menu Menu
Hanna-Riikka Kuisma: Kerrostalo
Kotimainen kaunokirjallisuus, Kuisma Hanna-Riikka, Like, Suomi 29/12/2019 0 kommenttia
Cecilia Samartin: Naiset valkoisissa Edellinen Mikko Rimminen: Jos se näyttää siltä Seuraava

Kun Ossi on palannut sisälle, ottaa Keijo muistiinpanovälineensä esiin. Hän kävelee paikkaan, josta ei näy huoltomiesten ovelle ja istuu kylmälle betonille. Tajuaa pian istahtaneensa lähiön ainoan taideteoksen äärelle. Ylhäältä katsottuna veistos näyttää vain abstraktilta häkkyrältä, joten sen on tottunut ohittamaan. Hän tarkistaa kännykästään, että se on virallisesti ”betonirungolle muurattu keraaminen reliefi, joka edustaa Suomessa harvinaista sosialistista realismia”. Ei sitä ole tullut ajateltua, koska se on ollut täällä niin kauan kuin hän muistaa. Netissä näkyy, että teoksessa ihmiset jonottavat ruoka-avun sijasta tehtaalle, urheilevat juopottelun sijaan, rakentavat ja harrastavat. Nyt värit ovat kuitenkin haalistuneet ja monumentissa on linnunroiskeiden lisäksi niin paljon tägejä ja muita nopeasti sutaistuja graffitioksennuksia, että alkuperäisistä kuvista hädin tuskin saa selvää.

Hän kuulee terävän kirskahduksen läheltä ja säpsähtää. Rullalautailija liukuu ohi taideteoksen jalustan viereistä reunaa pitkin ja liitelee jo kaukana. Keijo miettii entisen yläasteen pihalla kokoontuvia skeittareita ja bommaajia. Hän nousee ja kiertelee ottamassa kännykkäkameralla kuvia uusimmista tarroista ja maalauksista. Äärioikeiston ja antifasistien lisäksi on tolppiin ja sähkökaappeihin ilmestynyt kolmas taho. Mustavalkoisia tarroja, koruttomalla taustalla lukee vain #Kerrostalo tai #Kerrostalo2019. Ehkä se on jokin mainos, pitää tarkistaa myöhemmin.

Hanna-Riikka Kuisma: Kerrostalo

Sain kuin sainkin luettua kaikki tämän vuoden kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat vielä tämän vuoden puolella. Taitaa olla muutenkin ensimmäinen kerta, kun olen ylipäätään lukenut kaikki ehdolla olleet kirjat. Hanna-Riikka Kuisman Kerrostalo edustaa niistä lähimmin dystooppista kirjallisuutta, vaikka kaikille tapahtumille löytyy varmasti esikuvansa todellisuudesta. Kuisma on kerännyt lähiöiden pahimmat lieveilmiöt yhteen ja tarjoaa lohduttoman kuvan ihmisistä, jotka kansainvälinen kiinteistösijoitusyhtiö on sulkenut betonihelvettiinsä isoveljen valvovan silmän alle.

Kerrostalo on klaustrofobinen ja rankka, mutta samalla koukuttava lukukokemus. Lukija vangitaan kerrostalolähiön sisäiseen maailmaan siinä missä sen asukkaatkin. Aidattu ja lukituin portein suljettu alue pitää sisällään ennen hyvinvoivan yhteisön rauniot, jossa yhteiskunnan laidalle sysityt yrittävät elää alkoholin, huumeiden, väkivallan ja prostituution kurimuksessa. Palvelutkin ovat kaikonneet alueelta, ruoka-avustusjonot kiemurtelevat harmaalla torilla, jonka laidalla on lähinnä baareja ja uskovaisten kahviloita. On alueella hieman parempiosaisiakin, mutta omistusasunnoissa asuvat eivät uskalla sitä tunnustaa. Kaikista surkeimmassa jamassa olevat on sijoitettu parakkikylään, jossa kamerat tallentavat juoppojen tappeluita vedonlyöntitarkoituksiin. Kaiken keskellä kohoaa aavemainen tornitalo, jossa alueen salaperäisen omistajan huhutaan tarkkailevan alamaisiaan korkeuksista. Alueen rajaavan aidan ulkopuolella vaeltaa Terttu, köyhä vanha nainen, jota ei ole enää lupa päästää porttien sisäpuolelle. Surullisinta on se, että hän vielä haluaisi palata tuohon jumalan hylkäämään paikkaan, sillä se on kuitenkin hänen kotinsa.

Kirjassa seurataan useiden eri asukkaiden näkökulmia, jotka sivuavat toisiaan yllättävinkin tavoin. Aluksi oli vaikea hahmottaa lukuisten henkilöiden suhteita toisiinsa, mutta vähitellen palaset loksahtivat nautinnollisesti kohdalleen ja mielenkiinnolla odotti, kenen silmin lähiön tapahtumia tiiraillaan seuraavaksi. Asukkaiden tarinat puhuvat karua kieltään. Sydän syrjällään saa seurata varsinkin alueen lasten ja nuorten elämää. Esimerkiksi Jade joutuu huoneessaan kuuntelemaan kun seinän takana äiti ansaitsee perheelle elantoa ottamalla vastaan miehiä toisensa perään. Usein kohdalle sattuu väkivaltaisempi tapaus ja Jade joutuu paikkaamaan äitinsä haavat. Jessica taas yrittää epätoivoisesti päästä eroon huumeveloistaan, mutta ajautuu yhä syvemmälle sekä omaan riippuvuuteensa että huumejengin väkivaltaiseen kitaan. Minjan päivät kuluvat äidin kanssa hiuksia laittaessa ja ryypätessä naapuruston kundien kanssa, vaikka Minja ei toivoisikaan olevansa samanlainen pirihuora kuin äidin on haukuttu olevan. Ujo Miko on ihastunut Minjaan, mutta jostain syystä Mikon äiti ei lainkaan hyväksy suhdetta. Mikon maailma romahtaa kun syy lopulta selviää.

Lähiön aikuisten elämä ei ole sen helpompaa kuin jälkikasvun, mutta heitä kohtaan on vaikeampi tuntea sääliä. Heistä suurin osa on luovuttanut jo aikaa sitten ja aika kuluu viinanhuuruisessa todellisuudessa irtosuhteita harrastaen. Huoltomies Ossi on heistä harvoja työtä tekeviä, mutta vapaa-ajalla keskittää energiansa jakelemalla lappusia ja suunnittelemalla iskuja, joissa hyökätään kaikenlaisia vähemmistöjä vastaan. Vanhempi pariskunta Marketta ja Reino muistavat vielä ajat kun lähiössä oli turvallista olla, mutta nyt he joutuvat katsomaan ikkunasta kännisten könyämistä kuin Avaraa luontoa. Eniten heitä huolestuttaa yhä lisääntyvä väkivalta. Kaiken lisäksi lähiöön ilmestyy vuosien poissaolon jälkeen pahamaineinen kaksoismurhaaja, joka laittaa asukkaiden puntit tutisemaan monessa mielessä.

Kerrostalo on trillerimäiseen sykkeeseen tahditettu yhteiskuntakritiikki, jonka inhorealismi sekä puistattaa että pitää otteessaan. Kuuntelin kirjan äänikirjaversion, jonka lukee näyttelijä Jonna Järnefelt. Järnefelt lukee kirjan tunnelmaan sopivalla viileydellä, mutta ilmeisesti ruotsin kielestä tarttunut laulavampi nuotti aiheutti erikoisia lausepainotuksia. Se häiritsi paikoin tarinaan keskittymistä, vaikka toisaalta tarjosi kiinnostavan kontrastin muuten niin synkille tapahtumille. Ehkä olisin kuitenkin mieluummin tarttunut perinteiseen kirjaan, jos se olisi ollut lähettyvillä.

Tässä linkit muihin juttuihini vuoden 2019 kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaista:
Pajtim Statovci: Bolla
JP Koskinen: Tulisiipi
Johanna Venho: Ensimmäinen nainen
Monika Fagerholm: Kuka tappoi bambin?
Mikko Rimminen: Jos se näyttää siltä

Hanna-Riikka Kuisma:
Kerrostalo
2019 Like
Äänikirjan lukija: Jonna Järnefelt
Kuunneltu Storytelista

Muissa blogeissa:
Kirjarouvan elämää
Kirsin Book Club
Kulttuuri kukoistaa
Lukupino
Rakkaudesta kirjoihin

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

äänikirja Finlandia-palkinto Hanna-Riikka Kuisma Kerrostalo lähiöromaani Like


Edellinen Seuraava

Vastaa

keyboard_arrow_up