menu Menu
Elämä, kerta kaikkiaan! -haastetarina
Elämäkerta, Yleinen 27/01/2020 9 kommenttia
Elämä, kerta kaikkiaan! -lukuhaaste | Ohjeet ja koonti Edellinen Linda Olsson: Autio ranta Seuraava
Elämä, kerta kaikkiaan! -lukuhaaste

Vuosi sitten täytin neljäkymmentä ja päätin sen kunniaksi polkaista käyntiin blogini ensimmäisen oman lukuhaasteen. Elämä, kerta kaikkiaan! -lukuhaasteessa luettiin laajalla skaalalla elämäkerrallisia teoksia. Luin haasteeseen yhteensä 23 kirjaa. Nyt kun katson kirjalistaani, sieltä puuttuu kokonaan kirjakauppojen elämäkertahyllyjä yleensä dominoivat julkkis-, urheilija- ja poliitikkoelämäkerrat, siis ne miesten kasvot mustalla taustalla. Lukemani kirjojen sankarit ovat toisenlaisia. Vain kolme heistä on poistunut keskuudestamme ja vain kaksi kirjaa on joku muu kirjoittanut toisesta henkilöstä. Carol Shieldsin elämäkerta Jane Austenista on niistä perinteisin elämäkerta, Ingrid ja Joachim Wallin kirja sukellusveneessä murhatusta toimittajatyttärestään koskettava muistelma ja kunnianosoitus. Elizabeth Montagun omaelämäkerta on julkaistu postuumisti. On myös yksi koko perheen yhdessä kirjoittama teos ja yksi yhteistyössä toimittajan kanssa tehty teos. Muut ovatkin sitten omaelämäkerrallisia teoksia: muistelmateoksia, omaelämäkerrallisia romaaneja tai nykyään kovin suosittuja omaelämäkerrallisia tietokirjoja.

Näiden elämäntarinoiden kautta olen saanut tutustua kiinnostaviin teemoihin ja elää mukana monissa tunteissa. Teemoista nousee esiin erityisesti selviytymistarinat konfliktialueilta, koulukiusaaminen, mielenterveys, sukupuolen moninaisuus ja seksuaali-identiteetti, läheisen kuoleman kohtaaminen sekä lapsuusperheen, -ympäristön ja -olosuhteiden vaikutukset. Luin myös kirjoja, joissa keskeistä on kirjoittajan ammatti tai kiinnostuksen kohteet ja intohimot. Näiden kirjojen kautta olen elänyt monta elämää, oppinut uusista asioista ja ennen kaikkea viihtynyt!

Toinen osa haastetta oli muodostaa yhden fiktiivisen henkilön elämäntarina luettujen kirjojen pohjalta, eli poimia yksi kiinnostava asia jokaisesta kirjasta ja luoda niiden pohjalta yhtenäinen tarina. Aloin jo vuoden mittaan katua tätä ideaani, sen verran hankalalta tuntui sulauttaa niin erilaisia elämäntarinoita yhteen. Kun sitten tartuin tehtävään tosissani, se ei enää tuntunutkaan vaikealta, vaan juuri niin hauskalta kuin olin haastetta käynnistäessäni kuvitellut. Alla siis tarinani. Tarinan lomassa on hakasulkeissa linkit blogijuttuihin viitatuista kirjoista. Lista kirjoista löytyy vielä tarinan perästä. Tarinassa on kursiivilla erotettu suorat lainaukset tai käännökset lainauksista. Muiden haasteeseen osallistuneiden tarinat ja haastekirjat päivittyvät haasteen koosteeseen.


Tarinani alkaa musiikista. Minun täytyi olla noin kaksivuotias. Sänkyni oli ikkunan vieressä; aurinko paistoi sisään. Muistan isäni makaamassa vieressäni, soittamassa viulua, silmät mustien lasien taakse kätkettynä. [1] Äitini antoi minulle lähes saman nimen kuin hänellä itsellään oli osoittaakseen kiistattomasti, että olin hänen lisäosansa, että hänen tarinansa jatkuisi minussa. [2] Perheeni ei ollut kovin varakas, mutta meitä lapsia kannustettiin aina lukemaan ja harrastamaan teatteria. [3] Kuuluimme uskonnolliseen kulttiin, josta perheeni irrottautui ollessani vielä lapsi. [4] Syntymäni oli vastaus vanhempieni rukouksiin, mutta synnyin toinen jalka tuonpuoleisessa. Sisälläni asuu ọgbanje, pahansuopa henki, joka jakaa minuuteni moneen osaan ja saa minut välillä vahingoittamaan itseäni. [5] Mummini tarjoama pysyvyys ja jämäkkyys auttoi minua kuitenkin pysymään täyspäisenä. Mummini myös opetti minut tappelemaan. [6]

Olin seitsemän, kun yhteiskunta lähetti minut laitokseen, jossa minua lyötiin ja potkittiin ja jossa minun haukkumiseni oli yleistä huvia. [7] Minusta tuli hiljaisuuden paras liittolainen ja tietyllä tavalla väkivallan rikostoveri (ja vielä vuosia myöhemmin minua mietityttää sanan rikostoveruus merkitys, se missä menevät rajat rikostoveruuden ja toisaalta aktiivisen osallistumisen, viattomuuden, huolettomuuden ja pelon välillä). [8] Toisaalta olin kympin oppilas, mistä sekä nautin että kärsin. Osasin olla melkoinen keppostelija ja koppava besserwisser. [9] Kouluaikoina aloin myös huolestua maailmamme tilasta ja istua paramenttitalon edessä ilmastolakossa. [10]

Kouluvuosien päätyttyä kaipasin irtiottoa, seikkailua, joka kertoisi minulle kuka olen. Osallistuin 19-vuotiaana hetken mielijohteesta maailman rankimmaksi tituleerattuun ratsastuskilpailuun, Mongol Derbyyn, jossa ratsastimme puolivilleillä hevosilla kymmenen päivän aikana yhteensä 1000 kilometriä Mongolian tasangoilla. Ja voitin koko kisan! [11] Rakastuin myös Japaniin ja lähdin vuodeksi Kiotoon tutustuakseni paremmin ihailemaani Sei Shōnagoniin, yli tuhat vuotta sitten Heian-hovissa eläneeseen hovinaiseen ja runoilijaan. [12] Ehkä siellä löysin myös intohimoni siniseen väriin. On houkuttelevaa johtaa tästä jonkinlainen kehityskertomus: ajan mittaan rauhoitumme ja kasvamme ulos harkitsemattomasta rakkaudestamme kiihkoon (eli punaiseen); ajan mittaan opimme rakastamaan hienovaraisempia asioita, joissa on enemmän vivahteikkuutta, ja sitä rataa. Minun rakkauteni siniseen ei ole kuitenkaan koskaan tuntunut kypsymiseltä tai hienostumiselta, saati rauhoittumiselta. [13]

Olen aina ollut kiinnostunut monenlaisista asioista ja kokeillut jos jonkinlaista ammattia. Opiskelin lääkäriksi ja olin jopa joitakin vuosia naistentautien lääkärinä, kunnes ripustin stetoskoopin naulaan. Lääkäriajoilta riittäisi monta hauskaa ja traagista juttua. [14] Sielultani olen kuitenkin toimittaja ja maailmanparantaja. Tein reportaaseja mm. Haitin maanjäristyksen uhreista, turismista Sri Lankan kuoleman kentillä, Idi Aminin kidutuskammioista Ugandassa, ihmisten elämästä suljetussa Pohjois-Koreassa ja elinolosuhteista ydinkokeiden tuhoamilla Marshallinsaarilla. [15] Erikoinen sivupolku oli vuoden pesti pelisuunnittelijana Pekingissä. Siellä minuuksiani riepotteleva henki sai taas uutta voimaa, kun minulle annettiin uusi outo nimi Ai ma, jonka merkitys tuntui elävän päivästä ja toonista toiseen: kuningashevonen, rakkausmuurahainen, kääpiönumero, hämärähevonen. [16] Hämärähevonen sopikin hyvin kuvioon, sillä toimin myös jonkin aikaa vakoojana. Salaisen tiedustelupestini peitetoimintana pyöritin teatteriseuruetta. [17] Varsin vauhdikas työurani alkoi lopulta uuvuttaa ja kaipasin rauhallisempaa eloa. Päädyin pyörittämään kirjakauppaa skotlantilaiseen pikkukaupunkiin. Työhön liittyi myös käyntejä surevien leskien luona, jotka kauppasivat minulle edesmenneiden puolisojensa kirjakokoelmia. [18]

Nuo leskien luona käydyt keskustelut auttoivat minua, kun kohtasin surua omassa elämässäni. Palvoin isääni, mutta tunsin itseni näkymättömäksi hänen silmissään. Pelkäsin, että hän ei ollutkaan nimennyt tietokonetta mukaani ja että olin ymmärtänyt jotain väärin. [19] Kun isäni sitten kuoli, käsittelin surua ja masennusta kesyttämällä metsästyshaukan ja siinä prosessissa opin, että ihmisen kädet on tarkoitettu kannattelemaan toista ihmistä, ei villiä luontokappaletta. [20] Äitini kuoltua kannoin mukanani tuhkauurnaa. Vein äidin mökille ja näytin hänelle tuttuja paikkoja. Istuin uurnan päällä ja söin puolukoita. [21]

Ajattelen, että ihmiset muuttuvat elämänsä aikana kokonaan toisiksi säilyttäen silti identiteettinsä. [22] Uskon myös, että todellinen elämästä selviytyminen vaatii luovuutta, ajattelun vapautta ja yhteistyötä. Tarvitsemme toisiamme. Jokainen meistä on suurempi, vivahteikkaampi ja erityisempi kuin kukaan meistä uskoo. [23] Elämä, kerta kaikkiaan!


Haasteeseen luetut kirjat siinä järjestyksessä, kun ne esiintyvät tarinassa:

[1] Aeham Ahmad: The Pianist of Yarmouk
[2] Kim Thúy: Ru
[3] Carol Shields: Jane Austen
[4] Rebecca Stott: In the Days of Rain
[5] Akwaeke Emezi: Freshwater
[6] J. D. Vance: Hillbilly Elegy
[7] Antti Rönkä: Jalat ilmassa
[8] Édouard Louis: Ei enää Eddy
[9] Stephen Fry: Moab Is My Washpot
[10] Beata & Malena Ernman, Greta & Svante Thunberg: Sydämen asioita – Perhe ja planeetta kriisissä
[11] Lara Prior-Palmer: Rough Magic – Riding the World’s Wildest Horse Race
[12] Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
[13] Maggie Nelson: Sinelmiä
[14] Adam Kay: This is Going to Hurt: Secret Diaries of a Junior Doctor
[15] Ingrid & Joachim Wall: Kun sanat loppuvat: Kim Wallin tarina
[16] Emma Kantanen: Nimi jolla kutsutaan öisin
[17] Elizabeth Montagu: Honourable Rebel
[18] Shaun Bythell: The Diary of a Bookseller
[19] Lisa Brennan-Jobs: Pikkusintti
[20] Helen Macdonald: H is for Hawk
[21] Meiju Niskala: Sata kirjettä kuolleelle äidille
[22] Maggie Nelson: Argonautit
[23] Clemantine Wamariya & Elizabeth Weil: The Girl Who Smiled Beads: A Story of War and What Comes After

#elämäkertakaikkiaan elämäkerta lukuhaaste muistelmat omaelämäkerta


Edellinen Seuraava

Vastaa

    1. On totta, että lukemissani kirjoissa oli paljon surua ja kovia kokemuksia, ja ne heijastuvat tarinassani. Onneksi joukossa oli myös kevyempiä lukukokemuksia ja kyllä noissa surullisissakin kirjoissa oli paljon iloa ja toivoa. Kiitos vielä, että olit haasteessa mukana!

  1. Onpa komea luettujen lista ja hieno, koskettava tarina! Minultakin löytyy Ru, Ei enää Eddy ja Kayn kirja omalta lista. Fryn muistelmakirja(t) olen lukenut jo aiemmin, ne ovat aivan huippuja. Kiitos hyvästä lukuhaasteesta. 🙂

    1. Kiitos Marika! Fry on mahtava, täytyypä minunkin lukea jossain välissä ne muutkin muistelmat. Kiva, että olit mukana haasteessa!

      1. Kiitos. Haastekoonneista tuli muillakin hauskoja, kun jokainen on tehnyt omanlaisen.

    1. Näköjään olen vahingossa jättänyt joitakin kirjoja myös haasteen ulkopuolelle, mm. Vin ja Mustan vyön, jotka sinäkin olit lukenut. Luin niin paljon koko vuoden aikana (144 kirjaa) ja osallistuin myös moniin muihin haasteisiin, etten aina pysynyt perässä mikä kirja menee mihinkin haasteeseen. Eipä sillä niin väliä, tämä oli hauskaa 🙂
      Kiitos, että olit mukana.

keyboard_arrow_up