menu Menu
Elizabeth Strout: Anything is Possible
Penguin Books, Strout Elizabeth, Ulkomainen kaunokirjallisuus, Yhdysvallat 11/02/2018 14 kommenttia
Luiz Ruffato: Lissabonissa muistin sinut Edellinen Gaël Faye: Pienen pieni maa Seuraava

The car engine made a few clicking sounds as they sat in silence. “You asked about my mother,” Pete said after a few moments. “Nobody has ever asked about my mother. But the truth is, I don’t know if my mother loved us or not. I don’t know about her in some big way.” He looked at Tommy, and Tommy nodded. “But my father loved us,” Pete said. “I know he did. He was troubled, oh, man, was he troubled. But he loved us.”

Tommy nodded his head again.

“Tell me more about what you just said”, Pete asked.

“About what? What was I just saying?”

“The -struggle, did you say that? Between doing what we should and what we shouldn’t do.”

“Oh.” Tommy looked through the windshield at the house sitting so silently and so worn out there in the sunshine, its blinds drawn like tired eyelids. “Well, here’s an example on a large scale.” And then Tommy told Pete about what his brother had seen in the war, the women who had walked through the camps, how some had wept and others had looked furious and would not be made to feel bad. “And so there’s a struggle, or a contest, I guess you could say, all the time, it seems to me. And remorse, well, to be able to show remorse – to be able to be sorry about what we’ve done that’s hurt other people – that keeps us human.” Tommy put his hand on the steering wheel. “That’s what I think,” he said.

Luin Elizabeth Stroutin romaanin My Name is Lucy Barton kaksi vuotta sitten ja olen kirjoittanut siitä Goodreadsiin näin: “Ahmin tämän nopealukuisen kirjan yhden päivän aikana ja olen nyt aika sanaton. Ehkä löydän sopivat sanat lähipäivinä blogia varten. Tiivistettynä: tarkkanäköistä, sydämellistä ja paikoin sydäntä särkevää. Tekstiä, jota tekee mieli lukea hitaasti ääneen, nautiskellen oivalluksesta ja liikutuksesta.” Näköjään en ole löytänyt sopivia sanoja blogiin, mutta korjaan sen vääryyden nyt kirjoittamalla Stroutin uusimmasta romaanista Anything is Possible, joka palaa Lucy Bartonin synnyinseuduille, kuvitteelliseen Amgashin pikkukaupunkiin Illinoisissa. Nimeni on Lucy Barton julkaistaan suomeksi tänä keväänä Tammen Keltaisessa kirjastossa, toivottavasti Anything is Possible suomennetaan myös pian. Stroutin vähäeleistä mutta monikerroksellista proosaa voi suositella lämpimästi ihan kaikille.

Anything is Possible ei ole jatkuvajuoninen romaani, vaan koostuu yhdeksästä erillisestä tarinasta, jotka kietoutuvat toisiinsa niin kuin saman pikkupaikkakunnan ihmisten elämät vain voivat kietoutua. Amgash on keskilännen Illinoisiin sijoittuva maalaiskaupunki, jossa tuulimyllyt viuhtovat jokapuolelle levittäytyvillä maissi- ja soijapapupelloilla. Tarinoiden esittelemät ihmiset ovat kuin noita tuulimyllyjä – pakotettuina kököttämään tietyn välimatkan päässä toisistaan he löytävät hetkittäin synkronian toistensa kanssa, mutta usein huomaavat muiden elämän pyörivän ihan muussa tahdissa. Näiden ihmisten tarinoita yhdistää tietynlainen haavoittuvuus, häpeä, kykenemättömyys jakaa tunteita ja menneisyyden taakkojen raskas paino. They had grown up on shame; it was the nutrient of their soil, eräs henkilöistä kommentoi. Toisaalta tarinat hehkuvat myös lämpöä ja välittämistä, ihmisten hyvää tahtoa ja kykyä antaa anteeksi.

Kirja on hemmottelua Lucy Bartonin tarinaan tykästyneille, sillä se joltain osin paikkaa edellisen romaanin jättämiä aukkoja Lucyn menneisyydestä. Nyt oman tarinansa pääsevät kertomaan Lucyn kotikaupungin asukkaat, joilla kaikilla on oma mielipiteensä myös Bartonin perheestä. Lucy Barton on Amgashissa ihailun, kateuden ja yleisen hämmästelyn kohde, sillä hänen nousunsa äärimmäisen köyhän ja karsastetun, roskasakiksi kutsutun perheen lapsesta menestyneeksi New Yorkissa asuvaksi kirjailijaksi on Amgashissa melkoinen tapaus. Kirjan yhdessä vaikuttavimmista tarinoista nimeltä Sister, Lucy itse palaa kotiin tapaamaan veljeään ja sisartaan oltuaan poissa 20 vuotta. Vanhemmat ovat kuolleet jo aikaa sitten ja Lucyn veli Pete asuu perheen vanhassa kotitalossa. Sisarukset ottavat Lucyn vastaan ristiriitaisin tuntein. Pete on yrittänyt kuurata taloa puhtaaksi ja ostanut uuden matonkin, sisko Vicky on epätyypilliseen tapaan laittanut huulipunaa, mutta käyttäytyy passiivis-agressiivisesti julkkis-siskoaan kohtaan. Vierailu loppuu lyhyeen, kun traumaattisen lapsuuden muistelu laukaisee Lucyssa paniikkikohtauksen. Sisarukset joutuvat saattelemaan järkyttyneen Lucyn takaisin Chicagoon, jossa hän on juuri julkaistun romaaninsa promokiertueella.

Toinen pikkukaupungista maailmalle ponnistanut, näyttelijänä menestynyt Annie, palaa myös lapsuudenkotiinsa vuosien poissaolon jälkeen tarinassa Snow-Blind. Annie muistelee lapsuuttaan ja erityisesti sitä onnen täyttämää tunnetta, kun hän kulki isänsä kanssa käsikädessä lumisessa maisemassa ja isä sanoi perheen olevan hänelle kaikkein tärkein. Tätä muistoa Annie on käyttänyt aina näyttämöllä saadakseen kyyneleet kihoamaan silmiinsä. Nyt kun muistisairasta isää ollaan potkimassa ulos hoitokodista sopimattoman käytöksen vuoksi ja isän elämästä paljastuu jotain odottamatonta, Annie kyseenalaistaa koko muiston paikkansapitävyyden.

Millaisia taisteluita ihmiset käyvätkään ymmärtääkseen itseään ja toisiaan, tullakseen hyväksytyiksi. Sitä pohdin näiden eri tavoin rikkinäisten ihmisten ja perheiden tarinoiden äärellä. Stroutin katse on empaattinen, vaikka henkilöt eivät aina niin miellyttäviä olisikaan. Katkeruus, kateus ja pikkumaisuus ovat piirteitä, jotka kumpuavat sosiaalisesta eriarvoisuudesta, kirjan kantavasta teemasta. Tarinoissa käsitellään monenlaista häpeää. Häpeää siitä, että on niin köyhä että joutuu kaivamaan ruokaa roskiksesta ja myöhemmin siitä, että onkin varakas. Häpeää, joka kumpuaa seksuaalisuudesta ja hyväksikäytöstä. Häpeää siitä, että jää huonoon avioliittoon vain siksi ettei menettäisi sosiaalista statustaan. Häpeää omasta taustasta tai sodassa tehdyistä teoista. Pikkupaikkakunnalla, jossa lähes jokainen tuntee toisensa, häpeän tahrasta on vaikea päästä eroon.

Omat ja toisten toiveet on joskus mahdotonta sovittaa yhteen. Tarinassa Mississippi Mary aikuinen Angelina matkustaa Italiaan tapaamaan iäkästä Mary-äitiään, joka on jättänyt onnettoman avioliittonsa 51 vuoden jälkeen ja aloittanut uuden elämän itseään paljon nuoremman italialaismiehen kanssa. Tyttären on vaikea hyväksyä äidin uutta onnea ja päästää irti lapsen roolista, kiihkeä äidinkaipuu on jo lähes rikkonut hänen oman avioliittonsa. Angelinan vetoomusta äidilleen on vaikea ohittaa kuivin silmin: “Mom. I don’t want you to die. That’s the whole thing. You took from me the ability to care for you in your old age, and I wanted to be with you when you died, when you die. Mom. I wanted that.”

Stroutin syvän inhimillisissä ja arkielämään lujasti ankkuroituvissa tarinoissa sykkii lämmin sydän ja kimmeltää eheyttäviä toivon pilkahduksia. Tarinat saivat jotain vaikeasti kuvailtavaa läikähtelemään sydänalassa samaan tapaan kuin Kent Harufin kuvitteelliseen Holtin maalaiskaupunkiin sijoittuvat romaanit. Koska Haruf on valitettavasti siirtynyt autuaammille viljelysmaille, aion tästedes kääntyä Stroutin puoleen kun kaipaan maagista arkielämän kuvausta.

Kuuntelin kirjan äänikirjaversiona BookBeat-lukuaikapalvelusta. Kimberly Farr luki kirjaa todellakin hitaasti nautiskellen, mutta vaikka sellaisesta lukutahdista haaveilin My Name is Lucy Bartonin kohdalla, en malttanutkaan kuunnella tätä samalla hartaudella. Ahmin kirjan 1,5-kertaisella lukunopeudella, joka minun korvaani kuulosti kutakuinkin normaalilta. Johtuuko sitten nopeasta lukutahdistani, etten millään malta kuunnella äänikirjoja hitaasti luettuna. Stroutin ytimekäs kerronta soveltuu erinomaisesti kuunneltavaksi ja äänikirjan lukija onnistui elävöittämään dialogia juuri oikeanlaisin äänenpainoin.

Yhdysvallat-lukuhaaste:
Yhdysvallat-lukuhaasteessa sijoitan tämän kuvitteelliseen Amgashin pikkukaupunkiin sijoittuvan kirjan kohtaan 1 – Pikkukaupunkiin sijoittuva kirja. Strout on saanut Pulitzer-palkinnon teoksestaan Olive Kittridge. Ehkä luen sen kohtaan 7.

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 28 – Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä.

Helmet-musahaaste:
Musahaasteessa kuuntelin Thomas Rhettin albumin Life Changes vuodelta 2017. Sijoitan sen haastekohtaan 47 – Countrylevy. Musahaasteessa kuuntelemani musiikki löytyy Spotify-listalta Helmet-musahaaste 2018.

Elizabeth Strout: Anything is Possible

Elizabeth Strout: Anything is Possible
Äänikirjan lukija Kimberly Farr

Penguin Books 2017
BookBeat-lukuaikapalvelusta


Seuraa Kirjaluotsia:

BLOGLOVIN’
BLOGIT.FI
FACEBOOK
GOODREADS

#yhdysvallatlukuhaaste äänikirja Anything is Possible Elizabeth Strout helmethaaste Lucy Barton


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Eli löyhästi yhteen liittyviä tarinoita, ei kuitenkaan novelleja – jos oikein ymmärsin

    Olen yrittänyt tutustua Stroutiin, mutta huonolla menestyksellä. Ostin jokunen vuosi sitten hänen kirjansa The Burgess Boys, mutta eipä olet tullut luettua. Yritin myös katsoa Lucy Bartonista tehtyä minisarjaa, mutta sekin jäi kesken. En osaa sanoa, mistä tämä johtuu. Olen kyllä ajatellut, että tuota suomennosta vilkaisisin, mutta ei nyt sen pariin mikään suunnaton hinku ole.

    1. Tämän kirjan kohdalla romaanin ja novellikokoelman välinen raja on aika häilyvä, mutta kyllä tätä romaanina markkinoidaan. Tarinat liittyvät löyhästi toisiinsa ja samoja henkilöitä ja tapahtumia niissä risteilee.

      Onko Lucy Bartonistakin tehty tv-sarja vai tarkoititko Olive Kitteridgea? Minä taisin siitä katsoa ensimmäisen jakson, mutta jäi minullakin tuntemattomasta syystä kesken. Se kirja on vielä lukulistalla, kuten myös The Burgess Boys.

  2. Lucy Barton on nimi, jonka tunnistan, mutta jostain syystä en koskaan ole hänen kirjoihinsa tarttunut. Ehkä tämän jälkeen. Minua kiehtovat kirjat, joissa on monta toisiinsa kietoutuvaa tarinaa.

    1. Lucy Barton on siis fiktiivinen kirjailija Elizabeth Stroutin kahdessa kirjassa. Bartonin kirjoihin et siis pysty tarttumaankaan, mutta Stroutia suosittelen 🙂

  3. Elizabeth Stroutin nimi kuulosti heti tutulta ja löysinkin tiedon, että hän on kirjoittanut Olive Kitteridgen, jonka näin mainiona tv-sarjana taannoin. Laitoin siis Nimeni on Lucy Bartonin kirjastosta varaukseen, kun on sinne jo tilattu. Aiemmin on näemmä suomennettu Pikkukaupungintyttö (Amy ja Isabelle) – kannattaisiko se lukea?

    1. Amy ja Isabelle on vielä lukematta enkä tiennyt että se on myös suomennettu. Kiitos tiedosta! Olive Kitteridgestä Strout on saanut Pulitzerin, joten se ainakin on lukemisen arvoinen 🙂

  4. Pikkukaupungin arkielämän kuvaaminen kuulostaa hyvältä. Ihmisten elämässä tapahtuu varmasti kaikenlaista, toisiinsa kietoutuen.

    En ole pitkään aikaan kuunnellut kirjoja. Lukija kyllä tahtomattakin vaikuttaa siihen, jaksaako kirjaa kuunnella. Lapsena rakastin kuunnella äänikirjoja, joita lainasin kirjastosta.

    1. Minä olen vähitellen pääsemässä äänikirjojen makuun, mutta lukija vaikuttaa jaksanko kuunnella vai en. Monia kuuntelen nopeutettuna. Jostain syystä ulkomaiset äänikirjat vetävät enemmän puoleensa.

  5. Täytyypä laittaa kirjan ja kirjailijan nimi mieleen. Kuulostaa juuri sellaiselta, mistä tykkään.
    Tässäkin tapauksessa pikkukaupunki Illinoisissa riittää jo houkuttimeksi, mutta muutenkin tarinat kuulostavat houkuttelevilta.

    1. Kannattaa tutustua, jos pikkukaupunkielämä kiinnostaa. Kurkkaa myös uudempi postaukseni Jon McGregorin romaanista Reservoir 13. Siinä on pikkukaupunkielämää englantilaisessa maalaiskylässä 🙂

  6. Tämähän vaikuttaa siltä, että olisi ollut sukukokouksessa, jossa ruoditaan juttuja menneisyydestä. Voin kuvitella, että tämä täydentää Lucy Burtonia hienosti. Minua viehättää tällainen monipuolinen pöyhiminen, jos perusteos on ollut kiinnostava.
    Äänikirjoja olen kuunnellut vain perusnopeudella, joka riittää minulle vallan mainiosti. Oletin, että se nopeutus olisi jotain pikkuoravia, mutta ihmeellisesti sekin vaikuttaa ihan aidolta puheelta.

    1. Hyvä luonnehdinta, sellaista pikkupaikkakunnan sukukokousmeininkiä tässä oli.

      Riippuu tosi paljon äänikirjan lukijasta millä nopeudella pystyy kuuntelemaan. Pikkuoravilta ei onneksi kuulosta, koska äänenkorkeus ei nouse. Ääni saattaa kyllä mennä konemaiseksi, silloin alkuperäinen nopeus on parempi 🙂

  7. Tiedoksenne vain, että Nimeni on Lucy Barton ilmestyy huhtikuussa Tammen Keltaisessa kirjastossa minun suomennoksenani. Ja myös Anything Is Possible on tulossa! Käännän sen syksyksi, ilmestyy 2019.
    Ihanaa kuulla että Stroutilla on jo lukijoita odottamassa. Nuo kaksi teosta käyvät keskenään toisiaan täydentävää dialogia. Lucy Barton on hiljainen kirja, jatko moniäänisempi, molemmat todella taidokkaasti kirjoitettuja. Toivottavasti myös suomennokset välittävät Stroutin hyvin inhimillisen ja ymmärtävän, loppuun asti hiotun, vähäeleisen tyylin.

    1. Kiitos tiedosta Kristiina! Mahtavaa kuulla, että suomennat myös tämän. Valtavan hienoja kirjoja molemmat. Yhdysvallat on Helsingin Kirjamessujen teemamaa tänä vuonna. Unelmissani messujen vieraslistalta löytyy Elizabeth Strout 🙂

keyboard_arrow_up