menu Menu
Édouard Louis: Muutos: metodi
Käännöskirjallisuus, Louis Édouard, Ranska, Tammi 08/06/2023 2 kommenttia
Lois Armas: Flora Edellinen Satu Vasantola: Kun isä osti Merenkurkun Seuraava

Menin kävelylle ja tarkkailin ihmisiä. Ajattelin, että asun tässä kaupungissa niin kuin hekin, nuo ihmiset jotka olin nähnyt Pariisin kaduilla kauppakasseineen muutama kuukausi sitten, joita olin kadehtinut ja joiden elämää kuvitellut. Nyt olin yksi heistä, ja ulkoapäin olisi voinut luulla, että olin aina ollut osa tätä elämää, että olin aina ollut täällä, tässä kaupungissa, nyt joku olisi voinut vuorostaan kadehtia minua. Palattuani asunnolle otin paperiarkin ja laadin tulevan elämäni ohjelman:

Muutan nimeni (käy maistraatissa), muutan kasvojani, muutan ihoani (hanki tatuointi), luen (muutu joksikuksi toiseksi, kirjoita), muutan kehoani, muutan tapojani, muutan elämääni (minusta tulee joku).

Édouard Louis: Muutos: metodi

Tämän vuoden Helsinki Litin mieleenpainuvin keskustelu oli ehdottomasti Édouard Louis’n ja Pajtim Statovcin kohtaaminen. Jos et ollut paikalla, kannattaa katsoa HS:n tallenne keskustelusta. Et varmasti kadu siihen käyttämääsi aikaa. Tai varsinkaan aikaa, jota käytät Louis’n uuden romaanin lukemiseen. Totta puhuen, suhtauduin itse hieman skeptisesti tähän romaaniin: vieläkö Louis pystyy tuomaan jotain uutta näkökulmaa omaan elämäntarinaansa, josta on jo neljän autofiktiivisen romaanin verran saatu lukea? Hänhän on vasta kolmekymppinen ja kirjoitti esikoisromaaninsa 21-vuotiaana. No näköjään tämä lahjakkuus pystyy mihin vaan! Muutos: metodi kietoo kaiken aiemmin kerrotun yhteen ja nostaa kierroksia yhä rehellisempään, kiivaampaan ja toisaalta punnitumpaan suuntaan. Romaani kertoo riipaisevalla avoimuudella ja herkkyydellä, miten kiusatusta Eddy Bellegueulesta tuli juhlittu Édouard Louis ja mitä uhrauksia tuo muutos vaati.

Jälleen kerran Louis puhuu työläistaustaisesta lapsuudestaan, jota varjosti väkivalta, köyhyys ja homofobia (ks. Ei enää Eddy), sekä vanhemmistaan , joiden hän kokee tulleen yhteiskunnan pettämiksi (ks. Kuka tappoi isäni ja Naisen taistelut ja muodonmuutokset). Uudessa romaanissaan hän antaa kuitenkin omalle luokkanousulleen ja muutokselleen uuden näkökulman ja polttoaineen: kostonhimon. Louis halusi näyttää häntä kiusanneille ja syrjineille, että hänestä voi tulla jotain heitä suurempaa. Hän halusi kiusaajiensa tuntevan häpeää. Tämä ei tosiaan ole mikään amerikkalaistyylinen tarina elämäntapamuutoksesta ja itsensä toteuttamisesta, vaan Louis’n polku on päällystetty tietoisen tuskaisilla valinnoilla: hän pyrkii määrätietoisesti muuttamaan itsessään ja elämässään kaiken. Koston välineeksi hän valitsee kirjallisuuden – ei rakkaudesta siihen, vaan vihasta: kirjallisuus oli jotain, mikä hänen lapsuuden elinpiirissään oli vierasta ja toiseuttavaa.

Yksi käänteentekevä henkilö Louis’n elämässä oli ystävä Elena, jonka hän tapasi opiskellessaan Amiensissa. Elena ja hänen sivistynyt akateeminen perheensä nousivat Louis’n esikuviksi ja heidän siipiensä suojissa hän aloitti muutoksensa periaatteella “feikkaa, kunnes onnistut”. Hän matki heitä, kunnes löysi vielä hienompia ja vaikutusvaltaisempia esikuvia ja ystäviä. Häpeä ja muutoshalu ajoivat häntä eteenpäin maailmassa, joten matka jatkui Pariisiin. Hän opetteli eri luokkien sosiaaliset koodit ja meni niin pitkälle, että muokkasi kirurgisesti ulkonäköään muistuttaakseen myös habitukseltaan yläluokkaista. On surullista lukea, miten pitkälle hän menee kieltääkseen sen, mistä on kotoisin, mutta samalla hän alkaa hitaasti tajuta sen myös itse. Hän onnistui nousemaan sosiaalisessa hierarkiassa, mutta se maksoi hänelle, eikä hän silti voi täysin paeta menneisyyttään tai epävarmuuttaan. Nyt hän pohtii, onko mahdollista haluta muutosta niin paljon ja silti haikailla menneitä. Uudessa valossa myös surkea lapsuus näyttäytyy nostalgisena.

Pariisin seurapiireihin ujuttauduttuaan Eddy / Édouard pääsee maistamaan maailmaa, jossa Monet’t ja Picassot riippuvat seinillä, lomalle lennetään yksityiskoneilla ja ravintoloissa tilataan vain parasta ja kalleinta shamppanjaa. Osa hänen tapaamistaan ihmisistä tukee häntä henkisesti ja taloudellisesti, toiset hylkäävät hänet jo muutaman kuukauden jälkeen, jo kyllästyneenä uuteen leluunsa. Eddy selviytyy kaikesta kuin katulapsi, aina uutta täkyä kärkkyen. Muutosvimmansa vuoksi hän ei kaihda mitään keinoja, turvautuu jopa tarjoamaan maksullista seksiä maksaakseen hammaslääkärikulut eli uuden hymynsä. Kaikki tämä kuulostaa kylmältä, laskelmoivalta ja äärimmäisen surulliselta, mutta se on esitetty sellaisella aseistariisuvalla avoimuudella ja herkkyydellä, että lukijan empatiat säilyvät ilman suuria säröjä.

Kuten aiemmat isästä ja äidistä kertovat kirjat, myös tämä teos on samalla kiitoskirje ja anteeksipyyntö Louis’n elämään vaikuttaneille ihmisille, joiden omaan elämään hänen vimmainen halunsa muuttua on myös vaikuttanut. Ensimmäisessä osassa Louis käy kuvitteellisia keskusteluja isänsä kanssa, toinen osa on osoitettu filosofi Didier Eribonille, josta tuli Louis’n ystävä ja kolmannessa osassa Louis käy kuvitteellista keskusteluja entisen ystävänsä Elenan kanssa. Tekstissä on myös kohtia, joissa Louis puhuttelee omaa peilikuvaansa. Kirjassa on myös valokuvia, ennen ja jälkeen muutoksen. Louis kertoi Helsinki Litissä, että hänen lapsuuttaan määritti ajatus siitä, ettei kukaan rakasta häntä. Se tuntui uskomattomalta, kun siinä Bio Rexin lavalla istuessaan hän vaikutti mitä rakastettavimmalta persoonalta. Kun katson kuvia nuoresta Eddysta ja muutoksen läpikäyneestä Édouardista, tulen surulliseksi. Mitä kaikkea ihminen onkaan valmis tekemään tullakseen hyväksytyksi ja rakastetuksi ja kuinka julma voi ympäristö olla herkässä iässä olevalle nuorelle! Toivottavasti Louis on tyytyväinen muutokseensa ja onnellinen siinä elämässä, jonka itselleen taisteli. Ja toivottavasti hän jatkaa kirjoittamista. Haastattelussa hän ainakin sanoi, että tästä teemasta riittää ammennettavaa loppuelämäksi. Sen uskon.

Helmet-lukuhaaste 2023:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 41 – Kirjan kirjailija on syntynyt 1990-luvulla.

Édouard Louis:
Muutos: metodi
Changer: méthode
(2021),
suom. Lotta Toivanen
Tammi 2023

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

autofiktio Édouard Louis elämänmuutos helmet2023 helmethaaste Keltainen kirjasto luokkayhteiskunta Muutos: metodi


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Enpä kyllä osannut arvata, että Louis on tehnyt tuollaisia uhrauksia! Nimen perusteella kuvittelin kirjan olevan joku imelä self help -kirja. 😀 Onkin sitten aivan muuta.

    1. Nimi tosiaan viittaa tuollaiseen, mutta jos on lukenut Louis’n edellisiä kirjoja, osaa kyllä odottaa aivan muuta kuin self helppiä. 😅 Silti yllätyin muutoksen rajuudesta. En ollut aiemmin ajatellut, että hän muokkasi myös ulkonäköään.

keyboard_arrow_up