menu Menu
Eeva Turunen: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen
Kotimainen kaunokirjallisuus, Siltala, Suomi, Turunen Eeva 18/12/2022 2 kommenttia
Jo Browning Wroe: A Terrible Kindness Edellinen Kirjabloggaajien joulukalenteri 2022: 16. luukku Seuraava

käsky itselle: pysähdy, sytytä vaikka kynttilä, katso, kun se palaa 2 cm, ja vasta sitten voit siirtyä seuraaviin askareisiin

mitä syödään kuka hoitaa missä

kuuluuko hautajaisjuhlatilaan koristeellisen liukuoven läpi melua kuuluuko iloluonteisen juhlaseurueen puheensorinaa, naurua, kuuluuko naurua

naurua ei saa kuulua

millä varmistamme, ettei kukaan naura?

tähän väliin se, että muista keliakia muista keliakia muista gluteeniton vaihtoehto

ukin 70-vuotissyntymäpäivillä oli vaatimaton keliaakikko tyhjin vatsoin

minä olen armoitettu keliaakikon muistaja

lisäksi olen hautakivikirjainten vastuuhenkilö

olen yleisluontoinen vastuuhenkilö

nyt olen epäkunnossa

olen kenties menettäjäsurussa

miten siellä ollaan?

Eeva Turunen: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen

Eeva Turunen voitti vuonna 2018 Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon esikoisteoksellaan Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa. Tuo novellikerrontaa uudistanut teos on minulla vielä lukematta, mutta taitaa tuo samainen Neiti U seikkailla myös Turusen uudessa romaanissa Sivistynyt ja miellyttävä ihminen. Tällä toisinkoisellaan Turunen pääsi Finlandia-ehdokkaiden joukkoon ja voitti yleisöäänestyksen. Lisäksi teos voitti Kalevi Jäntin palkinnon. Melkoisen lupaava alku siis arkkitehtinakin tunnetun Turusen kirjalliselle uralle! Olin muuten Siltala-kustantamossa vieraana päivää ennen Finlandia-palkintojen julkistusta ja ostin sieltä kaksi kirjaa: Finlandia-voittaja Iida Rauman Hävityksen ja tämän Turusen romaanin. Siinä vaiheessa kustantamossa oli varmasti voitot tiedossa, mutta hyvin piti pokka. Oma pokka ei sitten pitänytkään tätä kirjaa lukiessa. Sivistynyt ja miellyttävä ihminen yllätti hauskuudellaan, joka kumpuaa ennen kaikkea kerronnan tyylistä ja kielellisestä kekseliäisyydestä. Minun huumorintajuuni tämä osui, varsinkin kun naurun takana on myös vakavampi ja psykologisesti monimerkityksinen taso.

Epäkronologisen tarinan kronologinen juoni on kutakuinkin tällainen: minäkertoja käy tapaamassa arkkitehtiukkiaan palvelutalossa ja yrittää samalla selviytyä omista arkkitehdin töistään, kriisiytyneestä parisuhteesta ja elämästä yleensä, kunnes ukki kuolee ja normaalikuormituksen päälle tulee vielä hautajaisjärjestelyjä, ukin kodin loputon tyhjennys ja vaikeasti lähestyttävää surutyötä. Side kertojan ja ukin välillä on vahva, vaikka ihan kaikkea arvomaailmaa he eivät jaa. Esimerkiksi puolisoa kertoja ei ole saanut ukille esiteltyä, kun epäilee ukin suhtautumista samaa sukupuolta olevaan puolisoon. Tietynlaisia asioiden väistelyn mestareita he ovat molemmat, sanailussa väistellään sujuvasti hankalat aiheet molemmin puolin. Ukin oma ääni tulee keskustelujen ohella esiin nauhotetuista saneluista. Ukilta on ammatin lisäksi periytynyt kertojalle monia piirteitä, erityisesti pikkutarkkuus ja yksityiskohtien taju, minkä huomaa jo siitä, millä pieteetillä kertoja paneutuu uurnan valintaan ja hautajaisjärjestelyihin.

Romaanissa on monenlaista ainesta ja kerronnan tapaa. On paljon ilmavasti asettuvaa dialogia, mutta myös sisäistä puhetta, pitkiäkin tajunnanvirtaisia vuodatuksia. Erilaiset osiot vetävät lukijaa puoleensa eri intensiteetillä. Raskaimpia ovat koulunrakennusprojektiin liittyvät työjargonit ja pitkät luettelot ukin jäämistön aarteista. Se ainakin tuli selväksi tätä lukiessa, että arkkitehdin homma ei olisi minua varten. Kertojakin ammatinvalintaansa väliin kyseenalaistaa. Ukki kyselee lapsenlapsensa aikeita ja suunnitelmia, ja niitähän kertojalla riittää, ei tosin aivan sellaisia kuin ukki tarkoittaa. Minua nämä luovat suunnitelmat kyllä ilahduttavat, kuten tämä rennon haukkaamisen oppiminen.

suunnitelmissani on rennon haukkaamisen oppiminen

etuhampaideni välit ovat niin tiukat, että välttelen haukkaamista: eritoten hedelmien haukkaamista välttelen, sillä niistä jää herkästi säikeitä hammasväleihin

säie, miten kapea hyvänsä, kiristää kireässä hammasvälissä ja saa aikaan uskomatonta kivistystä

haluan kuitenkin olla ihminen, joka kaivaa esiin omenan, hieraisee sitä hihaan ja haukkaa

en tahdo olla kuorija-pilkkoja, vaan tahdon olla pyyhkäisijä-haukkaaja, joka syö laukunpohjaomenan

Minäkin haluaisin olla pyyhkäisijä-haukkaaja, mutta varsinkin vanhemmiten on tuo kuorija-pilkkoja ottanut vallan. Tämä on kirja, josta tekee mieli ottaa monta lainausta ja lukea pätkiä toiselle ääneen. Luinkin miehelle ja hän taas pyöritteli päätään, että mitä ihmettä luen. Eihän nämä kontekstista irrotettuna toiselle avaudu samalla tavalla. Nokkelien sanamielteiden ohella viehätyin siitä, miten kertojan persoona piirtyy esiin erilaisten tilanteiden ja kerronnan tapojen kautta. Pidin erityisesti keskusteluista isoisän, työkaverin ja puolison kanssa. Niistä tulee hyvin esiin se, miten erilaiset roolit ihmissuhteissa vaikuttavat siihen, mitkä persoonallisuuden piirteet korostuvat. Se, mitä valitsemme tuoda itsestämme esiin eri tilanteissa ja se, mitä vaan pyrkii ulos kaikista hyvistä aikeista huolimatta. Ja sisäinen puhe taas tuo esiin sen, mitä sisimmässämme haluaisimme olla ja ilmentää. Kertojalla on erityisen rikas sisäinen elämä, jossa hän tekee irtiottoja elämästään. Hän kuvittelee itsensä täydelliseksi kummitädiksi tai haaveilee luovasta käsityöläisyydestä ruukkimiljöössä uurnapuusepän rinnalla. U-tädin seikkailut ja kirjeenvaihto uurnapuusepän kanssa olivatkin erityisen hykerryttävää luettavaa.

minulle sanotaan usein Sinä riität

en ole vielä milloinkaan uskonut moiseen hölynpölyyn

minä en ole mikään riittäjä

en voi sietää lempeää sallivuutta, hidastamista joukolla, joustovaatteita vaimeassa salissa

ilman lempeää sallivuuttakin olen aivan tilanteen tasalla, jokaisen pientilanteen sekä suuren yleistilanteen: en pyri pitämään yllä harhaa asioiden pysyvyydestä

tilat vaihtuvat, minä muutun, ihmiset vaihtuvat, suhisee, ja minä hyväksyn kaiken sen, hyväksyn elämän tuuleksi nimittämäni ilmiön

Surutyön keskellä mielenterveys on koetuksella ja elämänhallinta alkaa entisestään rakoilla. Silti perfektionistin ja kontrollifriikin on yritettävä pitää kaikki hallinnassa. Auttaisiko vaikka meditointi? Kertojan mielikuvamatkailu AIVAN IHANALLA NIITULLA alkaa seesteisissä tunnelmissa, mutta yltyy lopulta raivokkaaksi purkaukseksi, jossa kyytiä saavat kaikki ärsytystä tuottavat asiat ja ihmiset, kuten dreijaamalla rentoutujat, paakarihenkiset tunnelmaihmiset leipäjuurineen ja ravintola-annoksen jakamista ehdottelevat yhteisannosihmiset. Tämä oli jotenkin vapauttava mielenpurkaus myös lukijalle ja toi kiinnostavaa säröilyä kertojan sivistyneen miellyttävään ulkokuvaan. Ukin talon tyhjennyskään ei etene ja rojua vaan kertyy nurkkiin, niin ettei puoliso meinaa mahtua kaiken tavaran keskelle. Ukin fyysisestä ja henkisestä perinnöstä irti pyristely ottaa aikansa ja veronsa. Vaikka kertoja hyvästellään haikeissa tunnelmissa, jää tunne, että kyllä hän vielä löytää oman tiensä ulos menettäjäsurustaan. Ainakin lukija toivoo sitä kertojalle kaikesta sydämestään.

Sivistynyt ja miellyttävä ihminen on itselleni yksi vuoden ilahduttavia yllättäjiä. Jotenkin täysin omanlaisensa romaani, mutta samalla kokeellisesta kerronnasta ja menettämisteemasta nousee mieleen parin vuoden takaa toinen yllättäjä, Meiju Niskalan Sata kirjettä kuolleelle äidille. Nämä monialaiset ja lahjakkaat taiteilijat osaavat tehdä vaikeistakin aiheista luovuuden ilotulitusta, joka naurattaa ja koskettaa ja saa ennen kaikkea iloitsemaan kielen ja kirjallisuuden mahdollisuuksista monenlaisten tunteiden välittäjinä.

Eeva Turunen:
Sivistynyt ja miellyttävä ihminen
Siltala 2022

Muissa blogeissa:
Kirjavinkit
Kulttuuri kukoistaa
Reader, why did I marry him?
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

arkkitehti Eeva Turunen Finlandia-ehdokas hautajaiset isoisä kuolema menetys Sivistynyt ja miellyttävä ihminen suru


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Tämäkin kirja vähän kiinnostaisi, itse asiassa juuri tuon ukkiteeman vuoksi. En ole juuri törmännyt tähän ukki-lapsenlapsi-kuvioon kirjallisuudessa. Eikä huumorikaan ole pahitteeksi. 🙂

    1. Aika harvoin on tullut tosiaan vastaan tällaista isoisä-lapsenlapsi-parivaljakkoa, varsinkaan niin, että lapsenlapsi on jo aikuinen. Soili Pohjalaisen Valuvika tulee nyt yhtenä mieleen. Siinäkin on humoristinen ote, mutta hyvin erilainen romaani kyseessä. Tuo Turusen kerronta ja kieli on kyllä riemastuttavaa.

keyboard_arrow_up