menu Menu
Carlos Ruiz Zafón: El laberinto de los espíritus
Espanja, Planeta, Ulkomainen kaunokirjallisuus, Zafón Carlos Ruiz 05/02/2017 42 kommenttia
Colm Tóibín: Nora Webster Edellinen Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä Seuraava

Aquella noche soñé que regresaba al Cementerio de los Libros Olvidados. Volvía a tener diez años y despertaba en mi antiguo dormitorio para sentir que la memoria del rostro de mi madre me había abandonado. Y del modo en que se saben las cosas en los sueños, sabía que la culpa era mía y solo mía porque no merecía recordarlo y porque no había sido capaz de hacerle justicia.

On joitakin kirjoja, jotka löytävät pysyvästi tiensä mieleen ja sydämeen. Minulle yksi rakkaimmista lukukokemuksista on ollut Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjo. Barcelona on yksi lempikaupungeistani ja olin kirjan julkaisun aikoihin käynyt siellä useasti Madridissa asuessani. Kun kirja julkaistiin suomeksi vuonna 2004, se lievitti sopivasti kaipuutani tuohon uskomattoman hienoon kaupunkiin. Zafónin goottilainen ja salaperäinen rinnakkais-Barcelona ja sen varjoisia katuja kulkevat toinen toistaan persoonallisemmat hahmot veivät sydämeni, etunenässä tietenkin Sempere ja poika -kirjakaupan väki ja iki-ihana Fermín Romero de Torres.

Viime vuoden lopulla julkaistu El laberinto de los espíritus (Henkien labyrintti) on tämän Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarjan neljäs ja viimeinen osa. Koska sarjan kolmen muun osan lukemisesta oli jo niin kauan, en halunnut sukeltaa yli 900-sivuisen espanjankielisen järkäleen syövereihin ennen kuin olin palauttanut ne mieleeni. Niinpä otin joululomalla urakakseni lukea nuo kolme rakasta kirjaa putkeen. Olipa ihanaa palata tuohon maagiseen maailmaan. Aikoinaan luin Enkelipelin espanjaksi, tällä kertaa luin kaikki kolme suomeksi, koska ajattelin, että tässä tuoreessa tiiliskivessä olisi riittävästi kielellistä haastetta.

Kirjailija kertoo alkusanoissaan, että nämä neljä teosta muodostavat tarinoiden labyrintin, jossa erilaiset polut risteävät ja johon lukija voi astua sisään mistä tahansa kohtaa. Kirjat ovat yhteydessä toisiinsa samojen henkilöiden ja teemojen kautta, mutta jokainen sisältää itsenäisen tarinan, joten ne voi lukea erikseen tai missä tahansa järjestyksessä. Harkitsin lukevani ne nyt kronologisessa järjestyksessä (2, 3, 1, 4), mutta päädyin kuitenkin julkaisemisjärjestykseen. Yhteisistä henkilöistä ja tarinankuluista huolimatta, jokainen sarjan osa on täysin omanlaisensa tyyliltään ja tunnelmaltaan. Tuulen varjo hehkuu maagista realismia, Enkelipeli kauhuromantiikkaa ja on synkin tunnelmaltaan, Taivasten vanki on kiehtova historiallinen romaani ja yllättäen tämä viimeinen, El laberinto de los espíritus, on ytimeltään klassinen dekkaritarina.

Kirjan tapahtumat ajoittuvat 1950-luvun loppuun. Francon juhlittu kulttuuriministeri, Montjuicin pahamaineisen vankilan entinen johtaja Mauricio Valls, on kadonnut. Hänen epäiltyä kidnappaustaan ryhtyy selvittämään salaisen poliisin agentti Alicia Gris. Alicia on mystinen ja synkkä persoona, jonka ympärillä väreilee vampyyrimaisen viekoitteleva ja vaarallinen hehku. Alicia tuntuu elävän pelkällä valkoviinillä ja kipulääkkeillä, joita hän napsii lieventääkseen lapsena saamansa vamman aiheuttamaa sietämätöntä kipua. Vamma on peräisin sisällissodan ajalta, kun Mussolini pommitti Barcelonaa maan tasalle. Silloin hänen pelastavana enkelinään toimi hetken aikaa kukas muukaan kuin Fermín Romero de Torres, joka kuitenkin kadotti tytön ja on luullut tämän kuolleen. Tällä hetkellä Alicia on kuitenkin kiitollisuudenvelassa salaperäiselle pomolleen Leandrolle, joka on pelastanut Alician rankalta katuelämältä ja kouluttanut hänet huippuagentiksi. Alicia on Leandron tiukassa talutusnuorassa, mutta tämän keikan jälkeen Leandro on luvannut Alicialle vapauden. Alicia saa parikseen kokeneen kapteeni Vargasin ja yhdessä he ryhtyvät purkamaan yhä mutkikkaammaksi ja vaarallisemmaksi käyvää vyyhteä Mauricio Vallsin ympäriltä. Tutkimukset alkavat Madridista, mutta johtavat pian Alician entiseen kotikaupunkiin Barcelonaan, jonka sumuiset kadut nielaisevat parivaljakon hengästyttävään labyrinttiinsa.

Zafónin varjo-Barcelonassa sataa ikuisesti räntää, hyinen tuuli jäädyttää tunteetkin ja goottilaisten rakennusten varjoissa lymyilee lukuisia langenneita sieluja. Monet pahat teot varjostavat ministeri Mauricio Vallsin menneisyyttä, joten kidnappauksen takana voi olla kuka tahansa kostoa hautova varjo menneisyydestä. Vallsin menneisyyteen liittyy myös sellaisia arkaluonteisia seikkoja, jotka saavat monet tahot toivomaan, ettei miestä enää löydettäisikään. Alicia ja kapteeni Vargas huomaavat pian olevansa itsekin pelinappuloita pelissä, jota tuntuu olevan mahdoton pysäyttää.

Zafón on taas nerokkaasti onnistunut nivomaan rinnakkaistodellisuuteensa todellisia historian tapahtumia. Tässä kirjassa yhtenä juonen päävirtana kulkee Francon diktatuurin aikana varastetut lapset. Espanjassa selvitetään edelleen lapsikauppaa, joka alkoi sisällisodan aikana ja jatkui jopa 1980-luvun loppuun saakka. Francoa vastustaneilta vanhemmilta vietiin lapsia, ja myytiin lapsettomille pariskunnille, joiden talous ja poliittinen vakaumus olivat kunnossa. Lapsi varastettiin usein jo synnytyslaitoksella ja väitettiin kuolleen. Tähän tuottoisaan bisnekseen on osallistunut lukuisia lääkäreitä ja sairaanhoitajia sekä katolisia pappeja ja nunnia. Varastettuja lapsia väitetään olevan yli 300 000 ja vain murto-osa tapauksista on saatu selvitettyä. Huomasin, että Ajankohtainen kakkonen on esittänyt tästä pöyristyttävästa historian mustasta pisteestä dokumentin joitakin vuosia sitten, mutta sitä ei ollut enää nähtävillä.

Valopilkkuna kaiken synkkyyden keskellä toimii taas Sempere ja poika -kirjakauppa ja sen lämpöä hehkuvan ytimen muodostavat rakkaat tutut hahmot: vanha herra Sempere, Daniel Sempere ja hänen vaimonsa Bea ja poikansa Julián sekä tietysti Fermín ja hänen rakas Bernardansa. Fermín on kyllä yksi lemppareistani kirjallisten hahmojen joukossa. Tällä monien salaisuuksien miehellä on sanansa sanottavana kaikesta, ja hän sanoo sen mielellään, tosin niin runollisin sanankääntein että heikkolahjaisempaa heikottaa (kuten myös espanjaksi harvoin lukevaa). Ystävilleen aina uskollisella Fermínillä on pahimmissakin paikoissa aina aikaa hyvälle viinille ja tapaksille ja vakava addiktio Sugus-pastilleihin.

Kirjan labyrinteissa seikkailevat myös aiemmista osista tutut mystiset kirjailijat Julián Caraix ja David Martín sekä uusi tuttavuus Victor Mataix. Viimeinen kirja valottaa lisää myös Isabellan, Danielin äidin, kohtaloa. Monet muutkin salaisuudet paljastuvat, mutta ihan kaikki palaset eivät edelleenkään loksahda täysin kohdalleen. Vaikka Zafónin maailmassa viipyy mielellään pidempäänkin, kieltämättä kirjaa olisi voinut hieman tiivistää. Pää meinasi välillä seota kaikkia juonenpäitä yhteen punoessa. Lopuksi Zafón vielä leikittelee sillä, kuka Semperen suvun tarinan on oikeastaan kirjoittanut. Oliko se Julián Sempere vai sittenkin Julián Caraix? Ainakin Zafón käyttää ovelasti Julián Semperen hahmoa selittelemään oman kirjasarjansa ideaa.

Valitettavasti minulla ei ole tietoa milloin kirja ilmestyy suomeksi, mutta uskoisin että kääntäjällä vierähtää kyllä hetki tämän järkäleen kanssa. Zafónin faneille voin vakuuttaa, että päätösosa on odottamisen arvoinen. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä Zafón keksii seuraavaksi, kun 15 vuoden urakka tämän sarjan parissa on nyt komeasti päättynyt.

Näppärästi keksin laittaa tämän kirjan Helmet-lukuhaasteen minulle ehkä haastavimpaan kohtaan 12 – Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja, sillä tässä kirjassa kerrotaan niistä ikävimmistä poliittisen aseman väärinkäytöksistä.

Carlos Ruiz Zafón: El laberinto de los espíritus
Planeta 2016
Omasta hyllystä

Henkien labyrintissa on seikkailut myös Riitta Kirja vieköön -blogista.

Barcelona Carlos Ruiz Zafón El laberinto de los espíritus Unohdettujen kirjojen hautausmaa


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. No on mitä odottaa. Tuulen varjo heiluttaa muistojeni verhoa siten, että sieltä lehahtaa aikamoinen lukukokemusvire. Hieno juttusi tekee malttamattomaksi, vaikka suomennosta varmaan saa odottaa pitkään kuten epäilet.

    1. Ymmärrän malttamattomuuden tunteen. Minä en tosiaan malttanut odottaa käännöstä ja saan kiittää itseäni siitä, että tuli joskus opeteltua espanjaa 🙂

      Kun käännös ilmestyy, suosittelen malttamaan vielä sen verran, että palautat mieleesi edelliset kirjat. Silloin labyrintissa on helpompi seikkailla.

  2. Tuulen varjo ja sen jatko-osat ovat minullekin rakkaita kirjoja. Tuulen varjon luin pari kesää sitten uudelleen, ja se oli yhtä hyvä kuin muistin. Näissä on tosiaan niin kiemuraiset juonet, että koko sarjan uusintakierros taitaa olla minullakin edessä ennen kuin uskaltaudun tämän uusimman pariin. Espanja ei ole minulla hallussa, joten joudun odottamaan käännöstä. Toivottavasti sellainen on tulossa – luulen, että tällä sarjalla on runsaasti ystäviä meillä ja lukijoita riittää.

    1. Eiköhän suomennos jossain vaiheessa tule. Minäkin olen siinä uskossa, että edelliset osat ovat saaneet Suomessa hyvän vastaanoton ja varmasti innokkaita lukijoita tällekin löytyy. Olisihan se harmi, jos ei päätösosaa jostain syystä käännettäisikään.

  3. Hieno teksti ja nyt en malttaisi millään odottaa tämän suomennosta! 900 sivua kuulostaa sekin kumma kyllä hyvältä uutiselta:D Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarja on yksiä ehdottomia lemppareita<3

    1. Arvelinkin, että kirjoitukseni saattaa aiheuttaa malttamattomuutta. Vaikka tiivistäminen olisi voinut tehdä kirjalle hyvää, silti sen loppuessa tuli vähän suru puseroon. Toivottavasti Zafón tekee pian paluun jollain yhtä unohtumattomalla!

  4. Minäkin rakastin aikoinaan Tuulen varjoa ja Enkelipeliä! Ihanaa että Semperen kirjakauppa on tässäkin keskiössä. Barcelona on upea kaupunki ja kirjoja lukiessa oli ihana kuvitella tapahtumat sen oikeille kaduille 🙂

  5. Tiina en kestä. Tässä just mietinnässä kesän mahdolliset matkakohteet ja Barcelona on listalla. Ihan niinku pikkasen alko nyt tehdä sinne mieli, kun luin kirjoituksesi. Voin vaan kuvitella, miten tajunnan räjäyttävää on lukea Zafónia espanjaksi. Mitä mieltä olet teosten käännöksistä? En nyt kyllä edes muista ulkoa, kuka ne on kääntänyt. Joka tapauksessa olen pitänyt aika lailla sarjan aiemmista osista, joista ehkä se ensin julkaistu on rakkain, koska sen myötä Zafónin luoma maailma ensimmäisen kerran avautui.

    1. Barcelonaan on aina kiva mennä, vaikka alkaakin olla turistien kansoittama 🙂

      Minullekin Tuulen varjo on se rakkain. Käännökset ovat kyllä onnistuneita, en ainakaan huomannut mitään mikä olisi pahasti särähtänyt korvaan. Jostain syystä kääntäjä on vaihtunut matkan varrella. Tuulen varjon on suomentanut Tarja Härkönen, Enkelipelin Härkönen yhdessä Anu Partasen kanssa ja Taivasten vanki on Antero Tiittulan suomennos. Saa nähdä kuka tarttuu tähän järkäleeseen..

      Tästä kirjasta otin muuten käyttööni Fermin Romero de Torresin sanonnan ”Se me cae el alma a las pantuflas” eli mielialani painuu aamutossuihin asti. Normisanonnassa mieliala painuu ihan vaan tylsästi jalkoihin (a los pies). Tuo Ferminin versio on hauskempi 🙂

  6. Minulla ovat tämän sarjan kolme ensimmäistä osaa hyllyssä odottamassa, mutten ole vielä toistaiseksi niihin tarttunut. Espanjaa en osaa, joten omistan kirjat suomeksi. En tiedä, milloin tartun kirjoihin, mutta tarkoitus olisi niin tehdä jossain vaiheessa.

  7. Olipa ihanaa muistella Zafónin labyrinttejä tätä postaustasi lukiessa! Olet asunut Madridissakin, wau, hiukan kade… Itse käynyt siellä vain kerran lyhyesti, enkä paljoa muista.

    Minun olisi pitänyt kerrata Tuulen varjo myös, sillä olin unohtanut siitä aika paljon. Uusintalukuun vuoden kahden päästä – kyllä näitten lumo sen kestää. Fermínillä oli kyllä sanat ja sanonnat hallussaan, kuten tuo hauska pantuflas-siaattikin osoittaa 🙂

    1. Opiskelin vuoden Madridin Complutense-yliopistolla, mutta siitä on jo yli 15 vuotta. Huh, miten aika rientää! Olisipa ihana mennä taas käymään. Fermín on kyllä loistava!

  8. Zafonim kirjat ovat sellaisia, joita olen lukemattomia kertoja pyöritellyt kädessäni, mutta en kuitenkaan ole lukenut. Varmasti pitäisi. Barcelonassakin haluaisin käydä, ehkä matkailla voisi näin ensi alkuun kirjan lehdillä!

    1. Ensi kerralla älä päästä käsistäsi 🙂 Zafónin Barcelona on kyllä huomattavasti synkempi paikka kuin oikea Barcelona, joten siitä ei kannata vetää johtopäätöksiä matkailun suhteen 😉

  9. Tuulen varjo ja Enkelipeli tuli aikoinaan hotkittua. Niissä on kyllä täysin omanlaisensa maailma. Ihan täysin en koskaan päässyt jyvälle, mistä sarjassa on lopulta kysymys. Jäin kirjojen lopussa aina hieman hämilleni. Barcelonaan olisi joskus ihana matkata ihan oikeastikin. 🙂

    1. Ymmärrän, että varsinkin Enkelipelin jälkeen voi jäädä hämmentyneeseen tilaan. David Martínin tarina jatkuu vielä kolmannessa osassa ja tämä viimeinen antoi vielä uusia näkökulmia hänen hahmoonsa ja vaiheisiinsa. Silti moni asia jäi edelleen tulkinnanvaraiseksi. Itse nautin juuri tämän sarjan salaperäisyyden verhoamasta tunnelmasta ja monitulkintaisuudesta.

  10. Voi Tiina, kiitos innostuksesta! Minä en ole jostain syystä lukenut Zafónin kirjoja lainkaan vaikka niitä hirveästi kehutaan. Sain kuitenkin Helsingin reissullani kirjatädiltäni lainaan Tuulen varjon ja taidan sen ottaa luettavaksi ihan pian. <3 Hyvää viikonloppua ja ihania lukuhetkiä!

    1. Kiitos Krista! Olen aina vähän kateellinen niille, joilla on Zafónin kirjat vielä lukematta 🙂 Tämän sarjan ulkopuolelta Zafónilta on suomennettu Marina, jossa on todella vahva, aavemainen tunnelma. Suosittelen sitäkin! Ihanaa viikonloppua sinullekin, sadesäällä on hyvä pysyä sisätiloissa kirjojen parissa 🙂

  11. Jopas oli mielenkiintoinen kirjoitus. En ole lukenut Zafónin kirjoja, mutta Tuulen varjo on kyllä roikkunut lukulistalla ikuisuuden. Sitä on kovasti kehuttu ja minulle suositeltu, joten ajattelin ainakin sitä kokeilla ja sitten päättää jatkanko sarjan parissa. Hienoa kuulla, että tämän sarjan voi lukea missä järjestyksessä tahansa!

    1. Ei sitä turhaan ole suositeltu 🙂 Tuulen varjo on jäänyt minulle mieleen tosi vahvana lukukokemuksena ja on edelleen lempparini tämän sarjan kirjoista. Tuossa Kristalle suosittelin myös Zafónin Marinaa, joka ei kuulu tähän sarjaan. Se on jäänyt mieleen erityisesti vahvalla tunnelmallaan.

  12. Mullakin on vielä kaikki tämä edessä, kun yhtään osaa en ole lukenut, vaikka olen suunnitellut jo pitkään. Ensimmäinen osa on ranskankielisenä käännöksenä kotona odottamassa. En osaa espanjaa tarpeeksi, että näin pitkien kirjojen lukeminen onnistuisi, mutta ranskaksi voisi ehkä mennä.

    1. Vau, Zafónia ranskaksi! Minulla taitaisi se taas tuottaa ongelmia, vaikka olenkin ranskaa joskus useamman vuoden lukenut. Ihanaa, että sinulla on nämä vielä edessä.

  13. En ole lukenut Carlos Ruiz Zafónin kirjoja, vaikka ne kiinnostavat kovasti. Haluan lukea ne espanjaksi, mutta ovat niin paksuja… Barcelonasta pidän myös, (vaikka enemmän pidän Madridista, jossa tulee käydyksi töiden vuoksi silloin tällöin).

    1. Ovat tosiaan pitkiä, mutta onneksi eivät pitkäveteisiä 🙂 Tämä viimeinen oli poikkeuksellisen massiivinen järkäle, muut taitavat olla kohtuullista 300-400 sivun luokkaa. Luen normaalisti espanjaksi yhden kirjan vuodessa, joten aika ruostuneellakin kielitaidolla tämä sujui. Kun Zafónin maailma imaisee mukaansa, kieli unohtuu 🙂

      Ihanaa, että saat työn puolesta käydä Madridissa. Asuin siellä 15 vuotta sitten, eikä ole sen jälkeen tullut käytyä. Ihana kaupunki! Tässä viimeisessä osassa muuten seikkaillaan alkupuolella myös Madridissa.

  14. Oi, on varmasti aivan erilaista lukea kirjaa, jonka miljöö on tuttu ja tärkeä. Minä en ole Zafonia lukenut, tuskin takakansitekstinkään vertaa. (Mitään syytä tähän ei ole, paitsi se etten vain ole osannut kiinnostua.) Sait kyllä tämän sarjan kuulostamaan todella kiehtovalta.

    1. Maija, kannattaa tutustua. Vaikka kirjat voikin lukea missä järjestyksessä tahansa, aloittaisin kyllä Tuulen varjosta. Tämä on myös siitä ”turvallinen” sarja, että kirjat toimivat loistavasti itsenäisinä teoksina, jos jostain syystä Zafónin maailma ei nappaa yhtä kirjaa enempää (mitä tuskin tapahtuu). Minua ainakin arveluttaa tarttua pitkiin kirjasarjoihin. Jos en pidäkään kirjasta, tuntuu todella turhauttavalta, jos tarina jää täysin kesken. Sitten väkipakolla luen seuraavia osia saadakseni vastauksia. Näiden kanssa ei ole sitä vaaraa 🙂

    1. Onpa virkistävää kuulla, että Tuulen varjo ei ole saanut sinua pauloihinsa. Mietin juuri, etten tunne ketään, joka siitä ei olisi pitänyt. Onneksi maailmassa riittää kirjoja jokaiseen makuun eikä kaikista tarvitse tykätä 🙂

  15. Tuulen varjo on odottanut pari vuotta lukupinossani. Olen kuullut siitä todella paljon kehuja. Jospa saisin tämän vuoden kesälomalla viimein luettua. Minulla omassa hyllyssä sen lisäksi myös Enkelipeli ja Marina. Tuulen varjo kuulostaa takakantensa perusteella ihanalta ja täysin minun teokseltani.

    1. Niina, aika mahtavia hyllynlämmittäjiä sinulla! Marina on myös tosi vahva tunnelmaltaan. Tuulen varjo on kyllä ehdoton lempparini 🙂

  16. Minulla on Henkien labyrinttikin vielä lukematta. Pitänee odottaa tämän suomentamista ja lukea sitten tosiaan kaikki putkeen. Pidin kovasti kahden ensimmäisen tunnelmasta. Samoin pidin hurjasti myös Barcelonasta kun viimein sinne puolitoista vuotta sitten lähdimme myöhästyneelle häämatkalle (odotus kesti vain 15v…) 🙂

    1. Minna, parempi myöhään kuin ei milloinkaan 🙂 Huomaan, että moni on lopettanut sarjan lukemisen Enkelipelin jälkeen. Se oli ehkä lievä pettymys Tuulen varjon jälkeen. Minullakin suhde Zafóniin laimeni hetkeksi ja luin Taivasten vangin vasta kun se suomennettiin (Enkelipelin luin malttamattomana espanjaksi). Taivasten vanki oli taas niin huippu, että se korjasi suhteen 🙂 Itse asiassa uusintaluvulla Enkelipeli avautui minulle ihan uudella tavalla ja varsinkin tämä viimeinen kirja toi siihen uutta perspektiiviä.

  17. En erityisesti pitänyt Tuulen varjosta lukiessani sitä, mutta se jätti vahvan muistijäljen. Sitten lähdin lomalle Barcelonaan ja tajusin lukeneeni kirjan aivan väärässä ympäristössä (asuessani Bangkokissa), samoin kuin liian hatarat historiatiedot Espanjasta omaavana. Voisi olla syytä tarttua koko sarjaan uudelleen!
    Upeaa, että kykenet lukemaan espanjaksi!

    1. Mielenkiintoinen huomio, näissä kirjoissa on tosiaan vahva paikkasidonnaisuus. Kiinnostavaa, miten oma lukuympäristö voikin vaikuttaa siihen, miten kirjan maailman kokee.

  18. Tuulen varjo on hyllyssäni odottamassa sopivaa hetkeä. Toistaiseksi en ole uskaltautunut siihen tarttumaan, koska pikkuisen hirvittää sen sivumäärä ja se, että kirja ei ehkä olekaan aivan ominta kirjallisuuttani. Pitänee kokeilla. Komealta kuulostava kirjasaraja kuitenkin!

  19. Hassua etten miellä Tuulen varjoa poikkeuksellisen pitkäksi kirjaksi, vaikka sen juuri luin uudelleen. Ehkä se tuntui tähän yli 900 sivuiseen verrattuna niin lyhyeltä 🙂 Toisaalta se tempaa niin mukaansa, että tuntuu melkein loppuvan liian aikaisin 🙂

  20. En ole vielä lukenut yhtään Zafonin kirjaa, mutta sen vääryyden aion kyllä korjata mahdollisimman pian kahdesta syystä: kuulen hänen kirjoistaan jatkuvasti hyvää ja Tuulen varjo löytyy minulta hyllystä. Barcelonakin keikkuu matkakohdetoiveiden kärkipäässä, pääsisipä sinne joskus!

    1. Yllättävää, miten monella Tuulen varjo on vielä lukematta. Jotenkin odotin, että kirjabloggaajat ovat nämä jo lukeneet. Mutta tällainen virheoletus tulee usein omien lempikirjojen kohdalla. Hauskaa, jos olen kirjoituksellani onnistunut houkuttelemaan lisää lukijoita Zafónin pariin. Toivottavasti pääset pian Barcelonaan 🙂

  21. Kirjoititpa mielenkiintoisen ja pohdiskelevat arvostelun, joka oli ilo lukea. Kiinnostuin tästä kirjasarjasta, joka on kyllä tuttu blogien kautta, mutta joka ei ole herättänyt kiinnostustani aiemmin.

    1. Kiitos Reta Anna Maria! Mukavaa, jos onnistuin herättämään kiinnostuksen. Tämä kirjasarja on itselleni yksi rakkaimmista, joten siitä kertoo mielellään.

keyboard_arrow_up