menu Menu
Emma Kantanen: Jos sataa, älä tule
Gummerus, Kantanen Emma, Kotimainen kaunokirjallisuus, Suomi 09/09/2022 2 kommenttia
Emma Donoghue: The Wonder Edellinen Claudia Durastanti: Tuntemani vieraat Seuraava

Oli hankalaa yrittää ymmärtää, mikä tunneleissa jännitti. Järjellä ajateltuna niissä ei ollut suuria petoja, ja nyt mukanani oli tavallaan myös joukon luomaa turvaa, vaikka turva oli viimeinen määritelmä, mitä Kadonneista pojista käyttäisin. Mutta kaikki valot eivät voisi sammua yhtä aikaa.
Tunneli oli erilainen kuin se, joka oli kulkenut Kammioon. Puoliympyrän sijaa kiviputken läpileikkaus oli pyöreä, ja sen pohjukassa virtasi puro. Kun suuaukkoa ei enää näkynyt, jotkut nopeuttivat kulkuaan. He alkoivat edetä kuin pikakävelijät, tavalla joka näytti nopealta aaltoliikkeeltä, ja keskipakoisvoima piti heidät pystyssä. Ymmärsin, että’ he huijasivat jalkapohjansa luulemaan, että lattia oli kumpareinen mutta tasainen. Heidän kenkänsä eivät kastuneet läpikotaisin.
Merkitsin tämän mieleni muistiinpanoihin.

Emma Kantanen: Jos sataa, älä tule

Vanha sanonta väittää, että tullakseen kirjailijaksi pitää ensin elää sellainen elämä, josta on jotain kirjoittamista. Omasta elämästäni ei sillä perusteella kovin jännittävää autofiktiota irtoaisi, mutta Emma Kantanen on kerännyt pakkiinsa vähän erikoisempia kokemuksia, joista löytyy aineksia useampaankin massasta erottuvaan romaaniin. Kantasen mainio esikoisromaani Nimi jolla kutsutaan öisin kertoi suomalaisnaisen seikkailuista peligraafikkona Pekingissä ja tutkimusretkistä salaperäisen lala-yhteisön eli pekingiläisen lesboalakulttuurin parissa. Marginaaleissa toimiva underground-kulttuuri kiehtoo myös Kantasen uudessa romaanissa Jos sataa, älä tule. Romaanin suomalaisnainen opiskelee valokuvausta Australiassa, rahoittaa opintojaan seksityöllä, käy terapiassa ja tutustuu Lost Boys -yhteisöön, joka harrastaa vaarallista urbaania löytöretkeilyä kaupungin viemäriverkostossa.

Romaanin minäkertojaa turhauttaa moni asia elämässään ja niihin hän yrittää löytää ratkaisua terapeutin vastaanotolla. Terapeutti ei vaan millään saa kiinni asiakkaansa mielenmaisemasta, vaan tulkitsee kaiken metaforien kautta. Hänen on vaikea uskoa, että nainen puhuu konkreettisista tunneleista kertoessaan kaipuustaan maanalaisiin verkostoihin. Ei terapeutti oikein taida ottaa tosissaan naisen seksityötäkään ja siihen johtanutta taloudellista ahdinkoa. Valokuvaustutkinto Australiassa maksaa maltaita ja terapeuttia ihmetyttää miksi suomalaisnainen on halunnut vaihtaa kotimaansa maksuttomat opinnot niihin. Lukija taas ihmettelee miksi nainen haluaa maksaa terapiasta, joka ei tunnu vievän mihinkään. Yksi valokuvauksen opettajista sentään näkee naisessa potentiaalia ja antaa kalliita välineitä lainaan. Kaupunkia kameran linssin kautta tarkastellessaan nainen ajautuu toistuvasti Yarra-joen läheisyyteen ja löytää merkkejä tunneleissa liikkuvasta yhteisöstä. Merkkejä seuraamalla hän saa kutsun maan alle ja pääsee osaksi varjoissa kulkevaa porukkaa.

Viemäreissä rämpimisestä tuli mieleen norjalaisen tutkimusmatkailijan Erling Kaggen kirja Kaikki paitsi käveleminen on turhaa, jossa Kagge kertoi yrittäneensä paeta avioerohuoliaan seikkailemalla ystävänsä kanssa New Yorkin viemäreissä. Hänen loppupäätelmänsä rottien ja roskan seassa ryömimisestä oli se, ettei ongelmat siellä mihinkään katoa eikä pimeä luola ole otollisin paikka filosofoinnille. Kantasen romaanin maanalaiset seikkailut tuntuvat osaltaan vastaavalta ongelmien pakoilulta, mutta mukana on myös vapauden ja rajattomuuden kaipuuta sekä aimo annos yhteisöön kuulumisen tarvetta. On varmasti kutkuttavaa jakaa tuollainen salainen harrastus ja heimo, tuntua kuuluvansa erityiseen porukkaan. Kuten heimoissa on tapana, myös Kadonneet pojat noudattavat tarkkoja sääntöjä ja hierarkioita, joiden rikkomista ei hyvällä katsota. Sen lisäksi tämän porukan puuhat ovat paitsi laittoman rajoilla myös äärimmäisen vaarallisia. Itseäni ei ahtaisiin ja pimeisiin tunneleihin meneminen houkuttele, mutta psykologisena ilmiönä tällainen extreme-kokemusten tavoittelu on kiinnostavaa.

Vaarallinen on myös työ, jolla nainen on päätynyt rahoittamaan kalliita opintojaan. Netin deittiprofiilien kautta seksin kauppaamisessa on riskejä, joita nainen vielä kovin huolettomasti lisää jakamalla omaa kotiosoitettaan. Kämppäkaverit hermostuvat, kun miehet ramppaavat kyselemässä Northia, nimimerkkiä, jolla nainen toimii netissä. Lopulta yksi asiakas houkuttelee Northin muuttamaan asuntoonsa maksua vastaan. Erikoinen järjestely, joka tietysti pian muodostuu ahdistavaksi. Varsinkin kun miehen kanssa ollessaan nainen tajuaa koko ajan vahvemmin rakastavansa naisia. Jos sataa, älä tule kuvaa omaperäisesti omien rajojen ja oman vertaisyhteisön etsintää. Sen kertoja on levoton vaeltaja, jolla on toisaalta vaikeuksia asettaa omia rajojaan ja joka toisaalta tietoisesti pyrkii venyttämään ja ylittämään niitä, antaen myös muiden astua niiden yli. Tämän romaanin lukeminenkin tuntuu välillä siltä, että astuisi toisen tontille, mutta onneksi kirjoittamalla näin aseistariisuvasti kirjailija on antanut luvan astua sen rajan yli.

Emma Kantanen:
Jos sataa, älä tule
Gummerus 2022

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

Australia Emma Kantanen opiskelu seksityö terapia underground urbaani löytöretkeily valokuvaus yhteisö


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Tästä bloggasi joku muukin ja kiinnostus heräsi. Nyt vielä enemmän!

    1. En tätä juttua kirjoittaessani löytänyt vielä muita bloggauksia kirjasta, mutta nyt niitä on varmaan tullut. Kiinnostava romaani kyllä. Pidin kovasti myös Kantasen esikoisesta. Kannattaa tämän lisäksi tutustua myös siihen, jos et ole jo lukenut.

keyboard_arrow_up