailussaan yksityiskohtaista, kuten aina, mutta tässä romaanissa erottuu myös joitakin kokeellisempia ja lyyrisempiä osuuksia. Nautin romaanin yllätyksellisyydestä ja tarkasta draaman tajusta, vaikka välillä oli vaikea puskea kaiken informaatiotulvan läpi. Nimiään kierrättävien Danae Marea Angelien perässä oli alkuun vaikea pysyä, mutta jotakin kieroa tyydytystä sain siitä, kun jouduin taas ponnistelemaan pysyäkseni kärryillä. Myös tapahtumapaikat Torino, Pariisi, Krumau ja Wien heräävät eloon moniaistisesti. Ihailen suuresti Kännön taitoa yhdistää historiallisia henkilöitä, tapahtumia ja kulttuurihistoriallista kuvastoa niin villillä tavalla, että kun mahdollisen rajat jo paukkuvat, silti voi todeta: ihan järkeenkäypää. Kiitos taas rikastuttavasta lukuelämyksestä!

PS. Romaani saattaa herättää mielihaluja tutustua joihinkin siinä mainittuihin historiallisiin henkilöihin, tapahtumiin tai teemoihin tarkemmin. Finlandia-kirjan valikoimista löytyy esimerkiksi * kirjoja Egon Schielestä ja hänen taiteestaan, * Ludwig Wittgensteinin omia teoksia ja hänestä kertovia kirjoja, * Kreikan mytologiaa käsitteleviä teoksia tai * Sapfon runoutta.

Helmet-lukuhaaste 2024:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 20 – Kirjan on julkaissut pieni kustantamo.

Heikki Kännö:
Kädet
Sammakko 2024

Muissa blogeissa:
Jorman lukunurkka
Kulttuuri kukoistaa
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Sinua voisi myös kiinnostaa

Natalie Haynes: Stone Blind: Medusa’s Story

Heikki Kännö: Ihmishämärä

Heikki Kännö: Runoilija

Stephen Fry: Moab Is My Washpot & Mythos

Maggie Nelson: Argonautit

Heikki Kännö: Mehiläistie

Heikki Kännö: Sömnö

Seuraa Kirjaluotsia

filosofia Heikki Kännö helmet2024 helmethaaste Kädet Kreikan tarusto kuolemattomuus looginen empirismi Ludwig Wittgenstein maalaustaide Moritz Schlick mytologia rakkaus