menu Menu
Heikki Kännö: Ihmishämärä
Kännö Heikki, Kotimainen kaunokirjallisuus, Sammakko, Suomi 30/11/2022 4 kommenttia
Alex Schulman: Malman asema Edellinen Mohamed Mbougar Sarr: Miesten syvimmät salaisuudet Seuraava

“Johan nyt helvetti!” Anastázie puuskahti. “Eikö me juuri tuosta samasta väitteestä aloitettu viikko sitten? Eihän tuo idioottimainen tarina etene mihinkään!”

Anastázie oli löytänyt verkosta implanttiinsa sopivan (ja ennen kaikkea ilmaisen) käännösohjelman, joka ei täyttänyt hänen päänuppiaan kolmen minuutin välein mainoksilla, joten hänen saksansa oli lähes moitteetonta silloin, kun satelliittiyhteys ei pätkinyt, ja kunhan hän malttoi kuunnella lauseet loppuun ennen niiden lausumista ääneen. Anastázie ponnahti pystyyn nojatuolista ja kumartui nostamaan peltimukin, joka oli kilahtanut hänen sylistään lattialaatoille ja kierinyt Hans Otterin jalkoihin. Oikaistuaan selkänsä hän paineli tiehensä. Hans Otter ja neljä muuta silmäparia katsoivat hänen jälkeensä. Sitten Descartes hypähti sohvalta Anastázien perään, ja Otter sanoi:

“Tyttö ja koira lienevät oikeassa. Aika mennä nukkumaan. Sitä paitsi olin joka tapauksessa aikonut aloittaa Heinrich von Grüngenin tarinan vasta myöhemmin. Heinrichin kertomus vie meidät alkuun, ja tässä vaiheessa olisin taipuvainen etenemään ensin loppuun, tarkoittaen lopulla tätä nimenomaista hetkeä, joka yllättää meidät istumasta yhdessä tässä viihtyisässä salissa. –Nuorison kärsimättömyys liittynee siihen, että olen valinnut suurten pintojen maalaamiseen pienen siveltimen. Kävimme eilen avartavan keskustelun, jossa sain kuullakseni napakalla äänensävyllä esitetyn syytöksen, jonka mukaan pitkitän hullua tarinaani saadakseni asustella luonanne, juoda tisleitänne ja syödä eläimiänne. Vakuutan kuitenkin, että tämä menetelmä on ainoa, jolla pystyn tekemään itsestäni uskottavan, mikäli edelleen aiomme edetä kertomuksen emmekä konkretian keinoin. Teidän on siis turha pelätä, toivoa tahi vaatia Sädehtivää Silmää, kuten vaati nuori ystävämme, joka vuoropuhelun päätteeksi ilmoitti, ettei hän ilman vihreää hehkua tulisi nielaisemaan puheistani sanaakaan. Aion kuitenkin jatkaa tarinani loppuun asti humpuukimaakarina tai satusetänä, jollaiseksi te epäilemättä olette minut luokitelleet, mikä teille eduksi laskettakoon. En pyydä ketään vielä tässä vaiheessa uskomaan, mutta pyydän jokaista viihtymään, kunnes pääsemme sinne, missä sanojani ei tarvitse enää epäillä. – Se vaihe seuraa kyllä. Tulette huomaamaan. – Oliko muuten niin, että Baldovino on pari seuraavaa päivää poissa? Mikäli muistin oikein, ehdotan, ettemme sillä välin etene yhtään. Ei ole kliseistä, vaan kokemuksen tuomaa viisautta todeta, että hyvä tarina ainoastaan paranee, kun kysymykset jäävät hetkeksi ilmaan roikkumaan. Ja roikkumisesta puheen ollen: mitä mahtaisimme syödä huomenna? Ehkä sen lampaanruhon, jonka ripustimme kellariin?”

Heikki Kännö: Ihmishämärä

Olen lukenut tämän vuoden Finlandia-ehdokkaista ainoastaan Heikki Kännön Ihmishämärän, mutta yli tuhatsivuisen eepoksen lukeminen tuntuu siltä, kuin olisi lukenut kaikki ehdokkaat yksissä kansissa. Loppujen lopuksi kirjan lukemiseen meni vain 11 päivää, sillä huiman mielikuvituksellinen tarinakudelma ja taidokas kerronta kaappasivat täysin mukaansa. Kännö vain parantaa tahtia kirja kirjalta. Tässä neljännessä romaanissaan Kännö sekoittaa tuttuun tapaan historiallisen romaanin kerrontaa ja spekulatiivista fiktiota ja selittää ihmiskunnan nousua ja tuhoa taide-, tiede- ja kulttuurihistorian keinoin. Joukossa on tietysti taas runsas annos filosofiaa, teosofiaa, esoteriaa, aatehistoriaa ja todellisia historiallisia henkilöitä. Romaanin ytimessä on germaanisesta ja pohjoismaisesta mytologiasta ammentava wagnerilainen jumaltarusto. Ihmisten valtakausi on lähestymässä loppuaan, sillä ihmiset ovat pilanneet elinmahdollisuutensa. On tullut jumalten vuoro syöstä ihmiset hämärään ja nostaa menetetty valtakuntansa takaisin kukoistukseen.

Ihmishämärä marssittaa esiin edellisistä romaaneista tuttuja henkilöitä ja nivoo synteesiksi aiemmista kirjoista tutut teemat. Runoilijan paholaismainen Heinrich von Grüngen kyltymättömine ruokahaluineen ja terävine kynsineen hiippailee jälleen kulisseissa, etenkin natsi-Saksan kulisseissa. Tällä kertaa selviää myös hänen todellinen nibelungilainen luontonsa. Hänen arkkivihollisensa on Hans Otter, joka puskee esiin toisen maailmansodan juoksuhaudasta ja etsii omaa luontoaan ylijumala Wotanina. Sata vuotta myöhemmin kleveläiseltä omenatilalta löytyy jumalatar Freian perillinen Engelbertha ja hänen vaalimansa omenatarha kultaisine omenineen. Goldener Apfel -tilalla Engelberthan kanssa asustelee myös kuvanveistäjä Baldovino Minkowski, joka on mukana CERN-laboratorion tekoälyhankkeessa. Mutta onko Leibniz 2.0 -tekoälyn taustalla itse asiassa muinainen tulen jumala Loge? Onko koko maailma muuttumassa hulluksi Wagnerin oopperaksi?

Ihmishämärä on täynnä uskomattomia käänteitä ja yllätyksiä. Välillä uppoudutaan pitkiksi ajoiksi Wagnerin oopperan jumalien edesottamuksiin omassa Valhallassaan, josta jumalat välillä putkahtavat akasha-kronikan läpi nykyajan Pariisiin tai Berliiniin ajelemaan mersulla ja shoppailemaan. En tunne Wagnerin oopperoita kuin pintapuolisesti, mutta sen taustalla olevaa mytologiaa luin viimeksi Neil Gaimanin mainiona tulkintana kirjassa Pohjoisen mytologia. Wagnerin Ring-oopperasarja perustuu moniin eri legendoihin ja saagoihin, mutta sieltä löytyy keskeisiä skandinaavisen taruston henkilöitä ja myyttejä, joita Kännö vielä pyöräyttää oman villin mielikuvituksensa kautta uusiin ulottuvuuksiin. Lukijalla meinaa aivot mennä solmuun, kun seuraa miten ylijumala Wotan yrittää vaikuttaa toisessa aikaulottuvuudessa näkemäänsä oopperaan ja estää sen esittämiä ennustuksia toteutumasta.

Jo pelkästään näin monimutkaisen juonen kasassa pitäminen tuhannen sivun ajan vaatii erityistä taitoa. Kirjamessujen haastattelussa Kännö sanoi, että vaikeinta oli suitsia mielikuvitusta, ettei homma karkaa täysin käsistä ja lopputuloksesta tule lukijalle täysin käsittämätön keitos. Mielikuvitusta Kännölle on todellakin siunaantunut ja sen päälle vielä valtavasti sivistystä ja kulttuurihistorian syvällistä tuntemusta. Kuten tuossa yllä olevassa lainauksessa Hans Otter toteaa, myös Kännö on valinnut suurten pintojen maalaamiseen pienen pensselin ja käyttelee sitä tarkasti. Yksityiskohtien runsaus on henkeäsalpaava, kun vielä ajattelee romaanin aikajanaa. Siinä liikutaan milloin muinaisten jumalien myyttisissä maisemissa, ihmiskunnan lähihistoriassa toisen maailmansodan näyttämöillä, nykypäivän Euroopassa, dystooppisessa lähitulevaisuudessa ja jopa 8000 vuoden päässä avaruudellisessa ulottuvuudessa. Ja nämä kaikki aikatasot heräävät runsaine yksityiskohtineen eloon ja vielä nivoutuvat yhteen jokseenkin järkeenkäyvällä tavalla. Hämmästyttävää!

Kaiken kauheuden, sodan ja tuhon takana romaanin sanoma on kaunis ja idealistinen. Kännön luomassa universumissa taide ja taiteellinen ajattelu ovat niitä keinoja, joilla ihmiskunta pelastetaan. Mehiläistie-romaanista tutun Fluxus-taiteilija Joseph Beyusin teokset ja ajatukset ovat keskeisiä sytykkeitä myös Ihmishämärässä. Uuden ihmiskunnan syntyä johtamaan lähetetään valtio- ja tiedemiesten sijasta taiteilijat Ai Weiwei ja Marina Abramović. Heidän rajoja rikkovassa taiteessaan piilee siemen uudelle ihmisyydelle. Jokaisen ihmisen on oltava taiteilija. Jokaisen taiteilijan on käytettävä luovuuttaan. Abramovićin taide on kiinnostavasti esillä myös ranskalaisen Claudie Gallayn romaanissa Odottamaton kauneus. Odottamatonta kauneutta on myös Ihmishämärän kuvaamassa maailmanlopussa, jossa maailmansaarni Yggdrasil kohoaa vehreänä tuhon keskellä. Yllä olevaan lainaukseen viitaten, toivon että Kännö jatkaa tämänkin tetralogian jälkeen humpuukimaakarina ja satusetänä ja viihdyttää meitä lukijoita aivonystyröitä stimuloivilla tarinoillaan.

Eivätkö sadut olekin juuri tällaista tutkiskelua varten? Ne kärjistävät ja rinnastavat, ja samalla näyttävät ihmiselle jotain, mikä on niin lähellä, ettei sitä huomaisi lainkaan ilman matkaa jonnekin hyvin kauas.

Heikki Kännö:
Ihmishämärä
Sammakko 2022

Muissa blogeissa:
Kirjavinkit
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

Heikki Kännö historiallinen romaani Ihmishämärä jumalat spekulatiivinen fiktio taidehistoria tekoäly Wagner


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Nyt tuli ensimmäisen kerran sellainen olo, että voisin lukea tämän! Olen lukenut Kännöltä juuri tuon Mehiläistien ja se oli ihan jees, ei kuitenkaan minulle mikään napakymppi. Vähän siinäkin jäi sellainen olo, että jäikö jotain ymmärtämättä. 😀

    1. Mehiläistie oli kuulemma Kännön “harjoitteluromaani”, joten kerronta on siitä kehittynyt. Ei näistä varmasti kukaan kaikkea ymmärrä, mutta ei taidetta tarvitsekaan. Lukemisesta voi silti nauttia ja minä ainakin tästä kovasti nautin. Ei tullut Kännölle vielä Finlandiaa, mutta toivottavasti lisää lukijoita ehdokkuuden myötä.

  2. Olen yhtä ymmyrkäinen kuin kirjoittaja. Vastaavanlaista kieli-iloittellua on ollut lukea John Irvingin kirjat. Sieltäkin on muuten tulossa uutta tavattavaa…

    Elämä on, on se sitten nimppalkarmeeta, tai emmäänytiärä, aina kuitenkin mielenkiintoista.

keyboard_arrow_up