menu Menu
Elina Airio: Metsässä juoksee nainen
Airio Elina, Gummerus, Kotimainen kaunokirjallisuus, Suomi 21/03/2022 4 kommenttia
Luiz Ruffato: Päättyy myöhäinen kesä Edellinen Ann Patchett: These Precious Days Seuraava

Minua nolottaa tapahtunut niin, että hikoiluttaa. Kilpipiileat puuttuvine päineen, lyyraviikuna niskani takana tyräkkinsä kanssa ja muutama muukin lähellä hengittävä, pihisevä viherranka hörppivät ilmasta häpeääni.
En tiedä mistä se lika tuli, en ole ollut ulkona tänään kuin kävelymatkat, vakuutan ja katson vielä taskua piteleviä käsiäni. Iho kiristää puhtaana, mutta kynsieni alle jäi vielä jotakin. Ne näyttävät puutarhassa pyörineen, istutuksia möyhitelleen ihmisen multaisilta kynsiltä.

Nyt kun ehdin katsoa myös Mimiä tarkemmin, huomaan aiempaa selvemmin, miten valvoneen näköinen hän on. Kahden viikon takaisesta upeasta sodanilmeestä, siitä kulovalkeasta, ei ole jäljellä mitään. Se on lapsivetenä tihkunut hänen sisältään vaatteille ja kastellut hänen jalkansa.
Mimin ilmeen toivottomuus ja kämmeneen nojaava polkkatukan rasvoittunut pää auttavat minut vielä olemaan välittämättä niistä kuudestakymmenestä työnminuutista, joista jäljellä on varmaankin vain mätiä lihoja auringossa.

Haiskoot, minä ajattelen.

Elina Airio: Metsässä juoksee nainen

Osallistuin loppuvuodesta Gummeruksen kevään kirjojen esittelyyn ja sieltä muistiin jäi vahvimmin Elina Airion sanat. Hän julisti, että hänen esikoisromaaninsa Metsässä juoksee nainen on omistettu ”kaikille naisille, jotka ovat joskus halunneet sytyttää koko paskan palamaan”. Itse kirjan nimiösivulla lukee: Tiinalle. Siis minulleko? No ei sentään, mutta haluan ajatella niin, sillä pidin tästä viherkasvien valtaamasta psykologisesta romaanista tavattoman paljon. Tämän kirjan lukeminen ajoittui sopivasti samaan hetkeen huonekasvien mullanvaihdon kanssa. Sen multakaaoksen keskellä alkoi kyllä omakin mieli rakoilla ja kirosin omaa kasvihulluuttani. Tämän romaanin lukemisen jälkeen en kyllä ainakaan hanki lyyraviikunaa. Mutta onhan se ihana! 😜

Perhevalmentajana OLENNAISET-yrityksessä työskentelevä nainen menee kotikäynnille asiakkaan luo, jonka koti on kuin ihastuttava puutarha lyyraviikunoineen. Kahden pienen lapsen äiti Mimi on kuitenkin sellaisen avun tarpeessa, johon ostopalveluna tuotettu vanhemmuusmalli ei selvästi riitä. Päiväkoti on tehnyt Mimistä huoli-ilmoituksen, sillä tytär on kertonut äidin lukitsevan häntä ja pikkusiskoa lastenhuoneeseen. Sitkeästi perhevalmentaja yrittää annetussa tunnin määräajassa auttaa naista käymään läpi KEHU JO -valmennuksen askeleita, joiden tarkoituksena on parantaa vanhemman ja lapsen välistä kommunikaatiota. Joka käyntikerralla Mimi turhautuu entistä enemmän. Vaikka hän kuinka yrittää noudattaa askeleita, niistä ei ole mitään apua, kun metsä yrittää ottaa vallan hänen kodistaan. Airio kuvaa aistivoimaisesti ja kouriintuntuvasti naisen mielenterveyden asteittaista romahtamista.

Itsekin sosiaalialalla työskentelevä Airio ottaa romaanillaan kantaa sosiaalialan tuottavuuspuheeseen ja tekee sen kirjallisesti omintakeisella tavalla. Romaanin nimetön perhevalmentaja kärsii itsekin auttamistyönsä alamäestä, joka on naamioitu toiminnan tehostamiseksi: enemmän asiakastapaamisia lyhyemmässä ajassa ja jatkuvaa kyttäystä ja raportointia sähköisen järjestelmän kautta. Hän häpeää tuotteistettua hyvinvointia, jonka konkreettiset esimerkit pyörivät hänen olkalaukkunsa pohjalla: logolla brändätyt tussikynät, avainnauhat, kangaskassit, nenäliinat ja SYTKÄRIT! Hän ei antaisi näitä kuvottavia lahjoja asiakkailleen suurin surminkaan! Jatkuva riittämättömyyden tunne nakertaa auttajaa, jolla on omassakin elämässä setvittävää. Mimikin tunnistaa hänessä ”toisen pimeännaisen, joka valvoo elämänsä äärellä”.

Airio onnistuu luomaan naistensa välille käsinkosketeltavan jännitteen ja metsän villiinnyttämään asuntoon yhtä aikaa maagisen ja klaustrofobisen tunnelman. Kieli on hyvin ruumiillista ja viherkasvien kuvaus niin rehevää ja ylitsepursuavaa, että sitä voisi kuvata viherkasvipornoksi: Peikonterttuja ja vispilänvirnoja ja kirjomuorejakin pyllistelee ikkunan auringonvalolle, joka on jo saanut käristettyä kultaköynnöksen paljaita naamoja, ja kaikki tämä vapisuttaa minua. Omaperäinen kerronta ja mielenterveyden romahtamisen kuvaus tuo kaikuja Max Porterin Lannysta ja Han Kangin Vegetaristista. Airio luo kielellään omalakisen maailman, jossa tosi ja kuvitelmat kietoutuvat toisiinsa kuin köynnös ja ilmeikkäitä sanakukkasia nousee rehevistä mullista. Huoneistossa vaaniva metsä villiintyy välillä niin totaalisesti, että meinaa ottaa haltuunsa koko tekstin. Toisin sanoen välillä kerronta lähtee laukalle ja uhkaa upottaa lukijan uussanojen ja kryptisten kielikuvien hetteikköön. Kokonaisuudessaan Metsässä juoksee nainen on upea debyytti ja toivon Airiolle pitkää uraa kirjoittamisen parissa.

Helmet-lukuhaaste 2022:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 43 – Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan (6, 22, 37, 49).

Elina Airio:
Metsässä juoksee nainen
Gummerus 2022
Arvostelukappale

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

äitiys elämänhallinta Elina Airio esikoisromaani helmet2022 helmethaaste Metsässä juoksee nainen mielenterveys sosiaalityö viherkasvit


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Jo itse kirjan nimi kiehtoo minua! Mielenterveyskuvaukset ovat aina myös kiinnostavia. Kiitos vinkistä!

    1. Tämä on todella ansiokas ja edukseen erottuva esikoinen. Mielenterveyden romahtamista ja sosiaalityön kipupisteitä kuvataan kielellisesti ja kerronnallisesti kiinnostavalla tavalla. Ei muuta kuin juokse metsään eiku kauppaan/kirjastoon!

  2. Olen kuunnellut tämän ja täytyy sanoa, että olipa jännittävä ja kiehtova! Airion omaperäinen kieli oli aivan omaa luokkaansa ja satojen huonekasvien viidakko hurmaava. Lyyraviikunaa ei ole minullakaan, mutta onhan se komea kasvi.

    1. Varmasti äänikirjana myös hieno! Huomasin, että nyt on julkaistu myös toinen huonekasviromaani, Katariina Vuoren Kasvun paikka. Siinäkin perheenäiti täyttää kotinsa ja elämänsä viherkasveilla. Onkohan tämä nyt joku uusi psykologinen ilmiö, josta pitäisi huolestua 😅

keyboard_arrow_up